1. yle.fi
  2. Uutiset

Lapista vetoomus hallitukselle – anniskelun on loputtava ravintoloissa kello 22

Anniskelu loppuisi kaksi tuntia nykyistä aikaisemmin.

anniskelu
Anonyymejä ihmisiä ravintola Ihkussa Levillä talvella 2020.
Levin baareista alppikisaviikonloppuna alkunsa saaneita tartuntoja on tiedossa tähän mennessä 19.Yle (kuvaa muokattu)

Lapin ravintoloiden alkoholin anniskelu loppuu kello 22, jos Lapin sairaanhoitopiirin koronakoordinaatioryhmän esitys menee läpi valtioneuvostossa. Anniskelu loppuisi kaksi tuntia nykyistä aikaisemmin.

Koordinaatioryhmä päätti perjantaina esittää anniskelun aikaistamista. Samaa on esittänyt Lapin matkailuelinkeinon liitto jo aiemmin tällä viikolla.

– Matkailuelinkeinon liiton esitys on hyvä. Tällä tavoin pienennettäisiin viruksen leviämisen riskejä. Näyttää siltä, että kovin kattavasti ravintolat eivät ole suostumassa tähän omaehtoisesti, koordinaatioryhmän puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Jukka Mattila Lapin sairaanhoitopiiristä sanoo.

Koordinaatioryhmässä on edustajat kaikista Lapin sairaanhoitopiirin kunnista ja Mattilan mukana se oli anniskeluajan lyhentämisestä yksimielinen.

Päätöstä odotetaan viimeistään 15. joulukuuta

Mattila muistuttaa, että koronatilanne sairaanhoitopiirin alueella on rauhallinen, sillä epidemia on perusvaiheessa. Hän toivoo valtioneuvoston päättävän asiasta hyvissä ajoin ennen joulua.

– Valtioneuvosto päättää asiasta asetuksella ja kokoukset ovat olleet joka torstai. Joka tapauksessa päätöstä odotetaan 15. joulukuuta, jolloin nykyisen ravintola-asetuksen voimassaoloaika päättyy.

Anniskeluravintoloista lähteneet koronatapaukset ovat puhuttaneet Lapissa viime aikoina, kun virus lähti leviämään Kittilän Levin maailmancup-viikonlopun iltaelämästä. Levin baareista alkunsa saaneita tartuntoja on tiedossa tähän mennessä 19. Lappiin odotetaan joulun ja vuoden vaihteen aikaan saapuvaksi arviolta 35 000 matkailijaa. Lapin sairaanhoitopiirin julkaisi Lappiin tulijoille koronaohjeet perjantaina.

Lapin sairaanhoitopiirin koronakoordinaatioryhmässä on sairaanhoitopiirin, alueen kuntien, Lapin aluehallintoviraston ja THL:n edustajat.

Lue seuraavaksi