1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Marttila

Tuulivoiman lisärakentaminen kiinnostaa Marttilaa

Tuulivoimaloista kertyvä kiinteistövero vahvistaisi pienen kunnan taloutta.

Marttila
Mies tekee huoltohommia tuulivoimalan siivessä roikkuen köysien avulla
Marttila aikoo selvittää, löytyykö kunnasta lisää potentiaalisia paikkoja tuulipuistoille. Arkistokuva.Markku Lähdetluoma / Yle

Marttilan kunnanjohtaja Carita Maisila ehdottaa tuulivoiman lisärakentamiseen tähtäävän selvitystyön aloittamista.

Taustalla on kokoomuksen tekemä valtuustoaloite. Valtuustoryhmän mielestä tuulivoimaloista perittävällä voimalaitosverolla on suuri merkitys pienen kunnan tulonmuodostuksessa.

Marttilan Verhonkulmaan valmistui viime kesänä tuulipuisto, jossa on kuusi voimalaa. Kunta arvioi keräävänsä niistä voimalaitosveroa yhteensä noin 150 000 euroa vuodessa.

Kokoomus arvioi, että sopiva paikka tuulivoimalle löytyisi esimerkiksi Heikolan alueelta, jonne voisi sijoittaa noin 20 voimalaa.

– Ensi vuosi on tarkoitus käyttää selvityksiin. Jos näyttää siltä, että mahdollinen alue löytyisi ja maanomistajat olisivat asiasta innostuneita, niin vuoden 2022 budjettiin varattaisiin kaavoitustyötä varten rahoitusta, kertoo Carita Maisila.

Marttilan kunnanhallitus käsittelee selvitysasiaa maanantaina.

Lue seuraavaksi