1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Mikkelin Urheilupuiston koulu etäopetukseen koronatartuntojen takia

koronavirus
Kuvassa Selma Pihlaja tekee matematiikan tehtäviä.
Etäopetuksen mahdollisesta jatkumisesta kuluvan viikon jälkeen päätetään viikon loppupuolella.Silja Viitala / Yle

Koko Mikkelin Urheilupuiston koulu siirretään alkavan viikon ajaksi etäopetukseen, koska koulussa on todettu koronatartuntoja.

– Puhutaan muutamasta tartunnasta, ja virukselle altistuneita on pitkälti yli toistasataa, kertoo ylilääkäri Hans Gärdström.

Gärdströmin mukaan tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin on asetettu noin 120 koululaista. Gärdströmin mukaan leviämisvaiheessa oleva epidemiatilanne on Mikkelissä nyt niin vakava, että raskaisiin toimiin koko koulun osalta on perusteltua ryhtyä.

– Tauti on ollut osalle nuorista keski-ikäisistä todella vaikeamuotoinen. Nyt halutaan tehdä kaikki mahdollinen, että tauti sadaan pysäytettyä ja epidemiassa päästään takaisin perustasolle, Gärdström sanoo.

Jatkosta päätetään viikon lopulla

Etäopetuksen mahdollisesta jatkumisesta alkavan viikon jälkeen päätetään viikon loppupuolella sen hetkisen tilannekuvan pohjalta.

Oppilaille ja vanhemmille järjestetään mahdollisuus hakea koulutyöhön tarvittavat välineet koululta. Etäopetuksessa olevat oppilaat ovat myös oikeutettuja maksuttomaan ateriaan. Ateriajärjestelyistä tiedotetaan erikseen.

Urheilupuiston koulu on yläkoulu, jossa on noin 400 oppilasta. Koulu toimii tällä hetkellä väliaikaisissa tiloissa.

Etäopetukseen siirtyminen ei koske erityisen tuen päätöksen saaneita eikä pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaita. Heille mahdollistetaan lähiopetus myös etäkoulun aikana.

Lue seuraavaksi