1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kouvola

Kouvola päättää tänään ensi vuoden isoista investoinneista – pöydällä muun muassa RRT-terminaali ja kouluja

Kouvolan kaupunginvaltuusto käsittelee tänään ensi vuoden talousarvioesitystä.

Kouvola
Kouvolan kaupungintalo
Kouvola aikoo investoida ensi vuonna vajaat 44 miljoonaa euroa.Pyry Sarkiola / Yle

Kouvolassa päätetään tänään maanantaina ensi vuoden isoista investoinneista.

Kaupunginvaltuusto käsittelee kokouksessaan vuoden 2021 talousarvioesitystä, johon sisältyy investointeja 43,7 miljoonan euron edestä.

Valtuuston pöydällä on esimerkiksi Kouvolan Kullasvaaraan rakennettava rautatie- ja maantieterminaali ja uusia kouluja.

9 miljoonaa RRT-terminaaliin

Ensi vuoden investointipotista yhdeksän miljoonaa euroa on tarkoitus käyttää Kouvolan uuteen RRT-rautatie- ja maantieterminaaliin.

Kouvolan Kullasvaaraan rakennetaan terminaalia, jossa olisi mahdollista käsitellä jopa yli kilometrin pituisia tavarajunia.

Hankkeen alkuperäisenä tavoitteena on ollut parantaa rautatiekuljetusten toimintaedellytyksiä Kouvolassa EU:n ja Aasian välillä.

Myöhemmin terminaalia on markkinoitu osana Kouvolan ja Kiinan välistä tavaraliikenneyhteyttä. Kouvolan ja Kiinan välinen konttijunayhteys avattiin näyttävin menoin vuonna 2017. Toistaiseksi konttijunaliikenne näyttää hiipuneen kokonaan.

Lisää aiheesta: Onko tässä mitään järkeä? Suomeen rakennetaan kilometrin pituista jättiterminaalia, jota markkinoitiin Kiinan-junilla – junia kulki tänä vuonna 3

Tähän mennessä Kouvola on käyttänyt terminaalin rakentamiseen noin 12,8 miljoonaa euroa. Terminaalista on RRT:n projektipäällikkö Tero Valtosen mukaan rakennettu noin 40 prosenttia.

Terminaalin on tarkoitus valmistua vuonna 2022. Sen jälkeen kaupunki ryhtyy rakentamaan logistiikkatontteja, joiden markkinointi alkaa ensi vuonna. Tonttien on määrä valmistua vuonna 2023.

Yhteensä Kouvolan kaupunki aikoo käyttää RRT-hankkeeseen noin 30 miljoonaa euroa. Terminaalin rakentamiseen saadaan myös valtion ja EU:n rahoitusta.

Uusia kouluja, miljoonaremontteja ja teitä

Sarkolan koulun rakentamiseen kaupunki aikoo investoida ensi vuonna kuusi miljoonaa euroa. Koulun rakentaminen alkaa arviolta maaliskuussa.

Lisäksi Valkealan yhtenäiskoulua ja Etelä-Kouvolan yhtenäiskoulua edistetään leasing-rahoituksella.

Valkealan yhtenäiskoulusta tulee monitoimitalo, jonka rakentaminen on tarkoitus aloittaa syksyllä 2021. Koulun kustannusarvio on 28,7 miljoonaa euroa. Toiminta alkaa monitoimitalossa arviolta tammikuussa 2024.

Etelä-Kouvolan yhtenäiskoulun hankesuunnitelma valmistuu alkuvuodesta 2021. Rakentamaan päästään arviolta viimeistään vuoden 2022 alussa, ja koulun arvioidaan valmistuvan vuoden 2024 tammikuussa.

Lue lisää: Kouvolassa aiotaan aloittaa ensi vuonna kahden koulun rakentaminen – kaupunkiin nousee tulevina vuosina 9 uutta koulua

Kaupunginvaltuuston käsittelyssä on myös esimerkiksi Kouvolan pääpelastusaseman kunnostaminen neljällä miljoonalla eurolla, Kouvola-talon remontoiminen 3,5 miljoonalla eurolla sekä Naukion päiväkodin rakentaminen 3,5 miljoonan euron leasing-rahoituksella.

Lisäksi kaupungin katujen, teiden ja kevyen liikenteen väylien korjaukseen on tarkoitus käyttää 5,8 miljoonaa ja uudisrakentamiseen 1,4 miljoonaa euroa.

Lue seuraavaksi