1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lohja

Ykköstiellä kolmen raskaan ajoneuvon onnettomuus – liikenne Helsingin suuntaan oli poikki koko päivän

Onnettomuus tapahtui Salon Lahnajärven liittymän ja Lohjan Sammatin liittymän välillä.

Lohjalla valtatie 1:llä on tapahtunut onnettomuus, jossa on osallisena kolme raskasta ajoneuvoa, pelastuslaitokselta kerrotaan. Onnettomuus tapahtui Salon Lahnajärven liittymän ja Lohjan Sammatin liittymän välillä.

Vakavilta henkilövahingoilta on säästytty, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisilaitos.

– Ilmeisesti yksi rekoista on ajautunut kaiteiden läpi ja kaiteet ovat vääntyneet niin, että liikenne ei pääse kulkemaan, kertoi liikennepäivystäjä Jarmo Eloranta aamupäivällä.

Liikenne Helsingin suuntaan oli kokonaan poikki pitkälle iltapäivään.

Hälytys onnettomuudesta tuli aamulla puoli yhdeksän jälkeen. Raivaustyöt onnettomuuspaikalla jatkuivat useita tunteja.

Kiertotie järjestettiin Helsingintie 110 kautta.