1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. jouluvalot

Anne Tuomaalan pihan kasvihuone valaistiin jouluvaloilla pimeää vastaan – talvivarastona olevasta tilasta saa pienin konstein tunnelmallisen

Viime vuosina kasvihuonevalmistajien koristevalotarvikkeiden tarjonta on huomattavasti lisääntynyt.

jouluvalot
Anne Tuomaala
Kasvihuoneesta saa kausivaloilla valonlähteen pimeisiin talviöihin tai jouluisen tunnelmatilan pihalle. Anne Tuomaala on tyytyväinen kasvihuoneensa talvivalaisuun.

Evijärvellä Kerttuanjärven rannalla Anne Tuomaala nauttii, kun uuteen kasvihuoneeseen tulee sähköt. Tarpeen tullen kytketään koristevalot päälle tai lämmitin pyörimään. Piha olisi pimeä ilman lisävaloja.

– Olin nähnyt kuvia, että valot näyttää nätiltä tällaisessa kennoseinäisessä kasvihuoneessa. Siksi laitoin, ja onhan se nätti, ihastelee Tuomaala.

jouluvalot roikkuvat puutarha majan katosta
Valoköynnösten valot kertaantuvat kauniisti kasvihuoneen pinnoista.Ville Viitamäki / Yle

Nyt valoja kiertää talon ympärillä, huvimajassa – ja kasvihuoneessa.

Nyt on kokeiluille tilaa

Tuomaalan kasvihuoneessa on tilaa yli parikymmentä neliömetriä. Kesällä siellä oli kasvamassa erikoisempiakin kasveja, kuten vesimelonia ja maapähkinää. Nyt siellä on talven ajan muun muassa persikka- ja nektariinipuut sekä viiniköynnös.

– Pitäähän tuleville kanoille ja pupulle saada syötävää, naureskelee Anne Tuomaala innostustaan.

Kasvihuonekauppa kävi

Koronaepidemia lisäsi omalla pihalla tekemistä ja sen myötä myös puutarhainnostusta.

Kasvihuoneiden kysynnässä se näkyi.

Tämä huomattiin Pietarsaaressa, missä Kivikangas Oy tuo maahan ja myy kasvihuoneita. Melkoinen oli vuosi, kertoo toimitusjohtaja Mikael Kivikangas.

– Myynti nousi viime vuodesta, joka sekin oli hyvä. Tälle vuodelle kirjataan silti jopa 40 prosenttia kasvua!

Mikael Kivikangas
Kivikangas Oy:n toimitusjohtaja Mikael Kivikangas näyttelypihan kasvihuoneessa.Ville Viitamäki / Yle

Kysyntäpiikki hidastutti myös toimituksia.

Kasvihuonevalaisun välineistö lisääntyy

Kivikankaan mukaan led-valojen lisääntymisen myötä ovat katseet kääntyneet myös kasvihuoneiden valaisuun. Se on näkynyt Kivikankaan mukaan jo kymmenisen vuotta.

Erityisesti viimeisen muutaman vuoden aikana kasvihuonevalmistajat ovat lisänneet kasvihuoneisiin tunnelmavalaisemiseen sopivia lisäosia: erilaisia tuikkupidikkeitä, kiinnikkeitä ja valaisimia.

Peränurkasta paraatipaikalle

– Ennen ajateltiin, että kasvihuonetta voisi pitää varastona pihan perällä talven ajan. Nyt ajatellaan, että kasvihuone tuodaan esiin, pihassa jopa paraatipaikalle, Mikael Kivikangas sanoo.

Seinien heijastukset moninkertaistavat valolähteiden määrän, joten valaistu kasvihuone on näyttävä yksityiskohta. Vaikka seinät olisivat osittain jäässä, korostaa valaisu kasvihuonetta.

Sisustusmerkitys kasvanut

Kasvihuoneita rakennetaan myös oleskelutiloiksi terasseille. Niitä ei enää välttämättä täytetä kasveilla, vaan kasvit laitetaan purkkeihin, kannetaan pöytäryhmä sisään ja laitetaan kasvihuoneeseen pimeälle ajalle näyttävä valaistus.

Toiset laittavatkin jo valmiiksi uuteen kasvihuoneeseen sähköpistokkeen ja vesijohdon.

Valolla turvallisuutta

Anne Tuomaalan valaistu kasvihuone palvelee myös turvallisuuden tuojana. Lisävaloja laitetaan pihalle päälle vaikkapa silloin, kun epäillään, että kettu olisi lähistöllä. Silloin tiedetään ottaa talon kissat sisään.

Koristevalaisu on kuitenkin se tärkein tekijä.

– Onhan se komeaa, kun kuu loistaa ja nämä kasvihuoneen valot siihen päälle. Tässä on ollut komeita auringonlaskuja ja -nousuja koko vuoden. Kaikennäköisiä ja -värisiä kuvia olen saanut tästä kokonaisuudesta.

Anne Tuomaalan kasvihuone iltavalaistuksessa
Tuomaalan kasvihuone iltavalistuksessaan.Anne Tuomaala

Lue lisää:

Hyötykasvien taimet loppuivat puutarhoilta – Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja: "Näin varhaista ja kiivasta sesonkia ei ole ennen nähty"

Ohikulkijat tietävät, että joulun alla ulkoilureitti kannattaa suunnitella Kalle penttilän talon ohitse – tuhannet ulkovalot syttyvät tuomaan hyvää mieltä

Lue seuraavaksi