Paimio suunnittelee täysipitkää frisbeegolfrataa sekä harrastajille että kilpailukäyttöön

Rata olisi tulossa Varasvuoren kuntoilureitin viereen.

Frisbeegolf kasvattaa suosiotaan Suomessa. Kuvituskuva. Kuva: Yle/ Patric Westerlund

Paimio aikoo rakentaa frisbeegolfradan Varasvuoren kuntoilureitin läheisyyteen. Radalle on tarkoitus rakentaa väyliä yhdeksän kappaletta.

Rata sopisi myös kilpailutoimintaan. Sen suunnittelussa on ollut mukana paikallisia lajin harrastajia.

Niin sanotun metsäradan rakentamisella Paimioon saataisiin täysipitkä rata, sillä Alvar Aallon tien toisella puolella olevalla vanhalla rataosuudella on jo kaksi rataa. Toinen on kymmenisen vuotta vanha, yhdeksänväyläinen frisbeegolfrata puistoalueella ja toinen pari vuotta sitten valmistunut, kuusiväyläinen multigolfrata.

Uusi metsärataosuus olisi siis tarkoitus yhdistää vanhaan rataan.

Varasvuoren ja Vähäniituntien paikoitusalueita parannetaan radan rakentamisen yhteydessä.

Paimion tekninen lautakunta käsittelee asiaa tiistaina.

Korjattu klo 13.45: Yhdeksänväyläinen rata ei ole täysipitkä.

Korjattu klo 16.02: Radasta voi tullakin täysipitkä, sillä toisella puolella tietä on jo ennestään kaksi rataa.