1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pekka Haavisto

HS: Perustuslakivaliokunnan enemmistö katsoo Haaviston rikkoneen virkavelvollisuuttaan muttei niin, että syytekynnys ylittyisi

Lehden tietojen mukaan suurin osa valiokunnan kuulemista asiantuntijoista on ollut sitä mieltä, ettei Haavisto ole rikkonut lakia.

Pekka Haavisto
Ulkoministeri Pekka Haavisto eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 11. marraskuuta 2020.
Ulkoministeri Pekka Haavisto eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 11. marraskuuta 2020.Emmi Korhonen / Lehtikuva

Enemmistö perustuslakivaliokunnan jäsenistä katsoo, että ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) olisi rikkonut virkavelvollisuuttaan, kertoo Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun) nimettömien lähteidensä antamien tietojen perusteella. Enemmistö on kuitenkin HS:n mukaan myös sitä mieltä, että Haavistoa vastaan ei ole syytä nostaa syytettä.

HS kertoo haastatelleensa useita lähteitä valiokunnasta. Lehden mukaan selvästi suurin osa valiokunnan kuulemista asiantuntijoista on ollut sitä mieltä, että Haavisto ei ole rikkonut lakia, mutta myös eriäviä mielipiteitä on esitetty. Valiokunnan enemmistö olisi siis kriittisempien näkemysten linjoilla.

Valiokunta tutkii Haaviston toimien laillisuutta Syyriassa al-Holin leirillä olevien Suomen kansalaisten tai Suomesta sinne päätyneiden kotiuttamisessa. Haavisto yritti siirtää ulkoministeriön konsulipäällikön Pasi Tuomisen uuteen tehtävään pois virastaan.

Syytteen nostamisella ministeriä vastaan on tavallista korkeampi kynnys, ja siitä päättää eduskunta täysistunnossaan sen pohjalta, mitä perustuslakivaliokunta mietinnössään tuo esiin. Jos ministeriä vastaan nostetaan syyte, se käsitellään valtakunnanoikeudessa.

Perustuslakivaliokunta jatkaa asian käsittelyä keskiviikkoaamuna, ja asiaa käsittelevä mietintö pyritään saamaan silloin valmiiksi. Asia on ollut perustuslakivaliokunnan käsittelyssä kaikkiaan noin vuoden.

Eduskunnan käsittelyyn asia saattaa edetä jo perjantain täysistunnossa.