1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. elementtirakentaminen

Lappli-Talot lopettaa toimintansa Tornion Laivaniemessä

Tehdas on työllistänyt noin 30 ihmistä, joiden työsuhde päättyy tulevan kevään aikana.

elementtirakentaminen
Lappli Talot
Lappli Talojen tuotanto Torniossa on päätynyt tappiolliseksi heikon tilauskannan vuoksi.

Talotehdas Lappli Talot Oy:n toiminta Tornion Laivaniemessä ajetaan alas tulevan kevään aikana. Tehtaan kaikki 30 työntekijää irtisanotaan.

Lappli-Talot Oy:n toiminta on ollut pitkään tappiollista, eikä kierrettä ole tehdyistä toimenpiteistä huolimatta saatu katkaistua.

Toimitusjohtaja Ilkka Sydänmetsän mukaan tilatut talopaketit tehdään tehtaalla valmiiksi maaliskuuhun mennessä.

Lapplin talopaketit, jotka eivät sisällä esimerkiksi talotekniikkaa eivät enää käy kaupaksi entisvuosien malliin.

– Omatoimirakentaminen on vähentynyt, ihmiset odottavat valmiimpaa. Nykyään ostaja valitsee mieluummin kokonaan muuttovalmiin talon, Ilkka Sydänmetsä sanoo.

Sydänmetsän mukaan talotehtaan tilat ja kiinteistö myydään, kun toiminta päättyy.

Lappli-Talot lopetti muutama vuosi sitten tuotannon Torniossa ja keskitti toiminnan Pyhännälle. Vuonna 2016 tehdas kuitenkin jatkoi tuotantoa vielä Torniossa.

Parhaimpina aikoina Tornion tehtaalla valmistettiin jopa 300 taloa vuodessa. Ilkka Sydänmetsän mukaan tilauskanta on sittemmin pienentynyt noin 70-80 taloon vuodessa.

Lue seuraavaksi