1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vakoilu

Tanskassa syytetään Venäjän kansalaista vakoilusta – epäillään myyneen energiateknologiaan liittyviä tietoja

Venäjän Kööpenhaminan-suurlähetystö sanoo pitävänsä syytteitä erehdyksenä.

vakoilu
Venäjän lippu liehuu rakennuksen edessä
Venäjän suurlähetystö Kööpenhaminassa kuvattuna maaliskuussa 2018.Francis Joseph Dean / AOP

Tanskassa asuvaa Venäjän kansalaista vastaan on nostettu syytteet vakoilusta, kertoo Tanskan turvallisuuspoliisi PET tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun). PET:n mukaan syytetyn epäillään toimittaneen venäläiselle tiedustelupalvelulle maksua vastaan Tanskasta muun muassa energiateknologiaan liittyviä tietoja.

Tanskassa asuva syytetty on ollut vangittuna heinäkuusta lähtien. Syyttäjä vaatii venäläiselle kuuden vuoden vankeustuomiota ja karkotusta Tanskasta.

Venäjän Kööpenhaminan-suurlähetystö sanoo pitävänsä syytteitä erehdyksenä ja odottavansa, että syytetty vapautetaan.

Tanskan radion DR:n mukaan syyttäjä tai PET eivät ole kommentoineet tapausta tarkemmin, ja oikeuskäsittely järjestettäneen suljetuin ovin.

Lähteet: Reuters, Tass

Lue seuraavaksi