1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Hyvä joulumieli -keräys

Lapsiperheiden ruoka-avun tarve on lisääntynyt korona-aikana – samaan aikaan jaettavaa on entistä vähemmän

Uusia autettavia perheitä tulee ruoka-avun jakelun piiriin viikoittain.

Hyvä joulumieli -keräys
Kaksi ruokakassia pöydällä
Jaettavan ruuan määrä pienenee, kun avun tarvitsijoita on enemmän. Kuvituskuva.Susanna Pekkarinen / Yle

Ruoka-avun tarve lapsiperheissä on lisääntynyt kuluneen vuoden aikana.

Mannerheimin lastensuojeluliiton Kempeleen yhdistyksen puheenjohtaja Liisa Lumijärvi kertoo, että keväällä koulujen siirryttyä etäopetukseen ruoka-avun tarvitsijoiden määrä lisääntyi huomattavasti. Tilanne on vaikea myös auttajille: jaettavaa ei ole aiempaa enemmän, vaan nyt sinnitellään erilaisilla ratkaisuilla.

Lumijärven mukaan ruokaa jaetaan päivittäin. Tällä hetkellä uusia autettavia perheitä tulee ruoka-avun jakelun piiriin viikoittain. Jo aiemmin mukana olleet perheet eivät poistu ruokajakelusta, vaan heillä avun tarve jatkuu, eikä vähene.

– Jaettavan ruuan määrä pienenee koko ajan, kun hakijoita on enemmän. Monta kertaa joudutaan tekemään niin, että se jää perheiden oman harkinnan varaan, että kenellä on akuutein tarve sille ruoka-avulle.

Lumijärvi sanoo, että järjestön on vaikea arvioida kriittisintä avuntarvitsijaa, koska toiminta perustuu kaikin puolin vapaaehtoisuuteen.

– Joudutaan eri jakajien kanssa järjestelemään sitä, että jos on oikeasti tiedossa perhe, jossa on jääkaaappi tyhjä, että ohjataan perhe seuraaviin mahdollisiin ruokajakoihin. Sitten taas niissä tavallisesti käyvät ihmiset joudutaan ohjaamaan muualle.

Hyvä Joulumieli -keräys auttaa jälleen kotimaan vähävaraisia lapsiperheitä. Ruokalahjakorteilla ilahdutetaan taloudellisia vaikeuksia kohdanneita perheitä, joiden määrä on koronakriisin vuoksi kasvanut. Keräykseen voi lahjoittaa aina jouluaattoon asti.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi