1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lintuharrastus

Sellutehtaan vaaralliset jätelietteet vetivät puoleensa lintuja ja bongareita Tampereella – Lintuharrastuksen historia kertoo kaupungin kehityksestä

Koulupoikien tie vei lintujen perässä kaatopaikalle, lentokentälle ja jätelietteelle. Parhaat paikat haisivat ja olivat vaarallisiakin.

lintuharrastus
Heikit Parviainen ja Jeskanen Vilusenharjulla 1969
Muutontarkkailijat Vilusenharjulla 1969.Risto Salovaara / Lintujen viemää -kirjan kuvitusta

Monet koulupoikien 1950- ja 1960-luvuilla suosimista lintupaikoista eivät olleet pöllömetsiä tai kurkisoita, vaikka niitäkin tietysti oli. Paljon käytiin myös kaupunkien keskustojen liepeillä paikoissa, joita liikenne, teollinen toiminta, jätteen kuljetus tai maan käsittely muokkasivat.

Tamperelaisen lintuharrastuksen historiassa näkyy omalla erikoisella tavallaan Tampereen kaupungin historia.

Risto Salovaara Lielahdessa
Risto Salovaara paikassa, jossa Lielahden sellutehtaan jätelietteen lintuja katseltiin.Marko Melto / Yle

Risto Salovaara aloitti lintuharrastuksensa 1960-luvulla Tampereen normaalilyseon Calidris-kerhossa. Monissa kouluissa oli luontokerhonsa, kuten Rellun Vuokko ja Sammon yhteiskoulun Kuorga. Näissä kerhoissa nimenomaan pojat innostuivat linnuista. Salovaaran ja kavereiden retket veivät East-Endiin, Patsalle ja Hatsalle, Härmälän lentokentälle ja paperiteollisuuden lietteille.

– East End oli Iidesjärven itäosa, Patsa oli Patteri eli Nekalan kaatopaikka ja Hatsalla tarkoitettiin Hatanpään niemeä. Järjestys oli tämä. Kaatopaikalla kannatti pysähtyä varsinkin aikaisin keväällä kun ensimmäiset muuttolinnut etsivät sulapaikkoja.

Virallisesti kaatopaikka oli lakkautettu jo 1958, mutta sinne tuotiin yhä tavaraa. Tämä piti paikkaa linnuille houkuttelevana. Iidesjärvenkin rehevyys oli osin kaatopaikan aiheuttamaa.

Myöhemmin kesällä vanhemmat harrastajat rengastivat lintuja samoilla paikoilla. Verkoilla ja muilla pyydyksillä saatiin kiinni jopa pöllöjä ja haukkoja.

Heikki Parviainen Härmälän lentokentällä 1969
Heikki Parviainen Härmälän lentokentällä 1969, taustalla Sulkavuori.Risto Salovaara

Lentokentällä kevät alkoi aikaisin

Ihmistoiminnan takia hyvä varhaiskevään lintupaikka oli myös lentokenttä Härmälässä. Kiitoratoja pidettiin sulina ja samalla aukesivat kentän reunojen niityt. Niille laskeutuivat aikaisimmat kiurut, kottaraiset ja töyhtöhyypät.

– Piposta täytyi pitää kiinni, kun kone laskeutui lähelle, Risto Salovaara muistelee Pirkkalan Messu-ja urheilukeskuksen ohittavan tien varressa.

– En muista täällä olleen mitään liikkumiskieltojakaan silloin.

Joskus petolintu muuttui kiikarissa aikansa liideltyään purjekoneeksi. Kiikareita tehokkampaa optiikkaa ei tuolloin ollut.

Lielahden sisäliete elokuussa 1968
Lielahden sisäliete elokuussa 1968.Risto Salovaara / Lintujen viemää -kirjan kuvitusta

Kyseenalainen kahlaajakeidas

Poikien pyöräilyt kaupungin eri puolilla tuottivat todellisen yllätyksen vuonna 1967. Tällöin huomattiin Lielahden sellutehtaan lietteen vetävän puoleensa valtavia kahlaajamääriä.

– Eihän sellaisia ollut juuri missään sisämaassa, lähimmät meren rannalla Porin Yyterissä, Salovaara muistelee.

Tehtaan jäte elätti hyönteisten toukkia, joita kahlaajat käyttivät ravinnokseen. Pian rengastusluvan saaneet harrastajat alkoivat virittää paikalle felloja, matalan katiskan näköisiä pyydyksiä lintujen kiinni saamiseksi.

– Paikka oli haiseva ja vaarallinen, lietteellä oli liikuttava laudanpätkien päällä ettei uponnut mönjään, sanoo Salovaara.

Rengastaja Juhani Vuorinen pyydyksineen Lielahden jätelietteellä
Rengastaja Juhani Vuorinen pyydyksineen Lielahden jätelietteellä.Ilmari Häkkinen / Lintujen viemää -kirjan kuvitusta
Vesipääsky rengastajan kädessä.
Vesipääsky rengastajan kädessä.Ilmari Häkkinen / Lintujen viemää -kirjan kuvitusta

Vuonna 1970 Juhani Vuorinen rengasti lietteeltä 1795 lintua, joista yli puolet oli kahlaajia. Ajan mittaan tehtaan haitat Näsijärven veden laadulle arvioitiin liian suuriksi ja 1980-luvulla tehdas lakkautettiin.

– Kyllä silloin jo mietittiin, että tuota samaa vettä puhdistetaan meille juomavedeksi, muistelee Salovaara.

Lintujen tulevaa kohtaloa tai luonnon yleistä saastumista ei tuohon aikaan vielä osattu pelätä.

– Metsien hakkuita tehtiin paljon myös tuohon aikaan. Siitä kyllä puhuttiin, samoin naavojen katoamisesta kaupunkien liepeiltä. Nyt ilmanlaatu on parantunut ja naavat osin palanneet.

Vilusenharjun staijarit 1969
Muuton tarkkailua Vilusenharjullla 1969.Risto Salovaara / Lintujen viemää -kirjan kuvitusta

Muutontarkkailupaikka vietiin pois – ja palautettiin

Keskustan lähellä parhaita korkeita paikkoja oli Vilusenharju. Kevätmuutolla olevat linnut näki jo kaukaa etelästä saapumassa kohti Tamperetta.

– Mäeltä näki lintujen tarkkailun lomassa, kun Kaukajärven alue alkoi rakentua sen itäpuolelle.

Kasvava kaupunki tarvitsi soraa rakentuakseen ja soraharju lähti pois lintuharrastajien alta. Piti löytää toiset muutontarkkailupaikat.

– Sitten se rakennettiin takaisin, Salovaara ihmettelee. Maanrakennuksessa syntyi niin paljon jätemaata, että monttu täytettiin ja mäki rakennettiin uudelleen.

Nykyään Vilusenharjua kansoittavat skeittilautailijat, mutta tilaa riittää pohjoislaidalla vielä lintuharrastajille. Syysmuutto tuo paikalle taas väkeä.

Lue seuraavaksi