1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Jari Lindström

Työttömyyden ongelmat kohdannut Jari Lindström sai töitä: "Virtaa on niin paljon kuin 55-vuotiaalla äijällä voi olla"

Jari Lindström kertoo yllättyneensä huomiosta, jonka hänen työnsaantinsa on herättänyt.

Jari Lindström
entinen ministeri Jari Lindström Voikkaan tehtaan maisemissa
Jari Lindström aloittaa pian projektikoordinaattorina työllisyyden kuntakokeiluissa. Juha Kivioja / YLE

Entinen kansanedustaja ja työministeri Jari Lindström kertoo yllättyneensä huomiosta, jonka hänen työnsaantinsa on julkisuudessa herättänyt.

Lindström valittiin projektikoordinaattoriksi Kuntaliiton sekä työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyden kuntakokeiluihin. Kuntaliiton mukaan (siirryt toiseen palveluun) tehtävä alkaa tammikuussa 2021 ja päättyy syyskuun lopussa vuonna 2023.

– Huomio on vähän hämmentävää. Totta kai ymmärrän, että on tullut oltua julkisuuden henkilö. On silti hämmentävää, kuinka paljon mielenkiintoa yhden ihmisen työlllistyminen on aiheuttanut. Toki ymmärrän taustan.

Entinen työministeri myös yllättyi tultuaan valituksi tehtävään.

– Prosessi kesti aika kauan ja siihen liittyi parikin haastattelua. Aloin jo jossain vaiheessa ajatella, että "okei, todennäköisesti tässä nyt ei välttämättä käy sitten hyvin". Sitten tosiaan viime viikolla sain puhelinsoiton, että olivat minuun päätyneet. Totta kai olin iloinen.

Lindströmin vuosi on mennyt työttömyydestä huolimatta hyvin. Ulkoilu on ollut henkireikä.

– Ei ole ollut hätää sinällään. Ulkoilureitit ovat tulleet tutuiksi. Jokaisella on ollut sopeutumista koronan takia, että asioita on tehty toisella tavalla. Valtuuston kokous on järjestetty etäyhteyksillä ja ihmisiä on tavattu lähinnä koneen välityksellä.

Lindström on aiemmin kokenut uupumuksen. Sekä oikeus- että työministerin tehtävät veivät hänet vuonna 2017 sairauslomalle.

Toisin on nyt. Lindström kertoo voivansa hyvin.

– Minulla on virtaa niin paljon kuin 55-vuotiaalla äijällä voi olla.Innolla tartun uusiin tehtäviin.

Lindström on saanut kansanedustajan sopeutumisrahaa siitä asti, kun hänellä loppuivat työt vuonna 2019.

– Vaikka minulla on ollut työnhaku päällä, ei ole ollut työnhakuvelvoitetta. Minä en saa työttömyysturvaa. Se on se ero normaaliin työttömään ihmiseen.

Ei aio jatkaa tällä erää politiikassa: "Nyt on aika hengittää"

Kouvolan Sinisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Lindström ei aio tällä erää jatkaa politiikassa eikä asetu kuntavaaleissa ehdolle. Kouvolan valtuustoryhmässä hän istuu tämän valtuustokauden loppuun. Lindström sanoo, että uusi työ tulee sopivaan rakoseen.

– Olen nähnyt ja kokenut paljon politiikassa. Nyt on aika hengittää vähän aikaa raitista ilmaa ja pohtia sitten.

Hän ei kuitenkaan sano täysin ei politiikalle tulevaisuudessa.

– En ole sanonut, etten enää ikinä lähde politiikkaan. Jätän itselleni oven raolleen, jos jossain vaiheessa palo syttyy. Politiikassa pitää olla joku into. Muuten sitä ei jaksa.

Työttömyyden kokemusasiantuntija

Lindström on tituleerannut itseään aikaisemmin työttömyyden kokemusasiantuntijaksi. Kun hän haki töitä, hän koki myös työttömyystukijärjestelmän haasteet käytännössä. Kun hän ilmoittautui työnhakijaksi, sieltä ei löytynyt työministeriä tai kansanedustajaa, kun hänen piti kertoa entisestä työstään.

– Siinä on ihan omat haasteensa. En sano tätä valittaakseni asiaa vaan totean vain, että näin on asia. Se ratkesi sillä, että laitoin rastin ruutuun - en hae työttömyysturvaa. Ilmoittauduin työnhakijaksi, mutta en hae työttömyysturvaa.

Lindström kokee muutenkin työttömien työnhakemisessa parantamisen varaa. Eniten hän panostaisi yksilölliseen palveluun jokaiselle työttömälle.

– Jokaisella on omat kohtalonsa, kokemuksensa ja osaamisensa. Yhä enemmän tällaisia räätälöityjä ratkaisuja pitää pystyä tekemään. Sen takia resursseja työvoimapalveluissa pitää pyrkiä vahvistamaan. Tärkeää olisi, että tieto kulkisi viranomaisten välillä.

Lindström kertoo hakeneensa työttömyytensä aikana ainoastaan töitä, jotka liittyvät jollakin tavalla työllisyyteen ja työllisyyshaasteisiin.

Lindström sanoi jo aiemmin harkinneensa oman yrityksen perustamista ja käyneensä tänä vuonna kysymässä sparrausapua.

– Joka tapauksessa olisin 2021 keväällä joutunut tekemään jonkinlaisia ratkaisuja. Sopeutumisrahan maksatus loppuu, kun aloitan työsuhteen.

Aikoo toimia sillanrakentajana

Työssään kuntakokeilujen projektikoordinaattorina Lindström edistää työllisyysasioita ja erityisesti työllisyyskokeiluja. Hän kertoo pääsevänsä nyt konkreettisemmin kädet saveen -työhön.

Ministerinä hän koki olevansa ylhäällä katselemassa kokonaisuutta, eikä niinkään päässyt puuttumaan yksittäisiin asioihin.

Tulevasta työstä hänellä ei kuitenkaan ole ruusuista kuvaa. Hänen tehtävänään on saada eri tahot tekemään yhteistyötä, kerätä tietoa kokeiluista, levittää ja jakaa tietoa sekä tukea kokeilualueita.

– Se on rankka ja haastava, mutta sen takia mielenkiintoinen työ. Yksi rooli on olla viestinvälittäjänä eri tahoille. Kun keskustelee, niin saattaa olla haasteita. Koordinaattori voi olla sillanrakentaja. Kaikissa kokeiluissa tarvitaan yhteistyötä.

Lue myös:

Entinen työministeri Jari Lindström sai töitä – ryhtyy auttamaan kuntia työllisyyskokeiluissa

Jari Lindströmin muistelmat kertovat perussuomalaisten keskinäisistä kahinoista, "omaan pesään kusemisesta" ja ex-ministerin tiestä kortistoon

Ministerinpesti oli yksinäinen, ja eniten Jari Lindström katuu aktiivimallia – "Avustajani itki, kun näki hallitusohjelman"

Lue seuraavaksi