1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Itä-Suomen yliopisto

Harvinainen kahden miljoonan apuraha Itä-Suomen yliopiston tutkijalle – Euroopan tutkimusneuvoston rahoitukset ovat arvostettuja ja kilpailtuja

Rahoitus on myönnetty tutkimukseen, jonka tavoitteena on uusien kuvantamismenetelmien kehittäminen.

Tanja Tarvaiselle myönnetty rahoitus on Itä-Suomen yliopiston ensimmäinen Consolidator Grant -rahoitus. Kuvituskuva. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Itä-Suomen yliopiston sovelletun fysiikan laitoksen apulaisprofessori Tanja Tarvaiselle on myönnetty merkittävä Euroopan tutkimusneuvoston Consolidator Grant -rahoitus.

Tarvaiselle myönnetty rahoitus on viisivuotinen ja suuruudeltaan kaksi miljoonaa euroa. Kyseessä on Itä-Suomen yliopiston ensimmäinen Consolidator Grant -rahoitus.

Euroopan tutkimusneuvoston rahoitukset ovat Euroopan arvostetuimpia ja vaikeimmin saatavia apurahoja.

Rahoitus on myönnetty tutkimukseen, jonka tavoitteena on uusien kuvantamismenetelmien kehittäminen muun muassa biolääketieteellisen tutkimuksen ja kuvantamisen tarpeisiin. Tutkimuksessa kehitetään kvantitatiivisia kuvantamismenetelmiä perustuen kytketyn fysiikan ilmiöihin.

Tänä vuonna myönnettyjen ERC Consolidator -rahoitusten kokonaissumma oli 655 miljoonaa euroa. Suomessa rahoitusta sai Tarvaisen lisäksi viisi tutkijaa.