1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lahden seutukunta

Koronaepidemia siivitti yrityksiä ennennäkemättömiin tuloksiin – osa firmoista on kuitenkin hätää kärsimässä Lahden seudulla

Lahden seudun monipuolinen elinkeinorakenne piti epidemian työttömyysvaikutukset maltillisena.

Lahden seutukunta
Viking Maltin tehdas Lahdessa
Vaikka korona on kurittanut yrityksiä, on vuoden aikana saatu myös uutisia investoinneista. Esimerkiksi Viking Malt Group rakentaa uuden noin 90 miljoonaa euroa maksavan mallastamon Lahteen.Petri Niemi/Yle

Koronaepidemia on kohdellut Lahden seudun yrityksiä eri tavoin. Ladecin toimitusjohtaja Jukka Rantanen kuvailee yritysten tilannetta polarisoituneeksi.

Esimerkiksi suojavälineitä ja pakkauksia valmistavilla yrityksillä menee ennätyksellisen hyvin, kun taas monet palveluyritykset, kuten kivijalkavaatekaupat, ovat kärsineet tilanteessa. Riippuen kulurakenteesta, jotkut yritykset ovat myös voineet sopeuttaa paremmin yrityksen menoja pienentyneeseen kysyntään kuin toiset.”

Rantanen pitää alueen monipuolista elinkeinorakennetta yhtenä syynä siihen, että Lahden alueella työttömyys ei ole kasvanut yhtä paljon kuin esimerkiksi palvelualavaltaisella pääkaupunkiseudulla.

– Lahdessa työttömyyslukujen lähtötilanne oli huono, mutta tätä voi pitää torjuntavoittona.Yritysten käyttöpääoman tarve on lisääntynyt huomattavasti, mutta samalla kehittämistukia on myönnetty alueelle paljon.”

Lahdessa on myös keskimääräistä enemmän perheyrityksiä, joille toiminnan kehitys on ollut tärkeää vaikeuksista huolimatta, sillä yritystoiminta on haluttu säilyttää jatkumaan perheessä.

Valtion myöntämät tuet yrityksille ja muut elvystystoimet on pienentänyt koronakriisin negatiivisia vaikutuksia. Rantasesta on tärkeää, että valtionjatkaa yritysten tukea, jotta ne pystyvät kehittämään toimintaansa. Hänestä yriksille tulisi jakaa esimerkiksi korotettua kehitystukea, sillä ilman rahoitusta hankalassa tilanteessa olevat yritykset eivät investoi eivätkä siten pärjää kansainvälisessä kilpailussa.

Lue seuraavaksi