1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Terveys ja hyvinvointi

Sairaanhoitaja Miiamaija Mäntylän keho muistaa yhä väkivaltaisen suhteen – nyt hän koskettaa itse syntyviä ja kuolevia

Korona-aikana kosketusta pitää varoa. Miiamaija Mäntylä tietää, että emme voi elää näin pitkään.

Terveys ja hyvinvointi
Miiamaija Mäntylä
Miiamaija Mäntylä koskettaa muita työkseen, mutta on trauman vuoksi tarkka, miten häneen kosketaan. Luonnossa Mäntylä nauttii puiden kosketuksesta.Ari Tauslahti / Yle

Iho on niin ohut, että siitä melkein näkyy läpi. Ympäri pientä vartaloa risteilee letkuja ja johtoja. Ne on liitetty monitoreihin, joissa vilkkuu lukuja ja sahalaitaisia käyriä.

On heinäkuu 2008. Miiamaija Mäntylä istuu nojatuolissa Kuopion yliopistollisen sairaalan vauvojen teho-osastolla. Laitteiden ja johtojen keskellä, hänen paljasta rintaansa vasten makaa ihminen, tuskin maitopurkin kokoinen. Oma poika.

Mäntylä on hätäsektiosta hajalla ja keskosvauvan elämä monitoreiden varassa. Silti hän on levollisempi kuin pitkään aikaan. Ainakaan tällä hetkellä, iho ihoa vasten sairaalan seinien sisällä, hänen ei tarvitse pelätä. Tämä kosketus ei satuta.

Joensuulaiselle Miiamaija Mäntylälle, 39, kosketus on tärkein kieli. Sitä hän puhuu ja ymmärtää työssään sairaanhoitajana hoivakodissa. Ja sitä hän käyttää toimiessaan doulana eli tukihenkilönä synnytyksissä. Kädet todistavat suuria siirtymiä: syntymää ja kuolemaa. Ne hoitavat. Mutta Mäntylä tietää myös, millaista tuhoa paha kosketus saa aikaan.

Hierontaa
Miiamaija Mäntylä on opiskellut myös vauvahierontaa ja vauvojen vyöhyketerapiaa. Hän näyttää otteita vauvanukella. Ari Tauslahti / Yle

Vanhuksen henkilökohtainen reviiri murtuu

Ovi on visusti lukossa. Numerokoodin takana aukeaa maailma, jolta moni mielellään sulkisi silmänsä. Hoivakodin arjessa askel on lyhyt, samoin muisti.

Täällä kosketus on usein sanoja tärkeämpi. Kädet vyötäisillä auttavat istumaan, kun jalat eivät meinaa kantaa. Hento ote käsivarresta muistuttaa syömään lautasen ääressä. Kun ahdistus nousee iltaisin, saattavat lämpimät kämmenet auttaa jännittyneet hartiat laskeutumaan rennoiksi.

Vaipanvaihdot, sänkyyn auttamiset, pesut ja pukemiset. Kaikessa ollaan iholla.

– En muista tilannetta, jossa kosketuksesta ei olisi ollut tässä työssä apua, Miiamaija Mäntylä sanoo.

Miiamaija Mäntylä
Työssä hoivakodissa miltei kaikki tapahtuu kosketuksen kautta. Ari Tauslahti / Yle

Häntä työ hoivakodissa ei ahdista. Mutta koskettamiseen liittyvää vallankäyttöä hän miettii usein. Työvuoroon tullessaan hän muistuttaa itseään, ettei ole menossa hoivayksikköön, vaan paikkaan, joka on 15 ihmisen koti. Hän menee sinne vieraaksi.

Kun toimintakyky heikkenee, on ihmisen pakko suostua muiden kosketettavaksi. Silloin henkilökohtainen reviiri murtuu.

– Siksi on tärkeää aina kysyä lupa koskettamiseen. Vaikka sitä ei sanoisi ääneen, kysymyksen pitäisi käydä mielessä. Miten kosken? Lähestynkö samalta tasolta vai ylhäältä päin, Mäntylä sanoo.

Kun hän nuorempana tutustui hoiva-alaan, hän järkyttyi. Terveyskeskuksen vuodeosastolla vanhukset eivät aina päässeet vessaan, vaikka pyysivät. Heitä kehotettiin tekemään tarpeensa vaippaan. Arki hoivakodissa on pakottanut kompromisseihin.

– Välillä joudun itsekin sanomaan, että “kulta rakas, en nyt ehdi, mutta sinulla on siellä vaippa”. Sen asian kanssa on vain elettävä.

Miiamaija Mäntylä
Käsillä voi puhua silloinkin, kun sanat eivät enää tavoita. Ari Tauslahti / Yle

Kuoleman lähestyessä kosketus muuttuu

Merkit voi huomata jo viikkoja etukäteen. Sormet ja jalkaterät viilenevät. Verenkierto heikkenee. Päivä päivältä ihminen käpristyy enemmän itseensä. Kädet ja jalat koukistuvat kuin kohtuvauvalla, sanat eivät enää tavoita. Syöminen ja juominen loppuvat. Luut alkavat erottua lihan alta.

Hengitys tihenee ensin, mutta aivan lopussa, viimeisinä päivinä, se harvenee. Tauot pitenevät. Ja pitenevät. Lopulta uutta henkäystä ei enää tule. Ehkä vielä pieni korahdus. Elämä on ohi.

Kuoleman lähestyessä Miiamaija Mäntylän kosketus muuttuu intensiivisemmäksi. Pestessä mukana on työkaveri, ettei jäykistyvään kehoon satu. Hoitajan kädet eivät silittele tai rapsuta, ne vain lepäävät lämpimänä väsynyttä ihoa vasten.

– On etuoikeus saatella matkaan. Silloin kosketus merkitsee minulle siunaamista ei-uskonnollisessa mielessä.

Miiamaija Mäntylä
Pepi-koira muutti Miiamaija Mäntylän luo, kun mummo joutui luopumaan omasta kodistaan. Ari Tauslahti / Yle

Oma keho löytyi tanssiopinnoissa

Ensimmäistä kertaa Mäntylä ymmärsi kosketuksen voiman ollessaan parikymppinen. Hän päätyi vähän sattumalta ammattikouluun opiskelemaan tanssia. Tanssi- ja ilmaisuharrastus oli kulkenut mukana aina, mutta hän ei voinut kuvitellakaan, että liikkeestä ja kehosta voisi tulla ammatti.

– Koin itseni isoksi, painavaksi ja kömpelöksi. Atooppinen iho oireili rajusti ja olin kauttaaltaan kosketusarka.

Mutta Outokummussa tanssilinjalla opetusvälineenä ei ollutkaan peili vaan armo. Kontakti-improvisaatiossa oltiin koko ajan kiinni toisessa ja luettiin kehon liikkeitä. Opiskelijat makasivat ja pyörivät toistensa päällä, tekivät ihmiskasan. Joogatunneilla käännyttiin sisäänpäin kuuntelemaan kehoa.

Samaan aikaan Mäntylä kävi hieronnoissa ja kosketushoidoissa.

Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana jotakin aukesi.

Kerran kadulla kävellessä Mäntylän yllätti valtava riemu. Hän tajusi yhtäkkiä kehon ja mielen yhteyden.

– Se oli mykistävä tunne siitä, että minulla on tämä keho ja olen asunut siinä lapsesta saakka.

Vuoden aikana Mäntylän atooppinen iho parani ja monet allergiat helpottivat.

Huoneisto
Olohuoneen pöydälle Mäntylä on koonnut tärkeitä esineitä: anatomisia malleja, ikoneja ja kirjoja. Ari Tauslahti / Yle

Vastasyntynyt tunnistaa äitinsä tuoksun

Kosketuksen merkitystä elämän eri vaiheissa on alettu ymmärtää vasta viime vuosikymmeninä. Ymmärrys ei vaadi kontakti-improvisaation harrastamista. Riittää, että tutustuu raakaan dataan, jota tieteellinen tutkimus tuottaa.

Iho on kehon suurin elin. Aikuisella se on pinta-alaltaan kuin hyvänkokoinen torkkupeitto. Iho on portti ihmisen ja maailman välillä. Monimutkaisten järjestelmien kautta se välittää viestejä aivoihin. Jo pelkät ihon erilaisten hermopäätteiden nimet kuulostavat muinaisten myyttien aarteilta: Meissnerin keräset, Merkelin kiekot ja vapaat reseptorit välittävät jatkuvasti impulsseja aivokuorelle. Yhteistyössä aivojen eri alueiden kanssa ne jalostuvat aistimuksiksi ja tunteiksi.

Koska ihminen on laumaeläin, jokainen meistä on olemassa suhteessa lajitovereihin. Läpi elämän halaus tai hierominen, silitys tai seksi käynnistävät kehossa yleensä mielihyvähormoni oksitosiinin erityksen.

Hierontaa
Hieronnassa asiakkaan kehosta voi aistia paljon. Ari Tauslahti / Yle

Elämän alussa kosketus on elinehto. Jos vastasyntynyt saa olla häiriöttä äitinsä ihoa vasten, hän osaa ryömiä rinnalle pian syntymänsä jälkeen. Vuorokauden ikäisenä vauva tunnistaa oman äitinsä tuoksun.

Iho ihoa vasten vastasyntyneen lämpö pysyy tasaisena. Stressihormonitasot laskevat. Sydämensyke ja hengitys rauhoittuvat. Keskosvauvalla kenguruhoito on tehokas kivun lievittäjä.

Pelko pisti palelemaan

Myös Miiamaija Mäntylän esikoinen vahvistui kenguruhoidossa. Sekä lapsi että äiti selvisivät rankasta alusta. Jo vauvojen teho-osastolla Mäntylä kertoi hoitajille avoimesti kokemastaan perheväkivallasta. Useampi ammattilainen sanoi samaa: mieti kaksi kertaa, mihin suuntaan lähdet lapsesi kanssa. Hän mietti, mutta päätöksen aika tuli vasta kaksi ja puoli vuotta myöhemmin.

Sen joulun jälkeen Mäntylä piirsi turvakodissa voimapaperille 2-vuotiaan poikansa kehon ääriviivat. Vatsassa kasvoi toinen lapsi, jonka liikkeitä hän ei vielä tuntenut. Pelko tuntui jatkuvana paleluna. Koko talven Mäntylä veti pilkkihaalari päällä esikoistaan pulkassa. Päiväunet ja Pikku Kakkonen, rutiinit toivat turvaa kaaokseen.

Luuranko olohuoneessa

Kymmenen viime vuotta Mäntylä on rakentanut itselleen turvapaikkaa kerrostalokaksioon ja sen lähimetsiin. Omassa olohuoneessaan hän on turvassa. Ympärillä on kaikki tärkeä: lasten jalanjäljet painettuna paperille, matalalla pöydällä suloisessa sekamelskassa ikoneja ja anatomisia malleja naisen lantiosta.

Ikkunan ääressä seisoo hierontapöytä ja sen vieressä aidon kokoinen luuranko muistuttamassa kehon rakenteista.

Kun Mäntylä ottaa olohuoneessaan vastaan hieronta-asiakkaita, hän aistii, että lihasten kireyden alla on usein muutakin. Joskus asiakas saattaa päästä siihen kiinni ulkopuolisen kosketuksen avulla.

– Minun tehtäväni ei ole tarjota valmiita vastauksia, Mäntylä sanoo.

Huoneisto
Miiamaija Mäntylä on rakentanut kotinsa olohuoneesta itselleen turvapaikan ja hoitotilan. Ari Tauslahti / Yle

Traumoja ei ymmärretä terveydenhuollossa

Kehon ja kosketuksen opiskelu on ollut Mäntylälle selviytymiskeino. Omaan kotiin muuton jälkeen alkoi vimmainen opiskelu: hän kouluttautui ensin sairaanhoitajaksi, sen jälkeen hierojaksi. Kätilöopinnot ovat harjoitteluja vaille valmiit. Opiskelu on auttanut ymmärtämään omaa traumaa.

Se nimittäin kulkee mukana yhä. Yhtäkkiä jokin pieni ärsyke saattaa aktivoida muistot. Silloin maa pakenee jalkojen alta. Pelko elää tärinänä pallean seudulla ja vatsassa. Mielikuvat jyystävät päässä, yhteys kehoon katoaa ja Mäntylä jähmettyy. Aivan kuin hän ei olisi enää paikalla.

Se on traumassa tyypillistä. Kun tapahtuma on liian järkyttävä, ihminen ikään kuin poistuu paikalta ja jähmettyy yhtä aikaa. Reaktio voi olla niin totaalinen, ettei tapahtumia muista tietoisesti jälkikäteen. Mutta keho muistaa.

– Traumaterapiassa olen oppinut, että trauma on yhteyden katkeamista ja toipuminen on sitä, että yhteyksiä löytyy uudelleen.

Mäntylä sai traumaperäisen stressihäiriön diagnoosin vasta kaksi vuotta sitten, vuosikausia tapahtumien jälkeen. Hänen mielestään monessa ammatissa tarvittaisiin enemmän tietoa traumoista ja niiden vaikutuksesta hyvinvointiin.

– Traumatietoisuutta pitäisi lisätä vanhustenhoidossa, synnytyssalissa, kouluissa ja neuvoloissa. Kaikkialla, missä ihmisiä kohdataan. Moni kantaa mukanaan raskaita asioita.

Hieronta
Kosketukseen pitäisi aina kysyä lupa. Miiamaija Mäntylän mielestä se unohtuu usein esimerkiksi urheiluhieronnassa. Ari Tauslahti / Yle

Mummo muutti työpaikalle

Mäntylä ei ole pystynyt solmimaan uutta seurustelusuhdetta. Kaikkein läheisimpien piiri on ollut pieni: siihen ovat kuuluneet oma perhe ja mummo.

– Mummo on ollut vähän despootti. Suhteemme ei ole ollut helppo, mutta se ei tarkoita, etteikö se olisi tosi tärkeä.

Mummon muisti on heikentynyt pikkuhiljaa. Viime vuoden syksynä kunto alkoi heiketä nopeammin ja mummo ajautui sairaalakierteeseen. Kotiin ei enää ollut asiaa. Hän päätyi terveyskeskuksen vuodeosastolle odottamaan hoivakotipaikkaa.

Viime kesäkuussa, kesken työvuoronsa Miiamaija Mäntylä sai puhelun: mummon vuoro hoivakotijonossa oli tullut ja hänet sijoitettaisiin samaan hoivakotiin, jossa Mäntylä on töissä.

Mäntylästä ei tunnu lainkaan hankalalta vaihtaa vaippoja omalle mummolle. Se on hänestä luonnollista. Hän on istunut mummon sylissä, ja nyt on hänen vuoronsa kannatella mummoa.

Jalat
Miiamaija Mäntylän ja hänen mummonsa roolit ovat vaihtuneet. Ari Tauslahti / Yle

On saattamisen aika

Työvuoro on jo päättynyt. Mäntylä menee vielä mummon huoneeseen ja auttaa tämän sängylle pitkälleen. Hämärässä huoneessa mummon elämä levittäytyy seinille: kuvat puutarhasta, puolisosta ja tyttäristä.

Mäntylä peittelee mummon viltillä ja istahtaa sängyn jalkopäähän. Hän nostaa mummon jalat syliinsä ja laskee oman kätensä mummon käden päälle.

– Minä olen väsynyt, mummo sanoo.

Lue seuraavaksi