1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Imatra

Imatran seurakunta hakee rakennusavustuksia Kolmen ristin kirkon korjauksen jatkamiseen – ensi vaiheessa tavoitteena puoli miljoonaa euroa

Imatran seurakunta hakee sisäilmaongelmien vuoksi käyttökiellossa olevaan Kolmen ristin kirkkoon korjausavustusta sekä kirkkohallitukselta että Euroopan Unionin elvytysohjelmasta. Perusteena on esimerkiksi se, että Kolmen ristin kirkko on kulttuuriperinnön säilyttämisen kannalta tärkeä.

Imatra
Kolmen ristin kirkon lohkeilevat seinät
Imatralla sijaitseva Alvar Aallon suunnittelema Kolmen ristin kirkko kaipaa niin kipeästi korjausta, että rakennus on asetettu käyttökieltoon.Kare Lehtonen/Yle

Imatran seurakunta hakee rakennusavustuksia Kolmen ristin kirkon korjauksen jatkamiseen.

Kirkon toisen vaiheen kustannusarvio on 553 000 euroa ja Imatran seurakunta toivoo saavansa koko summan kirkkohallitukselta.

Imatran seurakunta hakee kirkkohallitukselta avustusta nyt neljännen kerran. Avustusta on saatu kerran aiemmin.

Imatran seurakunnan talousjohtaja Pasi Tiimo kertoo, että hakemuksen kohtalo selviää ensi vuoden puolella. Jos avustus saadaan, korjaukset voisivat alkaa ensi syksynä.

– Avustuksella saataisiin katettua toisen vaiheen korjaus, mutta kolmas vaihe vaatisi ainakin miljoona euroa lisää rahaa. Kiireellisimpiä korjattavia ovat Kolmen ristin kirkon katon tiiveyden ja tuuletuksen varmistaminen, räystäskourujen uusiminen, C-salin alapohjan kuivatus ja uusiminen sekä ulkoseinien korjaus, Tiimo luettelee.

Haasteena rahoituksen saamisessa on, että hakijoita on satakunta ja haettava rahamäärä on siihen nähden todella pieni.

– Imatran seurakunta perustelee hakemustaan esimerkiksi sillä, että kulttuuriperinnön säilyttämisen kannalta tärkeä Kolmen ristin kirkko on jouduttu sulkemaan sisäilmaongelmien vuoksi, Tiimo kertoo.

Kolmen ristin kirkko yritetään saada myös osaksi Euroopan Unionin elvytysohjelmaa, josta Suomeen ohjataan kaikkiaan kolme miljardia euroa.

Kolmen ristin kirkon korjaaminen vaatii jonkin verran erityisosaamista.

– Esimerkiksi kattoon ja räystäisiin liittyvien kuparitöiden osaajia on maassamme vähän, Tiimo huomauttaa.

Alvar Aallon suunnittelema Kolmen Ristin kirkko valmistui vuonna 1957.

Lue seuraavaksi