Hyppää sisältöön

Kuuluvatko mailat Liisantorin tekojäälle vai eivät? Porin kaupunki kyselee käyttäjien mielipiteitä

Kaupunki harkitsee mailallisten luistelijoiden ohjaamista urheilukeskuksen tekojääradalle.

Liisantorilla ei tällä hetkellä saa pelata kiekoilla, mutta mailat ovat sallittuja. Kuva: Päivi Meritähti / Yle

Porissa kaivataan luistelijoiden mielipiteitä tekojäiden pelisäännöistä. Kiekon käyttö kiellettiin jo viime talvena Liisantorin tekojäällä muun muassa turvallisuussyistä. Mailoilla saa kuitenkin edelleen pelata esimerkiksi pallojen kanssa. Nyt osa käyttäjistä on toivonut, että myös mailat kiellettäisiin Liisantorilla kokonaan.

– Olemme saaneet palautetta, että mailat aiheuttavat vaaratilanteita kentällä ja mietimme, pitäisikö Liisantori olla mailattomien luistelijoiden paikka ja mailalliset ohjataan urheilukeskuksen tekojääradalle, toteaa liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti Porin kaupungin tiedotteessa.

Toisaalta, Liisantori on maksuton luistelupaikka lähellä monien koteja ja kaupunki haluaa tarjota yhdenvertaista liikkumista kaikille. Urheilukeskuksen tekojääradalla käyttömaksu on kaksi euroa.

Kaupunki kysyy nyt luistelijoilta, miten ja millä säännöillä alueita pitäisi kehittää. Nettikysely (siirryt toiseen palveluun) on auki 16.12. asti kaupungin nettisivuilla.

Porin tekojääradat ovat olleet aktiivisessa käytössä ja ne ovat ajoittain ruuhkautuneet. Kaupunki pyrkii jäädyttämään luonnonjäitä heti säätilanteen salliessa.