1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talousrikokset

Luottokorttirikolliset iskivät Kauneimmat joululaulut -nettitapahtumaan

Erityisen paljon huijausyrityksiä oli Tampereen seurakuntien keskiviikkona, 9. joulukuuta järjestämän Kauneimpien joululaulujen ympärillä.

Kauneimmat joululaulut -tapahtuma on tänä vuonna pidetty verkossa, mikä on antanut nettirikollisille taas uuden tilaisuuden. Kuva: Tampereen seurakunnat

Huijarit ovat iskeneet Kauneimpien joululaulujen Facebook -tapahtumaan.

Rikolliset ovat tehtailleet kymmeniä joululauluaiheisia valetapahtumia, joilla yritetään varastaa luottokorttitietoja.

Erityisen paljon huijausyrityksiä oli Tampereen seurakuntien keskiviikkona, 9. joulukuuta järjestämän Kauneimpien joululaulujen ympärillä.

- Huijarit jakoivat tapahtuman sivulla ja seurakunnan Facebook-sivulla kommenteissa linkkejä ulkopuolisille sivustoille, joilla vaadittiin luottokorttitietoja, jotta suoratoisto voi alkaa. Ainakin muutama henkilö oli päätynyt luottokorttitietojen antamiseen. Tapauksesta kertonutta opastettiin tekemään rikosilmoitus ja sulkemaan kortti, sanoo Tampereen seurakuntien viestintäjohtaja Sami Kallioinen.

Tapahtuman järjestivät seurakunnat ja Lähetysseura. Huijausyrityksistä on Lähetysseura tehnyt rikosilmoituksen. Samoin Facebookille on kerrottu tapahtuneesta. Facebook ei seuran mukaan vastannut heille ainakaan torstai-iltaan mennessä.