1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Saksa

Saksan koronatilanne kiristyy, tartuntoja ja kuolleita ennätysmäärä – sisäministeri Seehofer: uudet rajoitukset eivät voi odottaa joulun yli

Liittokansleri Angela Merkel ja osavaltiojohtajat keskustelevat uusista rajoituksista ja toimista sunnuntaina.

Saksa
Koronatestipaikalla testaajia Berliinissä
Saksan koronatilanne kärjistyy. Hoito-alan henkilökunta käsittelee näytteitä testiasemalla Berliinissä 10. joulukuuta. Filip Singer / EPA

EU:n väkirikkaimman maan Saksan koronatilanne vaikuttaa heikentyvän entisestään. Ministerit totesivat perjantaina, että maan pitää ottaa käyttöön tiukempia yhteiskunnan sulkutoimia vielä ennen joulua.

Koronaviruslukuja taltioiva Robert Koch -instituutti ilmoitti perjantaina uusista päiväkohtaisista ennätyksistä.

Maassa on raportoitu viimeisen vuorokauden aikana 29 875 uutta koronatartuntaa, mikä on yli 6 000 tartuntaa enemmän kuin edellispäivänä. Yhteensä tartuntoja on nyt todettu noin 1,27 miljoonaa.

Lisäksi Saksa kertoi 598 uudesta koronaan liittyvästä kuolemantapauksesta. Edellinen ennätys oli keskiviikolta, jolloin maa kertoi 590 uudesta kuolemasta. Yhteensä epidemiaan liittyviä kuolemantapauksia on tähän mennessä kirjattu 20 970.

Ministereiltä kovia äänenpainoja

Saksan valtiovarainministeri Peter Altmaier sanoi perjantaina olevansa huolissaan tartuntojen jyrkästä kasvusta. Altmaier kehotti poliitikkoja tarttumaan entistä tiukempiin toimiin epidemian suitsimiseksi ja sanoi, että edessä voi olla vastaava koronasulku kuin keväällä.

Saksan liittokansleri Angela Merkel ja osavaltioiden johtajat keskustelevat uusista rajoituksista ja toimista sunnuntaina. Asiasta on kertonut Baden-Württembergin hallinto perjantaina.

Merkel on vaatinut pahiten koronasta kärsiviä osavaltioita lisäämään rajoituksia vielä ennen joulua. Kaikissa osavaltioissa vaatimukseen ei ole suhtauduttu myönteisesti. Moni osavaltio on kuitenkin luvannut kiristää rajoituksia joulun jälkeen.

Sisäministeri Horst Seehoferin mukaan pikainen koronasulku (lockdown) on ainoa vaihtoehto päästä jälleen "tilanteen herraksi".

– Jos odotamme jouluun saakka, kärsimme korkeista luvuista vielä kuukausien ajan, Seehofer ennusti perjantaina Der Spiegel -lehden (siirryt toiseen palveluun)haastattelussa.

Joissain osavaltiossa toimia on jo kiristetty

Eteläisen Baden-Württembergin osavaltion hallinto on jo ilmoittanut jatkavansa “tiukkaa koronasulkua” vähintään 10. tammikuuta asti.

Baijerin osavaltiopuolestaan linjasi keskiviikkona, että ihmiset saavat liikkua kotinsa ulkopuolella vain välttämättömistä syistä. Osavaltion koronakuolleisuus on Saksan suurin.

Saksa aloitti tiukat koronatoimet marraskuun alkupuolella. Silloin suljettiin ravintolat ja baarit ja annettiin tiukkoja kokoontumisrajoituksia. Kaupat ja koulut ovat kuitenkin saaneet pysyä toistaseksi auki.

Saksan kansallinen tiedeakatemia Leopoldina on jo suositellut (siirryt toiseen palveluun)koululaisten joululoman pidentämistä, mutta ehdotus on aiheuttanut joissakin osavaltioissa jyrkkää vastustusta.

Lue uusimmat koronatiedot tästä jutusta.

Jutussa on käytetty lähteenä myös Frankfurter Allgemeine -lehteä. (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi