1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Aamukooste

Herätys: Eduskunta poikkeuksellisesti koolla tänään, Haatainen ei poistaisi eläkeputkea vielä, suomalaisilla maailman suurimmat ilmastopäästöt

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Lauantai-istunnolla puretaan loppuvuoden lakiruuhkaa. Arkistokuva. Kuva: Jani Saikko / Yle

Eduskunta käsittelee kiisteltyjä tartuntatautilain muutoksia – Yle seuraa

Eduskunta on poikkeuksellisesti koolla tänään. Yhtenä isoimpana kokonaisuutena täysistunnossa käsitellään hallituksen esitystä tartuntatautilain muutoksista. Täysistunnot lauantaina ovat harvinaisia. Tavoitteena on purkaa loppuvuoden lakiruuhkaa.

Kaikki eivät odota eläkkeelle pääsyä, mutta työllistyminen on iän karttuessa entistä hankalampaa

Salo on saanut huomata, että työtä ei tahdo löytyä yli 60-vuotiaalle korkeakoulutetulle, joka tuntee vaikkapa yrittäjien yel-vakuutusmaksut kuin omat taskunsa. Kuva: Petteri Bülow / Yle

62-vuotias Jouko Salo sai huomata yrityskauppojen jälkeen, että uusia töitä on vaikeaa löytää lähellä eläkeikää.

– Olen huomannut, että työnantajat eivät oikein halua palkata työsuhteeseen tätä ikäryhmää, koska miettivät riskejä.

Yli 55-vuotiaiden työttömien on vaikeampaa työllistyä kuin nuorempien ikäryhmien. Yhtenä syynä pidetään niin sanottua eläkeputkea ja muita ikääntyneiden työttömyysturvan erityisjärjestelyjä. Samalla tuoreen kyselytutkimuksen mukaan osa sen ikäisistä olisi kiinnostunut jatkamaan töissä eläkeikää pidemmälle.

Työministeri Tuula Haatainen ei poistaisi eläkeputkea tässä vaiheessa

Työministeri Tuula Haatainen on vieraana TV1:n Ykkösaamussa tänään kello 10.05. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Työministeri Tuula Haatainen (sd.) tukkisi eläkeputken vasta elvytysvuosien jälkeen. Työmarkkinajärjestöjen neuvottelut eläkeputkesta kariutuivat viime viikon maanantaina. Hallitus pyrkii tekemään ratkaisut yli 55-vuotiaiden työmarkkinatilanteen kohentamisesta vielä ennen joulua. Työministeri Tuula Haatainen on vieraana TV1:n Ykkösaamussa tänään kello 10.05.

Suomalainen turpruttelee kasvihuonepäästönsä ”turvarajan” parissa vuodessa

Helläkätisinkin laskelma tarkottaisi isoja muutoksia matkustamiseen ja muuhun elämiseen. Kuva: Arttu Timonen / Yle

Suomalaisen ilmastopäästöt ovat maailman suurimpia. Suomen ilmastopaneeli on laskenut kolmella tavalla, miten niitä pitäisi vähentää kansainvälisten ilmastotavoitteiden mukaisesti vuoteen 2050 mennessä.

Laskelmissa suomalaisen hiilireppu tai päästöbudjetti on suurimmillaan 43 tonnia hiilidioksidia 30 vuodessa, mikä on noin neljän vuoden päästöt nykytasolla. Tiukemmassa mallissa suomalainen ylittää päästöbudjettinsa jo parissa vuodessa.

Kun suomalaiset rakensivat Uruguayn sellutehdasta, yhtä perhettä pidettiin outona – Tero Taskisesta tuli maassa kuuluisa

Tero Taskinen on teinistä saakka tutustunut ihmisiin Uruguayn kaduilla. Kuva: Johanna Pohjola

Teini-ikäisestä asti Uruguayssa asuneesta Tero Taskisesta tuli maassa hetkessä kuuluisa, kun häntä haastateltiin suositussa radio-ohjelmassa vuosi sitten.

Hän on uruguaylaisempi kuin kukaan meistä! Puhuu täydellistä Uruguayn espanjaa! Täysin uruguaylaistunut! Ei voi olla mahdollista, että hän tulee Suomesta!

Nyt Uruguayhin saapuu jälleen uusia suomalaisia, sillä UPM rakentaa maahan kolmatta suomalaistaustaista sellutehdasta. Heille Taskisella on neuvo.

Tänään satelee

Kuva: Matti Huutonen / Yle

Maan eteläosaan on saapunut hajanaisia lumisateita, joiden seassa on ollut vähän jäätävää tihkua. Sateiden myötä ajokeli muuttuu monin paikoin huonoksi.

Aamulla sataa monin paikoin maan etelä- ja itäosassa. Iltapäiväksi sade siirtyy hieman pohjoisemmaksi ja etelärannikolla sää poutaantuu. Sateiden myötä etelässä lauhtuu väliaikaisesti. Pohjoisempana sateet ovat hyvin vähäisiä ja Lapissa on pääosin poutaa.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.