Lucia tuo valon, mutta hänen historiansa on verinen.

Lucia kuoli Sisiliassa 300-luvulla kristittyjen vainon aikaan. Legendan mukaan neito joutui uskonsa vuoksi roviolle. Tuli ei häneen pystynyt. Hengen vei pyövelin miekka.

Toinen tarina kertoo, että Lucialla oli kauniit silmät. Ne lumosivat erään nuorukaisen. Lucia repi silmänsä irti ja lähetti ne miehelle. Tämä kääntyi oitis kristityksi.

Luciasta tuli Pyhä Lucia. Sokeiden suojelija ja valon tuoja.

Muistopäivä osui juliaanisessa kalenterissa talvipäivänseisauksen aikaan.

Lucia oli keskiajalla suosittu pyhimys. Hänen kunniakseen vihittiin Italiassa kirkkoja.

Hänet tunnettiin myös Ranskassa (Lucie), Saksassa (Luzia) ja Englannissa (Lucy).

Suomeen Lucia-perinteet tulivat Ruotsista. Lucia-neito vieraili vuonna 1948 Ylen ruotsinkielisessä lastenohjelmassa nimeltä Radioflickorna.

Lucian asuun kuuluvat kynttiläkruunu, valkoinen puku ja punainen vyönauha, joka symboloi veristä marttyyrikuolemaa. Niin oli myös vuonna 1957.

Helsingissä Lucia-kulkueeseen on kuulunut hevosia ja tonttuja. Vuonna 1962 Ingeborg Spiik matkasi vaunuilla kruunajaisjuhliin.

Kulkueessa on nähty muitakin taruhahmoja. Vuonna 1966 joukossa vilahtivat Batman ja Robin.

Lucia on noteerattu myös taiteissa. Suomessakin tunnetaan Santa Lucia -kappale, joka on sävelletty 1800-luvulla napolilaisen kansanlaulun tekstiin.

Sankta Lucia, tultasi kannat, kylmyyteen maailman toivoa annat. Luo valon ikuisen kuljemme luottaen, sankta Lucia, sankta Lucia.

Lucia-laulu (suom. Anna-Mari Kaskinen 1998)

Suomen virallinen Lucia kruunataan Helsingin Tuomiokirkossa.

Kouluissa valitaan omia valontuojia. Koko Suomen Lucia, Erika Aminoff, vieraili Svenska Blindskolanissa Helsingissä vuonna 1975.

Tänä poikkeusvuonna valon tuo pimeään helsinkiläinen Ingrid Enckell. Hänet kruunataan Luciaksi ilman yleisöä.

Tekijät

Pia Parkkinen

kuvatoimittaja

Tiina Jutila

Lähteet

  • Kuvat: Helsingin kaupunginmuseo, Museovirasto, AOP ja Yle
  • Tallenne tämän vuoden Lucian kruunajaisista on katsottavissa Yle Areenassa.

Julkaistu 13.12.2020