1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ampumavälikohtaukset

Poliisi ampui aseistautunutta miestä katedraalin edessä New Yorkissa – asemies kuoli myöhemmin sairaalassa

Poliisi ampui epäiltyä kuorokonsertin yhteydessä ja hänet vietiin sairaalaan kriittisessä tilassa.

ampumavälikohtaukset
Poliisi on eristänyt Saint John the Divine -katedraalin New Yorkissa ammuskelun jälkeen.
Poliisi eristi Pyhän Johanneksen katedraalin New Yorkissa sunnuntaina tapahtuneen ampumavälikohtauksen jälkeen.Kena Betancour / AFP

Aseistautunut mies avasi tulen ulkoilmassa katedraalin rapuilla järjestetyssä kuorokonsertissa New Yorkissa Yhdysvalloissa. Manhattanilla sijaitsevan episkopaalisen Pyhän Johanneksen katedraalin edessä tapahtunut ampumavälikohtaus päättyi, kun poliisi ampui asemiestä, viranomaiset kertovat.

Haavoittunut epäilty mies vietiin sairaalaan hoidettavaksi kriittisessä tilassa. New Yorkin poliisipäällikkö Dermot Shea kertoi myöhemmin tiedotustilaisuudessa miehen kuolleen.

Mieheltä löytyi kaksi asetta, Shea kertoi. Hänen mukaansa poliisi on löytänyt myös kassin, jonka se uskoo kuuluvan epäillylle. Kassi sisälsi muun muassa bensiinikanisterin, köyttä, veitsiä ja Raamatun.

Tämän hetkisten tietojen mukaan välikohtauksessa ei haavoittunut muita kuin epäilty ampuja.

Ampumavälikohtaus oli alkanut kun konsertti oli loppunut noin kello neljältä iltapäivällä paikallista aikaa. Yleisö oli alkanut poistua paikalta, kun sarja laukauksia pelästytti ihmiset juoksuun konserttipaikalta.

Konserttia valvomassa olleet poliisit lähestyivät epäiltyä nopeasti ja ampuivat hänet. Poliisin mukaan epäilty oli aseistatunut kiväärillä.

Asemies ampui poliiseja kohti, mutta yksikään poliisi ei haavoittunut tilanteessa, kertoo New York Cityn poliisin tiedottaja.

Silminnäkijät kertovat 10-20 laukauksesta

Uutistoimisto AFP:lle puhunut silminnäkijä arvioi miehen ampuneen noin kymmenen laukausta. New York Timesin (siirryt toiseen palveluun) (NYT) mukaan on mahdollista, että mies ei tähdännyt kohti konserttiväkeä. Lehdelle puhunut katedraalin tiedottaja Lisa Schubert puolestaan sanoi, että mies ampui yli 20 laukausta.

– Olimme suunnitelleen tätä (kuoro)konserttia viikkoja, halusimme antaa yhteisölle lahjan. Sää oli kaunis, joten liikkeellä oli paljon ihmisiä, turvavälein ja maskit mukana. Emme olleet kokeneet vastaavaa sitten maaliskuun, Schubert kuvaili konsertin tunnelmaa NYT:lle.

Aluetta New Yorkin valtuustossa edustava Mark D. Levine arvioi NYT:lle, että asemies kärsi mahdollisesti mielenterveysongelmista. Sekä Levine että AFP:lle puhunut silminnäkijä kertoivat, että mies oli sanonut haluavansa tulla tapetuksi.

Uutiskanava ABC:n (siirryt toiseen palveluun) mukaan Pyhän Johanneksen katedraali on maailman suurimpia kirkkoja. Sen rakennustyöt alkoivat vuonna 1892 ja jatkuvat edelleen.

Tapahtumapaikka Pyhän Johanneksen katedraali on keskeisiä maamerkkejä alueella. Konsertissa oli medioiden mukaan joitakin satoja ihmisiä. Ennen koronavirusrajoituksia konserteissa on ollut vielä huomattavasti enemmän ihmisiä, poliisipäällikkö Shea sanoi medialle.

Lähteet: AP, Reuters, STT

Lue seuraavaksi