1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. työttömyysturva

Kuntien maksamat työmarkkinatuen kuntaosuudet ovat kasvaneet koronan aikana lähes kaikissa Päijät-Hämeen kunnissa

Kelan tutkimuspäällikkö Signe Jauhiainen uskoo, ettei koronan takia menetettyjä työpaikkoja todennäköisesti saada nopeasti takaisin, vaikka koronatilanne paranisi.

Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Kuntien maksamat työmarkkinatuen kuntaosuudet, eli niin sanotut sakkomaksut, ovat lisääntyneet koronan aikana.

Kunnat maksavat vuosittain korvauksia pitkään työttöminä olleista niin, että yli 300 päivää työttömänä olleesta kunta maksaa Kelalle 50 prosenttia työmarkkinatuen määrästä. Jos työttömyyspäivät nousevat yli tuhanteen, kunta maksaa jatkossa 70 prosenttia tuesta.

Päijät-Hämeen kunnista kaikissa paitsi Padasjoella työmarkkinatuensaajien määrä on noussut tänä vuonna (siirryt toiseen palveluun) (Kela). Esimerkiksi Lahdessa kunnan maksamat osuudet ovat näin nousseet viime vuodesta yli 250 000 eurolla.

Kelan tutkimuspäällikkö Signe Jauhiainen arvioi, että ilmiö johtuu koronaepidemian vaikutuksista työmarkkinoihin. Ladecin toimitusjohtaja Jukka Rantanen kuvaili yritysten tilannetta Lahden seudulla polarisoituneeksi: esimerkiksi suojavälineitä ja pakkauksia valmistavilla yrityksillä menee ennätyksellisen hyvin, kun taas monet palveluyritykset, kuten kivijalkavaatekaupat, ovat kärsineet tilanteessa.

Jauhiainen uskoo, ettei koronan takia menetettyjä työpaikkoja todennäköisesti saada nopeaan tahtiin takaisin, vaikka koronatilanne paranisi.