Myös poliisi epäiltynä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta äärioikeistoon liittyvässä rikostutkinnassa

Poliisi ei ole tällä hetkellä vangittuna.

Kuvituskuva. Kuva: Eleni Paspatis / Yle

Ainakin yhtä poliisia epäillään törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta, syyttäjä-tutkinnanjohtaja Heikki Stenius sanoo. Asia on osa viime viikon lopulla paljastunutta äärioikeistoon liittyvää rikosepäilyä.

– Yksi tutkinnassa olevista rikosnimikkeistä, ja se kaikkein vakavin, on tämä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu, Stenius sanoo.

Steniuksen mukaan poliisi ei ole tällä hetkellä vangittuna. Hänen mukaansa rikoksen uhka on vähäinen esitutkinnassa tehtyjen toimenpiteiden jälkeen.

Syyttäjä-tutkinnanjohtaja painottaa, että rikosnimike voi lieventyä esitutkinnan edetessä.

– Nimike on haastava ja se edellyttää monien tunnusmerkistötekijöiden täyttymistä, Stenius sanoo.

Keskusrikospoliisi (Krp) on vahvistanut tutkivansa törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelua, joka liittyy äärioikeistoon. Krp:n mukaan pakkokeinoja on kohdistettu vajaaseen kymmeneen henkilöön.

Tutkinnassa on mukana myös syyttäjä-tutkinnanjohtaja, sillä poliisirikosasioissa tutkinnanjohtajana toimii syyttäjä. Steniuksen mukaan hänen tutkintansa kohteena on "ainakin yksi poliisimies".

Stenius ei kommentoi epäiltynä olevan poliisin taustaa.

Poliisi on mediatietojen mukaan työskennellyt Helsingin poliisilaitoksella ylikonstaapelina. Helsingin poliisista on vahvistettu, että poliisilaitoksesta on ollut lokakuusta lähtien virasta pidätettynä yksi ylikonstaapeli. Virasta pidätetyn poliisin yhteyttä vyyhteen ei kuitenkaan ole vahvistettu.

Tutkinnanjohtaja: Ohisalo ja Toiviainen eivät liity tutkintaan

Törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta kertoi alun perin MTV:n uutiset. Uutisen mukaan epäillyn vakavan rikoksen kohteina olisivat olleet MTV:n tietojen (siirryt toiseen palveluun) mukaan sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) ja valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen.

Steniuksen mukaan hänen tutkintaansa Ohisalo tai Toiviainen eivät liity.

– Se ei pidä lainkaan paikkaansa. Tutkinnassani ei ole mitään tutkintalinjaa, jossa Ohisalo tai Toiviainen olisivat jollain tavalla osallisena.

Myös Krp on kommentoinut, ettei sen johtamassa tutkinnassa ole tullut esille konkreettista uhkaa liittyen sisäministeriin tai valtakunnansyyttäjään.

Juttua täydennetty 14.12. klo 12.31.

Lue myös: