1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. etäopetus

Etäopetus tuo monelle korkeakouluopiskelijalle myös motivaatio- ja jaksamisongelmia

Akavan kyselyssä enemmistö halusi säilyttää etäopetusmahdollisuuden myös koronan jälkeen.

LAB ammattikorkeakoulu syntyi tämän vuoden alussa, kun kun Lahden ja Saimaan ammattikorkeakoulut yhdistyivät. Kuva: Mika Halme / Yle

Valtaosa korkeakouluopiskelijoista haluaa etäopetusta myös koronan jälkeen, kertoo Akava Worksin kysely (siirryt toiseen palveluun).

Kaksi kolmesta korkeakouluopiskelijasta toivoo, että kaikkeen oman korkeakoulun järjestämään opetukseen olisi mahdollista osallistua etäyhteyden välityksellä myös koronapandemiasta johtuvan poikkeustilan jälkeen.

LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan puheenjohtaja Dilek Korkmaz sanoo kuitenkin, että nyt pinnassa ovat enemmänkin jaksamis- ja motivaatioasiat.

– Enemmän kuulen jaksamisen puutteen ja sen, ettei motivaatio riitä opiskeluun. Monella opinnot viivästyvät, mutta siitä ei paljoa puhuta tai haluta puhua.

Korkmazin mukaan ratkaisua jaksamisen parantamiseen on haettu varsinkin opintopsykologien ja erityisopettajien kanssa.

LAB-ammattikorkeakoulussa etäopiskelua on määrä jatkaa maaliskuuhun asti. Vain välttämättömät esimerkiksi laboratorio- ja simulaatiotilaopinnot voi järjestää lähiopetuksena.

LABilla on kampukset Lahdessa, Lappeenrannassa ja verkossa. Koulussa on yli 8500 opiskelijaa sekä 500 opettajaa ja TKI-asiantuntijaa.