1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. muusikot

Elävän musiikin tulot romahtivat pakottaen monet harkitsemaan alan vaihtoa – ala käynnisti somekampanjan tulevaisuutensa puolesta

"Myönnetyt tuet ovat jääneet matkalle, eivätkä ole valuneet esiintyjille asti."

muusikot
Ruisrock
Olavi Uusivirta Ruisrockissa vuonna 2018. Festivaali peruttiin viime kesänä.Nelli Kenttä / Yle

Kotimainen musiikkiala on käynnistänyt tänään maanantaina somekampanjan (siirryt toiseen palveluun)alalla työskentelevien ihmisten ja yritysten toimeentulon puolesta. Eikä ole sattumaa, että maailman arvostetuimpiin elossa oleviin säveltäjiin kuuluva Kaija Saariaho arvosteli juuri tänään Ylen aamussa Suomen koronatoimia. Yhteiskunnan koronarajoitukset koetaan musiikkialalla epäreiluiksi.

Muusikkojen liiton freeasiamies ja Olavi Uusivirran bändissä soittava Jaakko Kämäräinen kertoo, että musiikkialan tilanne on erittäin haastava.

– Monet ihmiset harkitsevat alan vaihtoa, ja alalla toimivat yritykset alkavat olla niin huonossa jamassa, että kohta rupeaa tulemaan konkursseja, Kämäräinen toteaa.

Muusikkojen kalenterit tyhjenivät viime keväänä, eikä niihin ole tullut keikkoja edes täksi talveksi. Myös tuleva kevät näyttää töiden suhteen heikolta, Kämäräinen kertoo.

Suomalaisen musiikin vientiä edistävän Music Finlandin mukaan koronatilanne ja sen aiheuttama elävän musiikin tapahtumien rajoittaminen tulee laskemaan musiikkialan arvoa tänä vuonna noin kolmanneksella. Suurimmat tulonmenetykset kohdistuvat elävään musiikkiin, jonka menetykset yhdistys arvioi jopa 75 prosenttiin. Se tarkoittaa, että ala olisi menettänyt koronarajoitusten seurauksena jo noin 230 miljoonaa euroa.

Se kaikki näkyy myös epävarmana tulevaisuutena.

– Sen myötä on tullut huoli siitä, että onko meillä tulevaisuudessakaan enää infraa tapahtumien toteuttamiseksi, kun niitä päästään tekemään, Kämäräinen sanoo.

Hän viittaa henkilökohtaisten konkurssien mahdollisuuteen ja firmojen kaatumiseen.

– Ja onko Suomessa muusikkoja ja artisteja, jotka ovat siinä kunnossa, että he pystyvät lähtemään esiintymään, Kämäräinen toteaa.

Erityisesti muusikot ja artistit tekevät Kämäräisen mukaan töitä työsuhteiden ja yrittäjyyden rajapinnoilla, ja sen takia moni heistä on pudonnut isojen rakenteiden ulkopuolelle.

– Myönnetyt tuet ovat jääneet matkalle, eivätkä ole valuneet esiintyjille asti.

Kämäräinen uskoo, että synkästä tilanteesta huolimatta Suomessa vietetään ensi kesänä festivaalikesää. Myös valtio on tuonut hieman lohtua alan vaikeaan tilanteeseen. Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) on luvannut tukea tapahtuma-alaa. Tuen kokonaispotti ja muoto ovat vielä auki.

– Nyt sitä odotetaan innolla, että minkä tyyppistä tukea on tarjolla, Kämäräinen toteaa.

Hän muistuttaa, että tänään käynnistetyn somekampanjan tarkoituksena on valaa myös uskoa siihen, että festivaalit ja musiikkitapahtumat osataan Suomessa järjestää turvallisesti.

– Uskallan väittää, että alalla on maan parasta tietoa siitä, miten suuria joukkoja pystytään liikuttamaan turvallisesti. Sen lisäksi koronan pikatestausmenetelmät kehittyvät kovaa vauhtia.

Lue seuraavaksi