1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. seurakunnat

Seurakuntayhtymä varautuu Utran kirkon isoon julkisivuremonttiin

Kirkollisveroja arvioidaan kertyvän ensi vuonna 10,6 miljoonaa euroa, mikä on kolmisen prosenttia vähemmän kuin tänä vuonna.

seurakunnat
Utran puukirkko Joensuussa
Utran kirkon remontti toteutetaan, jos museoviraston lausunto valmistuu ajoissa. Arkistokuva.Mari Nupponen / Yle

Yhteinen kirkkovaltuusto on hyväksynyt Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän vuoden 2021 talousarvion.

Budjetissa on otettu huomioon koronaviruspandemian vaikutukset.

Kirkollisveroja arvioidaan kertyvän 10,6 miljoonaa euroa, mikä on kolmisen prosenttia vähemmän kuin tänä vuonna. Tuloveroprosentti säilyy kuitenkin ennallaan, 1,55 prosentissa.

Talousarviossa varaudutaan 2,3 miljoonan euron euron investointeihin, joista merkittävimpiä on Utran puukirkon julkisivun ja vesikaton maalaus. Remontti toteutetaan, mikäli museoviraston lausunto valmistuu ajoissa.

Toinen iso investointi on Enon uusi seurakuntatalo, joka valmistuu ensi kesänä.

Lisäksi yhteinen kirkkovaltuusto on päättänyt perustaa kokoaikaisen seurakuntapastorin viran Pyhäselän seurakuntaan.

Pyhäselän alueella sijaitsevat Reijola ja Niittylahti, joille Joensuun väestönkasvu suuntautuu. Seurakunnan väestörakenne ja työn määrä edellyttävät kokoaikaista pappisresurssia.

Lue seuraavaksi