1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kuopion bussiturma

Kuopion bussiturman tuomio annetaan tänään – syyttäjä: onnettomuus johtui kuljettajan törkeästä huolimattomuudesta

Syyttäjä vaatii linja-autonkuljettajalle vähintään kahden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.

Kuopion bussiturman onnettomuusbussi teknisessä tutkinnassa. Kuva: Antti Karhunen / Yle

Pohjois-Savon käräjäoikeus antaa tänään tuomionsa Kuopiossa kaksi vuotta sitten elokuussa tapahtuneesta bussiturmasta. Bussiturmassa on syytettynä vuonna 1951 syntynyt ylitorniolainen mies.

Syyttäjä vaatii linja-autonkuljettajalle vähintään kahden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta neljästä törkeästä kuolemantuottamuksesta, 13 törkeästä vammantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Onnettomuudessa kuoli neljä ja loukkaantui 22 ihmistä. Loukkaantuneista 17 oli bussin kyydissä. Myös linja-autonkuljettaja loukkaantui itse.

Yksi Suomen tieliikenteen lähihistorian tuhoisimmista onnettomuuksista tapahtui elokuussa 2018 Kuopion Leväsellä. Tilausliikenteessä ollut linja-auto suistui Kuopion moottoritien ja Kolmisopen liittymässä sillalta ja päätyi kyljelleen junaradalle.

Turmabussin kyydissä olleet Pohjois-Ruotsissa asuvat eläkeläiset olivat karaokekerhon matkalla kylpylähotelli Rauhalahteen.

Bussiturman oikeudenkäynnin pääpaikka oli Pohjois-Savon käräjäoikeus Kuopiossa. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Kuljettajan terveydentila ja kokemattomuus vaikuttivat

Onnettomuuden taustalla oli useita tekijöitä, mutta kuljettajan terveydentilaa pidetään onnettomuudessa keskeisenä. Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan tämän lisäksi myös kuljettajan kokemattomuus onnettomuusauton ominaisuuksista vaikuttivat tapahtumien kulkuun.

Tutkinnanjohtaja Kai Valonen sanoi Ylelle huhtikuussa 2019, että raskas ajosuoritus pitkäaikaissairauksineen vaikutti onnettomuuteen. Ajomatkan pituus oli kaikkiaan 700 kilometriä ja matkan kesto noin 10 tuntia. Lepoaikoja ei kuitenkaan rikottu.

Syyttäjän mukaan kuljettaja ei ollut enää Kuopioon tultaessa sellaisessa vireystilassa, jossa kuljettajan olisi pitänyt olla. Syytteen mukaan kuljettaja laiminlöi tarkkaavaisuutensa säilyttämisen 450 kilometrin mittaisen ajonsa aikana. Sairastamiensa sairauksien takia hänen olisi pitänyt huolehtia siitä.

Syyttäjä Heikki Ylisirniön mielestä kuljettaja valitsi huonoimman vaihtoehdon eli päätti ajaa perille Kuopioon. Tämä osoitti piittaamattomuutta liikenneturvallisuutta ja matkustajien turvallisuutta kohtaan.

Erikoissyyttäjä Heikki Ylisirniön mukaan kuljettaja toimi törkeän huolimattomasti. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Vastaaja kiistää törkeyden

Linja-autonkuljettajan puolustuksen mukaan onnettomuus ei johtunut kuljettajan törkeästä huolimattomuudesta.

Puolustusasianajaja Lasse Vartiaisen mukaan kuljettaja oli yllättynyt matkan aikana tiheän vessassa käynnin tarpeesta, eikä osannut yhdistää sitä korkeaan verensokeriin. Puolustuksen mukaan kuljettaja ei myöskään ajanut risteyksessä ennen onnettomuutta merkittävää ylinopeutta.

Syytetyn puolustus vetosi myös Onnettomuustutkintakeskuksen tutkintaselostukseen onnettomuudesta. Puolustus luonnehti liittymän liikenneolosuhteita yllättävinä: puusto esti kuljettajaa näkemästä risteykseen, ja nopeuden alentamiseen oli vähäiset merkit.

Ennen risteystä on liikennemerkki moottoritien päättymisestä ja sen jälkeen taajamamerkki.

Bussiturman oikeudenkäynti käytiin marraskuussa Pohjois-Savon käräjäoikeudessa. Syytetty ja osa asianomistajista olivat oikeudenkäynnissä mukana etäyhteydellä Lapin käräjäoikeudesta Kemistä.

Lue lisää:

Syyttäjä vaatii linja-autonkuljettajalle vähintään kahden vuoden ehdotonta tuomiota – Yle seurasi Kuopion bussiturman oikeudenkäyntiä

Kuopion bussiturman jälkeen pohdittiin, miten lääkärit tunnistaisivat paremmin ajokykyyn vaikuttavat sairaudet – lähes mikään ei kuitenkaan muuttunut

Kuopion turmabussin kuljettajalla oli pitkäaikainen sairaus ja takanaan 700 kilometrin ajomatka: "Terveydentila oli erittäin olennainen tässä"

Näin Kuopion bussiturman ratkaisevat alkuminuutit menivät – "Tuota nopeammin ei vain onnistu"