1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. museot

Lahden kaupunginhallitus otti ajatustauon, ennen kuin päättää siitä, haetaanko kaupunkiin erä- ja luontokulttuurimuseota

Hallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildénin mielestä museokeskustelussa on ollut väärää tietoa.

museot
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Kaupunginhallitus päätti lykätä päätöksen tekoa siitä, hakeeko Lahden kaupunki erä- ja luonnonkulttuurimuseota itselleen. Hallituksen oli tarkoitus päättää eilen hakemuksen jättämisestä ja museon mahdollisesta sijainnista.

Hallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildenin mukaan asia tarvitsee laajaa pohdintaa, johon tarvitaan lisäaikaa. Kaupungin tulee päättää, onko kaupungilla mahdollista panostaa hankkeeseen pian avattavan taide-, juliste- ja muotoilumuseon lisäksi.

Hildén toivoo asiasta lisää keskustelua oikeiden tietojen pohjalta. Hän uskoo, että erä- ja luontokulttuurimuseo tulee olemaan todennäköisesti viimeinen erikoismuseo, joka rakennetaan Suomeen.

– Erämuseo nimenä on hieman harhaanjohtava. On puhuttu, että kyseessä olisi museo, jossa olisi pölyä kerääviä näyttelyitä. Kaupungin hallituskin totesi kuultuaan esittelyn museosta, että julkinen keskustelu on mennyt vähän väärille urille. Kyseessä on laaja, Heurekan tyylinen keskus, jossa esiteltäisiin luonnossa liikkumista.

Lue seuraavaksi