Hyppää sisältöön

Harhoista kärsinyt Keijo kaappasi auton ja joutui pakkohoitoon, 11 vuotta myöhemmin hän haaveilee oikeasta kodista – tällaista on arki Niuvanniemessä

Vaikka hoitomuodot kehittyvät, paluu yhteiskuntaan oikeupsykiatrisen hoidon jälkeen voi olla vaikeaa.

Keijo oli pitkään amfetamiinikoukussa. Hän kertoo käyttäneensä sitä kuitenkin viimeksi lähes 20 vuotta sitten. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Niuvanniemen sairaala Kuopiossa on Suomen vanhin yhä toiminnassa oleva psykiatrinen sairaala ja maamme tunnetuin oikeuspsykiatrinen hoitolaitos. Siellä on saanut hoitoa useampi Suomen rikoshistorian tunnetuimmista hahmoista Veikko "Jammu" Siltavuoresta lähtien.

Yhdellä sairaalan kuntoutusosastoista on joulukuisena arkipäivänä hiljaista. Paikalla oleville potilaille on kerrottu, että osastolla vierailee toimittaja, ja moni haluaa sen vuoksi olla hetken omassa huoneessaan.

– Jos olisin arvannut, että haastattelu tehdään täällä, olisin siivonnut vähän tarkemmin, viisissäkymmenissä oleva mies sanoo.

Keijo harrastaa muun muassa kirjoittamista. Silloin tällöin tulee pelailtua myös tietokonepelejä. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Tilaa on kahden hengen huoneessa niukalti, mutta sinne mahtuvat kuitenkin miehen ja kämppäkaverin sängyt, henkilökohtaiset tavarat ja pienet toimistopöydät. Huonetoveri ei ole paikalla.

Mies sairastaa skitsofreniaa, ja hän on oikeuspsykiatrinen potilas. Niuvanniemessä hän on asunut yli 11 vuotta, mutta ei omasta tahdostaan. Olemme sopineet, että hän ei esiinny omalla nimellään, koska jutussa käsitellään hänen terveystietojaan ja rikostaustaansa. Kutsumme häntä Keijoksi.

Keijo määrättiin tahdosta riippumattomaan hoitoon sen jälkeen, kun hän oli kaapannut auton ja ajanut sen toiseen kaupunkiin. Pakoreissu tyssäsi liikenteenjakajaan, josta poliisin koirapartio yhytti miehen.

Oikeus totesi Niuvanniemessä tehdyn mielentilatutkimuksen pohjalta, että mies oli kaappausta tehdessään syyntakeeton eli hän ei ymmärtänyt tekoaan mielisairautensa vuoksi. Tämän vuoksi hänet jätettiin tuomitsematta käräjäoikeudessa rangaistukseen, joka olisi tullut muun muassa pakottamisesta.

– Olin tekohetkellä ja sen jälkeen aika harhainen. Luulin, että sain alamaailman kuninkaalta käskyn, että kaappaa se auto, Keijo muistelee.

Se “käsky” aloitti Keijon elämässä pitkän pakkohoitojakson.

Tässä jutussa kerromme, minkälaisia asioita oikeuspsykiatristen potilaiden arkeen sisältyy ja kuinka heitä valmistetaan aikaan, kun he tulevaisuudessa astuvat kokopäiväisesti sairaalan ulkopuolelle.

Hoitoaika voi olla pitkä, vaikka takana ei olisi henkirikosta

Oikeuspsykiatrisia potilaita hoidetaan Suomessa kahdessa valtion omistamassa sairaalassa, Kuopion Niuvanniemen lisäksi Vaasassa Vanhan Vaasan sairaalassa.

Valtaosa potilaista sairastaa Keijon tavoin skitsofreniaa. Tyypillinen tahdosta riippumattomaan hoitoon määrätty potilas on väkivaltarikoksen tai sen yrityksen tehnyt mies.

Niuvanniemessä ja Vanhassa Vaasassa hieman yli puolet potilaista on oikeuspsykiatrisia, loput muutoin vaarallisia ja/tai vaikeahoitoisia. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Väkivaltaisuus ei kuitenkaan ole erityisen tyypillinen piirre skitsofreniaa sairastavalle. Pakkohoitoon johtaneet teot on tehty usein sairauden vaikeassa, psykoottisessa vaiheessa ja päihteissä. Tekijät näyttävät usein jääneen ilman tarvitsemaansa hoitoa esimerkiksi syrjäytyneen elämäntavan vuoksi.

Taudinkuvassa puhutaan positiivisista ja negatiivisista oireista. Positiiviset oireet tarkoittavat esimerkiksi psykoosiin liittyviä aistiharhoja ja harhaluuloja. Niitä hoidetaan etenkin lääkityksellä, joissakin tapauksissa myös sähköhoidolla. Negatiiviset oireet ovat muun muassa passivoitumista ja toimintakyvyn alenemista. Niihin tepsivät erilaiset toiminnalliset hoitomuodot.

Niuvanniemessä oikeuspsykiatrinen potilas viettää sairaalahoidossa keskimäärin noin kahdeksan vuotta – hyvin pienellä osalla hoito voi olla jopa vuosikymmenien pituinen. Tehdyn teon vakavuudella sairaala-ajan pituus ei korreloi, koska kyseessä ei ole rangaistus, kertoo Niuvanniemen sairaalan ylilääkäri Kristiina Kivimies.

– Tilanteet ovat yksilöllisiä, mutta toki potilaiden sairaalahoidon lopettamisen oikeaa ajankohtaa harkitaan tarkkaan muun muassa riskiarvioita hyödyntäen.

Kivimiehen näppituntuma on, että hoitoajat ovat lyhentyneet viimeisen kymmenen vuoden sisällä. Tähän on vaikuttanut muun muassa psykiatrisen hoidon kehittyminen: potilaiden yksilölliset tarpeet huomioidaan entistä paremmin ja yhteistyötä kunnallisten sairaaloiden kanssa on parannettu.

Hoitokeinoja kehittämällä ja työntekijöiden koulutuksella sairaaloissa on pystytty myös vähentämään pakkokeinojen käyttämistä kuten eristämistä. Tyypillisin perusteltu syy eristämiselle on potilaan väkivaltaisuus muita tai itseään kohtaan.

Elokuvista tuttu mielikuva pehmustetusta eristyshuoneesta ei Kristiina Kivimiehen mukaan ainakaan Niuvanniemessä vastaa todellisuutta. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Henkilö voidaan eristää tavalliseen potilashuoneeseen, mutta esimerkiksi vahvasti itsetuhoisilla potilailla on käytössä eristyshuoneita. Ne ovat hyvin pelkistettyjä: huonekalujen on oltava sellaisia, että niiden avulla ei voi vahingoittaa itseään.

Valtaosa hoidettavista siirtyy vielä jatkamaan hoitoa kunnalliseen sairaalaan. Siellä potilas viettää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvion mukaan tyypillisesti muutaman vuoden. Harva siirtyy oikeuspsykiatrisesta sairaalasta suoraan avohoitoon, esimerkiksi kuntoutuskotiin.

Keijo sai ensimmäisen skitsofreniadiagnoosinsa jo ennen päätymistään tahdosta riippumattomaan hoitoon. Sairaus on aiheuttanut hänelle muun muassa epäluuloisuutta kanssaihmisiä kohtaan. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Sairaaloissa on huomattu, että entistä useammalla potilaalla on taustallaan holtitonta päihteidenkäyttöä, ja harvoin kyse on pelkästä alkoholista. Monilla on myös takanaan rikkonainen lapsuus. Keijo kertoo joutuneensa sijaisperheeseen 13-vuotiaana isän väkivaltaisuuden takia.

– Olen ollut syrjäytynyt lapsesta asti. Sain erittäin huonon kasvatuksen.

Parikymppisenä Keijolle tapahtui jotain ikävää, josta hän ei halua puhua tässä jutussa tarkemmin. Tapahtumien jälkeen hän oli kertomansa mukaan täysin yksin omien murheidensa kanssa. Alkoholin kyytipojaksi tuli amfetamiini, jota hän välitti ja käytti suurina annoksina.

– Rakastuin aineeseen saman tien. Amfetamiini antaa paljon, mutta sitten se tuhoaa psyykkeen.

"Herranjumala, mihin tässä on jouduttu"

Oikeuspsykiatrinen hoito alkaa vastaanotto-osastoilta. Ne ovat muita osastoja suljetumpia. Potilaat ulkoilevat hoidon alkuvaiheessa pääsääntöisesti vain osaston yhteyteen rakennetulla aidatulla alueella hoitajan kanssa.

Yleensä potilas on tullut osastolle mielentilatutkimukseen. Jos hänet on parin kuukauden tutkimusjakson perusteella todettu olevan tahdosta riippumattoman hoidon tarpeessa ja syyntakeeton, hoito jatkuu oikeuden päätöksen jälkeen useimmiten paikassa, missä mielentilatutkimus on tehty.

Hoidon alkuvaiheessa korostuu psykoosilääkityksen merkitys. Potilas pitää saada sellaiseen kuntoon, että yhteistyö onnistuu. Potilaan sitoutuminen hoitoon on todettu olevan keskeistä kuntoutumista ajatellen.

Suljetuimmilla osastolla potilaat ulkoilevat hoitajien avustamina aidatulla pihalla. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Oikeuspsykiatrisen potilaiden kokemuksia hoidostaan on selvitetty muun muassa Tampereen yliopistossa vuonna 2018 valmistuneessa väitöskirjassa. Siinä havaittiin, että potilas on sairaalahoidon alkuvaiheessa hämmentynyt ja epävarma tilanteestaan, ja hän voi kokea sairaalan säännöt kontrolloivina ja rankaisevina. Potilas ei välttämättä miellä tai ymmärrä, että henkilökunta haluaa auttaa häntä.

Voi myös olla kova paikka tajuta, että pakkohoito jatkuu todennäköisesti vuosia. Keijokin muistaa joskus pohtineensa, että “herranjumala, mihin tässä on jouduttu”.

– Jos vielä vastustaa hoitoja, tämä paikka voi muodostua aikamoiseksi painajaiseksi.

Jokaisen potilaan kohdalla mietitään, mitkä hoitomuodot sopisivat juuri hänelle parhaiten. Potilailla on omahoitaja ja oma hoitotiimi.

– Jos vaikkapa keskustelu ei ole potilaan juttu, hän voi ulkoilla hoitajansa kanssa tai tehdä jotain muuta, mikä potilasta kiinnostaa, sanoo ylilääkäri Kristiina Kivimies.

Kun vointi paranee, lääkehoidon rinnalle tulevat entistä vahvemmin muut hoitomuodot, esimerkiksi neurokognitiivinen kuntoutus ja erilaiset terapiaryhmät: niissä harjoitellaan muun muassa sosiaalisia taitoja ja arkisia asioita kuten ruoanlaittoa. Tarjolla on myös musiikkia ja liikuntaa. Hoitajille on tärkeää tietää, mistä hoitomuodosta potilas pitää ja missä on tullut pettymyksiä.

Musiikkia käytetään oikeuspsykiatrisissa sairaaloissa terapeuttisena työvälineenä. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Psykoedukaatioryhmissä tutustutaan sairauteen ja sen hoitoon. Samalla pohditaan, kuinka sairauden kanssa pärjää sairaalajakson jälkeen.

Työterapiaa voi olla aluksi 45 minuuttia vaikkapa kaksi kertaa viikossa, ja sitä lisätään, kun potilaan vointi kohenee ja hän pystyy kontrolloimaan omaa käytöstään entistä paremmin. Keijo kertoo työnteon olevan tällä hetkellä yksi merkityksellisimmistä asioista hänen elämässään.

Potilaille maksetaan terapiatyöstä rahaa

Työ. Sitä Niuvanniemen laajalla sairaala-alueella riittää. Rakennusten välillä kulkiessa tulee mielikuva pienoiskaupungista.

Keijo työskentelee vuoroviikoin ruoka-autolla ja puutarhalla. Hän tekee myös pieniä siivoustöitä, kuten lattioiden luutuamista. Töistä maksetaan ahkeruusrahaa. Siitä on apua muutoin työkyvyttömyyseläkkeen varassa eläville potilaille.

– Niin uskomattomalta kuin se kuulostaa, olen pystynyt säästämään täällä 2 500 euroa omaa asuntoa varten. Velkasaneeraukseni loppuu ensi kesänä, Keijo myhäilee.

Potilaiden tekemiä käsitöitä voi ostaa myymälästä. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Niuvanniemessä on myös terapiatalo. Siellä tehdään erilaisia tekstiili-, askartelu- ja teknisiä töitä.

Puutyöverstaan ohjaaja Matti Antikainen on pohjakoulutukseltaan mielisairaanhoitaja. Hän on työskennellyt Niuvanniemessä eri tehtävissä lähes 40 vuotta. Verstaissa tehdään tilaustöitä asiakkaille, mutta ilman tiukkoja deadlineja – jottei terapiasta tule oikeaa työtä.

– Potilas tietää, että työlle on aina tilaus. Voimme perustella, miksi esimerkiksi puutyön viimeistely pitää tehdä huolella, Antikainen sanoo.

Puutyöverstaalla käy lähinnä pidemmällä hoidossaan olevia potilaita, koska työkalut voivat olla vaarallisia. Alkuvaiheen ryhmissä voidaan opettaa vaikka sitä, kuinka santapaperilla hiotaan, kertoo Matti Antikainen. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Tavoitteena on tuottaa potilaille onnistumisen elämyksiä ja muistuttaa siitä, että “joskus tylsätkin asiat, kuten yleinen siisteys ja hampaiden pesu ovat äärimmäisen tärkeitä elämässä”.

– Potilaat ovat elämässään kokeneet, että heitä aina haukutaan ja he eivät osaa mitään. Nyt he pystyvät tuottamaan sellaista tavaraa, johon asiakas on hyvin tyytyväinen.

Karkaamisia muutaman kerran vuodessa

Oikeusspsykiatrinen sairaala ei ole vankila. Potilaat saavat suljetuimpia osastoja lukuunottamatta liikkua alueella verraten vapaasti sovittujen pelisääntöjen mukaisesti. Moni liikkuu hoitajan kanssa, mutta esimerkiksi Keijon kanssa samantyyppisessä kuntoutusvaiheessa olevat voivat liikkua myös yksin.

Itsenäinen liikkuminen alkaa pienin askelin: aluksi potilas saatetaan työterapiaan ja takaisin. Tämän jälkeen hän voi alkaa käydä työterapiassa ilman saattajaa. Jos vointi pysyy tasaisena, eikä viitteitä sairaalahoitoon sitoutumattomuudesta ole, potilas voi alkaa liikkua sairaalan ulkopuolella hoitajan kanssa.

Lopulta sairaalasta voi poistua itsenäisesti – lupa pitää kuitenkin pyytää aina erikseen.

Pitkälle kuntoutuneiden potilaiden osastolla itsenäinen liikkuminen on monille sallittua. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Erot potilaiden välillä ovat suuret. Osa useamman vuoden hoidossa olleista ei liiku itsenäisesti edes sairaala-alueella, mutta lyhyemmän aikaa olleet voivat käydä sairaalan ulkopuolella hoitajan kanssa.

– Kyllä siihen menee aikaa, että oikeusspsykiatrinen potilas lähtisi yksin sairaalan ulkopuolelle, sanoo ylilääkäri Kristiina Kivimies.

Joskus potilas lähtee sairaala-alueelta luvatta tai jättää palaamatta sinne sovittuun aikaan mennessä. Tapaukset nousevat median otsikoihin tyypillisimmin silloin, kun poliisi katsoo, että asiasta on syytä tiedottaa.

Niuvanniemessä luvattomia poistumisia tapahtuu keskimäärin noin viisi kertaa vuodessa. Onpa joku häipynyt sairaalasta luvatta jopa toiselle puolelle maapalloa. (siirryt toiseen palveluun)Ulkopuolisiin kohdistuvaa vakavaa uhkaa karkumatkoilla tapahtuu harvoin.

– Suhteellisen hyvin me pystymme arvioimaan potilaan vointia. Riskiarviossa pitää pohtia sitä, kuinka todennäköistä on esimerkiksi päihteiden käytön aloittaminen, Kivimies sanoo.

Keijo kertoo käyttäneensä viimeksi alkoholia yhdeksän vuotta sitten – silloin kun hän edellisen kerran jätti palaamatta sairaalaan sovittuna ajankohtana.

– Kaksi kertaa olen karannut, mutta itse olen tullut niiltä “lomilta” takaisin.

Keijolla oli pitkään merkintä karkaamisista. Se on miehen mukaan todennäköisesti vaikuttanut jonkin verran siihen, miksi hän on ollut Niuvanniemessä niin pitkään.

"Äkkiä kaupassa ja nopeasti takaisin"

Sairaalan ulkopuolella käyminen ei ollut aluksi Keijosta erityisen mukavaa.

– Oli aika kova paniikki. Kävin äkkiä kaupassa ja nopeasti takaisin. Nyt tulee jo käytyä silloin tällöin kahvillakin kavereiden kanssa.

Nykyisin Keijolla ei ole tarvetta karata. Vointi on kohentunut, vaikka takapakkiakin on vuosien varrella tullut.

Käänteentekevä hetki tapahtui Keijon mukaan vasta noin vuosi sitten, kun hän vihdoin rohkeni puhua psykologilleen lähes 30 vuotta sitten sattuneista vaikeista elämäntapahtumista. Kun luottamuksen ilmapiiri syntyi, Keijo on pystynyt keskustelemaan psykologinsa kanssa kaikennäköisistä asioista.

– Voisi sanoa, että ensimmäistä kertaa elämässäni on asiat hyvin.

Koronatilanne on rajoittanut hieman sairaalan ulkopuolella liikkumista, mutta tavallisesti hän käy kaupungilla tai lähikaupassa noin kolme kertaa viikossa.

– Se on mukavaa ja nyt olisi kaikkia asioitakin. Esimerkikiksi verotoimistoon pitäisi päästä, mies suunnittelee.

Potilailla on huoli tulevaisuudesta

Tulevaisuus. Sitä hoitonsa loppuvaiheessa olevat potilaat miettivät Niuvanniemen sairaalassa paljon – olkoonkin, että suurimmalla osalla on edessään vielä hoitojakso kunnallisessa sairaalassa.

Moni kokee vahvaa häpeää taustojensa ja tehtyjen tekojen vuoksi, ja näitä tuntemuksia hoitohenkilökunta pyrkii lieventämään. Puhe on usein huolikeskeistä, sanoo apulaisosastonhoitaja Veera Laukkanen.

– Moni miettii, mistä saa työpaikan. Ja että huolitaanko minua ylipäätään mihinkään, kun taustalla on tämmöinen hoitopaikka?

Kun sairaalahoito päättyy, potilaat siirretään valvonta-ajalle. Se kestää puoli vuotta kerrallaan, ja sitä on mahdollista tarvittaessa jatkaa. Sinä aikana potilas voidaan passittaa takaisin tahdosta riippumattomaan hoitoon, jos näyttää siltä, ettei hän pärjääkään ilman sairaalahoitoa.

Hoidon myötä potilaiden turhautuminen, pettymys ja vihaisuus alkaa vähitellen väistymään, kertoo apulaisosastonhoitaja Veera Laukkanen. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Jatkohoito pyritään järjestämään niin, että se tukee mahdollisimman hyvin selvitymistä arkielämässä. Esimerkiksi päihdetaustaiset pitäisi ohjata sellaiseen asumispaikkaan, joka tukee päihteettömyyttä eli paikkaan, missä päihteitä ei käytetä.

Jatkohoitopaikkaan pääsee tutustumaan etukäteen. Kuntoutuskodeissa on harjoittelujaksoja, joissa potilaat voivat tutustua erilaisiin olosuhteisin pitkän sairaalajakson jälkeen.

Kristiina Kivimies on työskennellyt lääkärinä Niuvanniemessä yli 20 vuotta. Psykiatrinen hoito kehittyy, ja esimerkiksi sosiaalisten taitojen harjoittelemista ja ylläpitämistä tuetaan koko ajan enemmän. Silti sairaalahoidon ulkopuoliset asiat voivat tehdä yhteiskuntaan paluusta aikaisempaa vaikeamman.

– Asenteet ovat koventuneet ja yhteiskunta on muuttunut entistä vaativammaksi, Kivimies pohtii.

Psykiatrista hoitoa on viety avohoitopainotteisempaan suuntaan. Se on monilta osin hyvä asia, mutta ei välttämättä aina. Hyvän hoidon jatkuvuus mietityttää Veera Laukkasta.

– On ikävää, jos hoitoa tarvitsee, ja siihen joutuu jonottamaan pitkän ajan.

Skitsofreniaan sairastuneista noin kolmasosa toipuu hyvin, 50 prosenttia asteittain, 15 prosentilla sairaus kroonistuu, lopuilla taudinkuva vaihtelee. Kaikki eivät välttämättä pärjää avohoidossa.

– Se on tosi vakava-asteinen sairaus ja invalidisoi ihmistä monella tavalla. Ihmisellä pitää olla oikeus sairautensa asianmukaiseen hoitoon ja kuntoutukseen, sanoo Kristiina Kivimies.

Keijo haaveilee paluusta kotiseudulleen. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Keijo ei vielä tiedä, milloin hän siirtyy Niuvanniemen sairaalasta jatkohoitopaikkaan. Hoitosuunnitelmaan on kirjattu tavoite siirtyä ensin toiseen sairaalaan ja sieltä tuettuun asumiseen.

– Se olisi ensimmäinen asunto, jonka aion sisustaa kodiksi. Se ei ole mikään läävä, vaan voin odottaa siellä ja säästää rahaa omaan asuntoon.

Toipumista tukevat hoidon lisäksi läheisimmät ihmissuhteet, päihteettömyys, harrastukset kuten kirjoittaminen, tulevaisuuden haaveet ja luottotietojen palautuminen.

– Tuntuu ihan uskomattomalta, että voin vaikka ostaa kotia varten sängyn, niin voi mennä vaan kauppaan ja antaa käsirahan. Ei sitä edes käsitä.

Haaveissa on ajokortti ja työpaikka lehdenjakajana. Paluu yhteiskuntaan ei jännitä.

– Niin pitkään kuin syön lääkkeeni, ei ole mitään ongelmaa. Tämä paikka teki minut jälleen työkykyiseksi.

Haastateltavien lisäksi jutussa on käytetty lähteenä muun muassa THL:n alaisen oikeuspsykiatristen asioiden lautakunnan päätöksiä, skitsofrenian Käypä hoito -suosituksia sekä Riitta Askolan Tampereen yliopistossa tehtyä väitöskirjaa oikeuspsykiatristen potilaiden hoidosta.

Lue myös:

Harhainen vanki saattaa jäädä huomaamatta, sanoo psykiatri Lauerma – nyt puretaan "rästivankien" jonoa, eivätkä kaikki heistä voi hyvin

Mielentilatutkimuksessa vangilla voi olla kännykkä – epäilty sarjahukuttaja kaupittelee mielisairaalassa maatilaansa

Mielentilatutkimus yrittää etsiä ihmisen todellisen luonteen – apuna jopa neuvolakortti ja synnytyskertomus