1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pekka Haavisto

Analyysi: Keskusta pysyttelee hallituksessa mutta näyttää taas haluavan erottaa toisen puolueen ministerin

Haaviston tapaus kärjisti jälleen keskustan ja vihreiden muutenkin hankalaa suhdetta, kirjoittaa politiikantoimittaja Maria Stenroos.

Antti Kurvisen mukaan keskusta äänesti Haaviston luottamuksen puolesta pitkin hampain. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus ehti juuri täyttää vuoden. Marin tuli Antti Rinteen (sd.) tilalle, kun keskustan usko edelliseen pääministeriin Antti Rinteeseen oli loppunut.

Tänään keskusta kertoi, että nyt sen usko on lopussa ulkoministeri Pekka Haavistoon (vihr.).

Puolue äänesti Haaviston luottamuksen puolesta, mutta saman tien salista ulos kävellessään eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen (kesk.) jo kertoi, että vihreiden olisi siivottava nurkkansa, ja tämä siivous on pääministerinkin vastuulla.

Näyttää siltä, että keskustan järjestämästä hallituskriisistä on tulossa jonkinlainen jouluperinne. Tällä kertaa hallitusta ei kuitenkaan ole tarkoitus kaataa – vain vähän töniä.

Puheenjohtaja Annika Saarikko (kesk.) kertoi äänestystilanteen olleen pirullinen.

Helsingin Sanomille (siirryt toiseen palveluun) Saarikko sanoi, että Haavisto-äänestys oli hallitustaipaleen vaikein paikka. Se on paljon sanottu, varsinkin kun keskusta on jo savustanut edellisen pääministerin ulos. Saarikko tosin on tullut hallitukseen vasta Rinteen vaihduttua Mariniin.

Keskusta kiristää Haavistolle antamallaan tuella vihreitä ja pääministeriä. Puolue haluaa ihmisten tietävän, että se ei siedä vihreiden toimintaa.

– Jos olisimme äänestäneet epäluottamusta tänään, se olisi käytännössä ollut epäluottamus hallitukselle ja tarkoittanut hallituksen kaatumista keskellä koronan toista aaltoa. Emme tässä vaiheessa halunneet sellaista ratkaisua tehdä, Kurvinen sanoi.

Toista mieltä oli vain Hannu Hoskonen (kesk.), joka äänesti vastaan.

Vihreiden "tarkoitus pyhittää keinot" -viestintä ärsytti

Vihreiden suurin virhe on keskustan mielestä se, ettei ulkoministeri Haavisto vaikuttanut katuvalta vaan ylimieliseltä kuultuaan perustuslakivaliokunnan ratkaisun.

Saatuaan perustuslakivaliokunnalta vain moitteet eikä passitusta valtakunnanoikeuteen ulkoministeri Pekka Haavisto ja vihreät ovat kertoneet kahta viestiä.

Yhtäältä vihreät sanovat kunnioittavansa lakia ja perustuslakivaliokuntaa. Toisaalta ulkoministeri Haavisto sanoi viime keskiviikkona, että kannustus ihmisiltä on auttanut jaksamaan ja uskomaan, että Suomessa asuu oikeudentuntoista väkeä, jonka mielestä lasten auttaminen on oikein.

Haavisto ja vihreät näytti ohjaavan ihmisten huomiota sivuun siitä, että perustuslakivaliokunnan mukaan Haavisto ei noudattanut lakia.

Perustuslakivaliokunta ei käsitellyt sitä, onko oikein auttaa al-Holin lapsia. Kysymys oli siitä, rikkoiko Haavisto lakia, kun hän yritti siirtää alaisensa sivuun. Valiokunnan mielestä Haavisto ei toiminut lakien mukaan, mutta ministerin korkea syytekynnys ei ylittynyt.

Ulkoministeri Pekka Haavisto istui ministeriaitiossa ja Bella Forsgren puhui, kun eduskunta viime perjantaina keskusteli perustuslakivaliokunnan Haavisto-mietinnöstä. Kuva: Mikko Ahmajärvi / Yle

Vihreät näyttävät ajattelevan, että tarkoitus pyhittää keinot. Haavisto korosti myös perustuslakia, jossa sitoudutaan lasten oikeuksiin. Perustuslailla ei kuitenkaan voi perustella muiden lakien rikkomista.

Vihreiden viestintä sai kritiikkiä myös hallitusviisikossa, joka pohti Haaviston asemaa viime keskiviikkona.

Puolueita ärsyttivät myös vuodot perustuslakivaliokunnasta. Kuitenkin kaikkien viiden puolueen puheenjohtajat antoivat Haavistolle tukensa. Keskustan puheenjohtajalle se oli hieman tuskallisempaa kuin muille.

Keskusta yrittää pelastautua oppositiosta tulevalta sohimiselta

Oppositiosta kokoomus on koko ajan yrittänyt syventää juopaa keskustan ja muun hallituksen välillä ja syyllistää keskustaa, joka kokoomuksen mielestä on ideologisesti väärässä hallituksessa. Kokoomuksen mielestä on keskustan vika tai ansio, että Haavisto on yhä ulkoministeri, vaikka sai perustuslakivaliokunnalta moitteet.

Haavisto-tapauksen aikana samaa keskustan pommitusta ovat tehneet perussuomalaiset.

Haaviston tutkinta käynnistyi, kun kokoomuksen ja perussuomalaisten yhdeksän kansanedustajaa sekä yksi kristillisdemokraattien kansanedustaja olivat tehneet muistutuksen perustuslakivaliokunnalle.

Keskustan eduskuntaryhmä ei olisi halunnut tukea Haavistoa. Mutta se ei voinut muuta.

Pääministeriä huudellaan vastuuseen

Keskusta saa näyttämään uhraukselta sen, että se tukee hallitusta, jossa se itse istuu.

Haaviston jatkaminen oli kuitenkin puolueelle pienempi paha kuin se, että keskusta jo toistamiseen olisi vaihtanut toisen hallituspuolueen ministerin, mahdollisesti kaatanut hallituksen ja ehkä menettänyt itse hallituspaikkansa.

Keskustalaisia ärsyttää myös se, että pääministeri Sanna Marinia tai SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Antti Lindtmania ei ole näkynyt julkisuudessa selvittelemässä tilannetta. Keskustassa ajatellaan, että Marin johtaa koronakriisiä norsunluutornista, eikä vaivaudu likaamaan lahkeitaan päivänpolitiikan ravassa.

Muissa hallituspuolueissa tilannetta ei nähdä näin dramaattisena. Sekä vihreät että keskusta ovat mokailleet, ja nyt olisi muiden mielestä lähinnä syytä rauhoittua.

Hallitus pysyy kasassa, jos puolueilla on enemmän voitettavaa kuin hävittävää

Marinin johtajuutta tarvitaan, jos hallituspuolueet aikovat tulla vastedes toimeen.

Pääministeri tasapainoilee jo nyt monen asian kanssa, joihin keskusta jotenkin liittyy: keskusta on ollut koko syksyn avoimemman matkustuspolitiikan kannalla ja elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ja on taistellut peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) kanssa.

Vihreiden ja keskustan ilmastonäkemykset poikkeavat toisistaan, tästä kertoo esimerkiksi taistelu turpeesta.

Ensi keväänä hallituksessa mietitään esimerkiksi paikallisen sopimisen edistämistä ja työttömyysturvan uudistamista, joiden puolesta äänekkäimmin puhuu keskusta.

Kaikilla hallituspuolueilla on hallitusohjelmassa syitä, joiden takia ne haluavat pysyä vallassa. Vihreät vahtii ilmastotavoitetta, keskusta esimerkiksi maakunta-sotea.

Niin kauan, kun puolueille on hallituksessa olosta hyötyä, liima pitää.

Vihreät ovat olleet viime päivät hiljaksiin. Myrskyn silmässä olevalle puolueelle on tullut yllätyksenä, että heidän sanomansa ja näkökulmansa Haaviston tapauksessa ei ole saavuttanut laajempaa hyväksyntää.

Puolueen hallitus- ja eduskuntaryhmässä tutkiskellaan nyt, miten näin pääsi käymään. Haavistosta puolue kuitenkin näyttää pitävän kiinni.

Mitä mieltä olet keskustan ja vihreiden kiristyneistä väleistä? Voit keskustella aiheesta 16.12. klo 23:een asti.

Korjattu: Lisätty se, että perustuslakivaliokunnalle tehdyssä muistutuksessa oli perussuomalaisten sekä kokoomuslaisten lisäksi myös yksi kristillisdemokraattien kansanedustaja.

Lisää aiheesta:

Oikeusoppineet eri linjoilla tapaus Haavistosta – Näin rajusti näkemykset erosivat

Näin al-Holin suomalaisten kotiuttaminen eteni kulisseissa: Konsultille salattu sopimus, Rinteen vastuulla poliittiset ratkaisut

Tutkintapöytäkirjat paljastavat, mistä riita al-Holista repesi – Haavisto: "Konsulipäällikkö totesi, että orpolapsilla on nyt hyvä olla siellä