1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. joulu

"Jos ikinä viettää joulun poikkeuksellisesti, niin nyt on sen aika", sanoo HUSin johtajaylilääkäri – matkavarausten perusteella moni tekeekin niin

Julkisessa liikenteessä valmistaudutaan normaalia hiljaisempaan joulukauteen.

joulu
VR lippuautomaatit Helsingin päärautatieasemalla.
Joululiikenne on tänä vuonna rauhallisempaa kuin aiemmin.Jorge Gonzalez / Yle

Joulua vietetään tänä vuonna koronapandemian takia poikkeuksellisissa olosuhteissa. Perinteisesti yhteen kokoontuneen perheen ja suvun kanssa vietetyt joulunpäivät ovat nyt kysymysmerkki.

Suomessa joulunviettäjät lähtevät etelästä pohjoiseen. Tällä hetkellä koronavirustilanne on pahimmillaan etelän isoissa kaupungeissa, pohjoisessa tartuntoja on hillitymmin.

– Uskon, että osa tulee pysymään kotona lähipiirissä. Osa lähtee liikkeelle, ja sitä minä en suosittele. Liikkeelle lähtemällä tapaa ihmisiä, joita ei muuten tapaa. Tartuntariski on todellinen, miettii HUSinjohtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi.

Mitä jos ennen joulunviettoon lähtöä pyrkisi pitämään vaikkapa viikon itsemäärätyn karanteenin?

– Tällaisesta ei ole tutkimustietoa, ja on vaikea lähteä sen takia suosittelemaan. Itse ajattelen niin, että tämä koronapandemia on yksi elinaikani suurimpia vitsauksia ja jos ikinä viettää joulun poikkeuksellisesti, niin nyt on sen aika.

Lentokentillä hiljaista

Julkisen liikenteen toimijoiden mukaan ihmiset eivät kuitenkaan ole lähdössä liikkeelle totutuissa määrin.

– Lennämme nyt noin 15 prosenttia normaalista kapasiteetistamme, ja matkustajia meillä on noin 10 prosenttia normaalista, kertoo Finnairin viestinnän Mari Kanerva.

Kanervan mukaan Suomeen ei matkustusrajoitusten vuoksi myöskään tule normaaliin tapaan ulkomaisia matkustajia, joita yleensä joulun ja uudenvuoden aikaan on runsaasti.

Suomalaiset ovat kuitenkin lentämässä jonkin verran kohti pohjoisen kotimaankohteita.

– Kysytyimpiä reittejämme ovat kotimaan reitit, kuten Oulu, Ivalo ja Kittilä, Kanerva kertoo.

Kanervan mukaan suosituimman Lapin lisäksi lentoja lennetään jonkin verran myös Espanjan Malagaan, jossa suomalaisilla on paljon asuntoja.

– Paikkoja on lennoilla edelleen hyvin, eniten matkustajia on juuri ennen joulua ja välipäivinä.

Yöjuna-autojunapaketit kiinnostavat

Raideliikenteessä kysyntä on myöskin laskenut, joskin pienin poikkeuksin.

– Joulun ajalle on varattu matkoja noin puolet viime vuoden matkoihin verrattuna. Yöjuna-autojunapaketit ovat kylläkin olleet tosi suosittuja, kun koko matkan voi viettää makuuhytissä oman seurueen kanssa. Suosituimpien päivien yöjunat on loppuunmyyty, kertoo VR:n palvelujohtaja Piia Tyynilä.

– Päiväjunissa on vielä hyvin tilaa. Ihmiset selvästi pohtivat, uskaltaako lähteä reissuun tämän tautitilanteen takia.

VR:n suosituimmat yhteydet joulunpäiville ovat Helsinki–Oulu, Helsinki–Rovaniemi ja Helsinki–Joensuu. Vaikka matkustajamäärät ovat laskeneet, lähtee Tyynilältä kehuja junien käyttäjille.

– Maskien käyttö junissa on lisääntynyt merkittävästi viimeisen kuukauden aikana. Se on tosi hieno juttu.

Busseissa hiljaista

Maanteillä joulunviettoon matkataan busseissa. Onnibusin kaupallisella johtajalla Petteri Rantalalla on kerrottavanaan ilmasta ja rautateiltä tuttua tarinaa.

– Näyttää siltä, että joulunajan busseihin jää paljon vapaita paikkoja. Ollaan enintään puolessavälissä viime vuoden vastaavasta tasosta.

Normaalina jouluna matkustajamäärät kasvavat Rantalan mukaan joitakin kymmeniä prosentteja. Aatonaatosta tapaninpäivään liike suuntautuu pohjoiseen ja sen jälkeen etelään. Onnibus kasvattaa vuorojen määrää tänäkin vuonna ja ajaa muun muassa uutta reittiä Saarijärvelle.

– Ollaan varauduttu suurempiinkiin matkustajamääriin. Jonkin verran matkustus tulee kasvamaan tämän vuoden arkiluvuista matkavarauksien perusteella, Rantala kertoo.

Joulumatkailu pohjoiseen alkanut jo näkyä koronatartunnoissa

HUSin Markku Mäkijärven mukaan esimerkiksi syysloman jälkeen havaittiin, että tautia oli levinnyt uusiin paikkoihin. Tarkkaa tilastotietoa juhlapyhien avittamasta leviämisestä ei kuitenkaan ole.

– Oletan, että jos joulunpyhinä lähdetään reissuun, niin kontaktit lisääntyvät ja ihmiset tapaavat lähipiirin ulkopuolelta ihmisiä. Meillä on nyt jo ennen joulua ensimmäisiä viitteitä siitä, että tautia on liikkunut etelästä muualle Suomeen ja tämä on aiheuttanut tartuntaketjuja muualla, Mäkijärvi kertoo.

Mäkijärven mukaan parin viikon viive sairaalapotilaissa aiheuttaa sen, että joulun mahdolliset tartunnat nähdään vuodenvaihteessa ja loppiaisena.

Voisiko etelästä tuotu koronavirus aiheuttaa ongelmia pienempien kaupunkien sairaanhoidolle?

– Terveydenhuollon lomat ovat jo silloin ohi, kun mahdolliset tartunnat alkavat näkyä sairaaloissa. Tällaista ongelmaa en näe.

– Mutta se riski on olemassa, että vie joululahjaksi koronan, ja ikävä lahjahan se on kenelle vain, Mäkijärvi jatkaa.

Voit keskustella aiheesta 16.12. kello 23:een saakka.

Lue lisää:

Kyläily jatkuu kuten ennenkin – rajoitukset ja suositukset eivät ole toistaiseksi kääntäneet leviämisalueiden koronatartuntoja laskuun

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Rokote vaikuttaa tehoavan myös brittivarianttia vastaan, ulkonaliikkumiskielto valmisteilla, Hollannissa räjähdys testikeskuksessa

Lue seuraavaksi