1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Marinin hallitus

Marin: "Valmiuslain edellytykset eivät vielä täyty, olemme silti yhä veitsenterällä"

Hallitus kutsuu maanantaiksi koolle kaikki eduskuntaryhmät parlamentaariseen keskusteluun koronatilanteesta.

Marinin hallitus
Marin: "Valmiuslain edellytykset eivät vielä täyty, olemme silti yhä veitsenterällä"
Marin: "Valmiuslain edellytykset eivät vielä täyty, olemme silti yhä veitsenterällä"

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan tautitilanne on nyt hieman tasaantunut uusimpien rajoitusten jälkeen, mutta vielä ei voida hengähtää helpotuksesta. Tilannetta seurataan tarkasti koko ajan.

Marinin mukaan edellytykset valmiuslain käyttöönottoon eivät tällä hetkellä täyty.

– Tällä hetkellä ei ole välttämättömiä edellytyksiä valmiuslain käytölle. Tilanne voi kuitenkin nopeasti muuttua. Olemme yhä veitsenterällä. Vaikka näyttäisi siltä, että tilanne on tasaisempi ja rajoitustoimet ovat purreet, se voi muuttua nopeastikin, sanoi keskiviikkoiltana Säätytalolla.

Sanna Marin
Pääministeri Sanna Marin (sd.) toimittajien tentattavana Säätytalon portailla.

Pääministeri Marinin mukaan hallitus kutsuu maanantaiksi koolle kaikki eduskuntapuolueet parlamentaariseen keskusteluun.

Tarkoituksena on valmistautua tilanteeseen, jossa epidemia on niin vaikea, että hallitus joutuu uudelleen harkitsemaan valmiuslain käyttöönottoa.

– Haluan kuitenkin korostaa, että välttämättömyysvaade ei tällä hetkellä täyty, eikä meillä ole sellaista tietoa, että valmiuslakiin olisi tarvetta turvautua. Parlamentaarisessa keskustelussa ei ole kyse siitä, Marin jatkoi.

Marinin mukaan keskustelu on hyvä käydä nyt, ennenkuin eduskunta jää joulutauolle.

Hallitus on valmistautunut työskentelemään myös joulun ajan, jos tautitilanne heikkenee ja tarvitaan nopeita toimia.

– Itse olen ainakin työvalmiudessa koko joulun ajan, pääministeri kertoi.

Hallitus kokoontui keskiviikkona illansuussa Säätytalolle neuvotteluihin.

Hallitus käsitteli neuvotteluissa epidemiologista tilannekatsausta ja tutustui rokotestrategian viestintäsuunnitelmaan.

Valmiuslaki viimeinen keino työtekijöiden saamiseksi

Suurimman sairaanhoitopiirin HUSin kanta on, että valmiuslakia tarvitaan, koska sen avulla voidaan turvata terveydenhuollon henkilöstön riittävyys koronatilanteen heikentyessä joulun aikana ja vuoden vaihteessa. Työntekijät lomailevat paljon joulunpyhien ympärilllä.

Marin kertoi hallituksen saaneen jokaiselta sairaanhoitopiiriltä, myös HUS:ilta, katsauksen sairaala- ja tehohoidossa olevista potilaista ja hoitokapasiteetista, jotta hallitus voi arvioida tilannetta eri puolilla maata.

Neuvotteluihin mennessään Marin sanoi, että valmiuslainsäädäntö on vasta viimesijainen keino, työnantajien pitää käyttää ensin muita keinoja työntekijöiden työaikajärjestelyihin.

Marin kertoi, että keskiviikkona ei ole tarkoitus tehdä rokotestrategiasta lisälinjauksia vaan rokotteen saajien järjestys on terveysviranomaisten päätösten varassa. Suomi suunnittelee aloittavansa rokotukset tammikuun ensimmäisinä viikkoina.

– Toivon, että pääsemme rokottamaan niin nopeasti kuin mahdollista. Ensin rokotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät, riskiryhmäläiset ja ikääntyneet. Koko väestöä emme pysty vielä rokottamaan kattavasti heti alkuvuonna. Todennäköisesti saamme rokotteita ensin pieniä eriä, Marin sanoi.

Rokotteista vastaavan perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan rokottaminen alkaa heti, kun Euroopan lääkevirasto EMA antaa rokotteille luvan ja rokotteiden jakelu alkaa eri maihin. Hallitus antaa tämän jälkeen heti asetuksen rokottamisesta.

– Ei siinä nokan pitäisi sitten kauan tuhista, Kiuru totesi Säätytalolle mennessään.

Ohisalo keskustalle: yksi ryhmä ei voi kaataa Haavistoa

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo kommentoi ulkoministeri Pekka Haaviston tapausta (vihr.), kun hän meni Säätytalon neuvotteluun hieman ennen iltakuutta. Ohisalon mukaan hallitusryhmien puheenjohtajat ovat keskustelleet tapauksesta.

– Hallituskysymys on aina se, miten me tehdään yhdessä töitä. Miten me luotetaan toinen toisiimme, Ohisalo pohti.

– Ei yhden ryhmän vaatimuksilla voida kaataa ihmisiä, se kuuluu hallitusyhteistyön pelin henkeen. Siinä tietysti keskusta eilen äänestyksessä näytti, että he pelaavat näillä säännöillä. Sitten myöhemmin heillä oli tarve kertoa muuta viestiä. Se on heidän valintansa. Itse olen valmis nyt menemään tässä asiassa eteenpäin, Ohisalo sanoi.

Haaviston luottamusäänestyksessä tiistaina keskustan ryhmä yhtä edustajaa lukuunottamatta äänesti Haaviston luottamuksen puolesta.

Ohisalo arvioi myös, että vihreiden viestinnässä on tehty virheitä.

Vihreiden puheenjohtajan mukaan Pekka Haavisto ja puolue ottaa nöyrästi vastaan perustuslakivaliokunnan moitteet.

– Se on se, mitä me puolueena kunnioitamme. Meidän perustuslakivaliokuntalaiset tekivät oman vastalauseensa, se on ollut heidän käsissään tämä työ.

Hallitusyhteistyötä Ohisalo kuvasi sanomalla, että "hallitustaipaleella on ennenkin nähty kaikennäköistä kaikista suunnista ja välillä on vaikeampia päiviä ja sitten mennään eteenpäin".

Saarikko: eilen oli politiikan paha päivä

Keskusta oli tiistaina ärtynyt vihreiden toimintaan, kun eduskunta äänesti ulkoministeri Pekka Haaviston luottamuksesta.

Sanna Marin ja keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko (kesk.) vakuuttivat, että hallitus on toimintakykyinen ja yhteistyö toimii edelleen.

– Eilen oli politiikan paha päivä eikä arviomme äänestyksestä tai sen taustoista ole muuttunut mihinkään, mutta nyt pitää mennä eteenpäin. Keskitytään nyt tähän tautitilanteeseen, Saarikko sanoi.

– Eilen puhuttiin politiikan periaatteista, luottamuksesta ja moraalista. Silloin kun harmittaa, niistä sanotaan ääneen ja puhutaan, mutta vaikeistakin asioista pitää päästä yli, Saarikko totesi.

Marin mielestä kaikkien pitäisi rauhoittua tämän asian suhteen, koska hallituksen pöydällä on isoja asioita.

– Toivon, että tarmo ja energia keskitetään ennen muuta poikkeuksellisten hankalien asioiden ratkaisuun, Marin painotti.

Säätytalolle saapunut ulkoministeri Haavisto sanoi, että hän on pyytänyt jo anteeksi vuosi sitten ja ottanut nyt perustuslakivaliokunnan moitteet vastaan.

Hän ei pidä itseään vastuullisena vihreiden viestinnästä, jossa annettiin ymmärtää, että mitään lainvastaista ei ole tapahtunut. Haavisto jatkoi matkaa, kun häneltä kysyttiin eroamisesta.

Hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat olivat myös paikalla kuulemassa tautitilanteesta.

Voit keskustella aiheesta torstaihin kello 23 asti.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronatilanteesta.

Miten rokotukset toteutetaan Suomessa nyt kun EU-komissio haluaa maille yhteislähtöä?

HUS pitää valmiuslakia tarpeellisena, jos koronatilanne huononee – toimitusjohtaja: "Tiukan paikan tullen ainoa keino turvata kiireellinen potilashoito"

Osa sairaanhoitajista miettii ammattioikeuksistaan luopumista pitkittyneessä koronatilanteessa – pyrkimyksenä estää töihin pakottaminen

Näin korona vaikutti sairaanhoitajiin: juuri valmistunut harkitsee jo alan vaihtoa ja liitto tuskailee koulutuksen puutteen kanssa

Koronan uuvuttama tehohoitaja turhautui poliitikkojen haluttomuuteen tukea hoitajia rahallisesti: "Tätä erikoistilannetta ei voi verrata normaaleihin työoloihin"

Lue seuraavaksi