1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. räjäytystyöt

Rovaniemen jyrinän alkuperä selvisi: Kalliota räjäytettiin Tapionvaarassa

Kalliota räjäytettiin murskeen tekemistä varten.

räjäytystyöt
Räjäytystyömaakyltti
Ylen Rovaniemen toimitukseen tuli tiistaina aamulla useita soittoja ja viestejä järinästä eri puolilta Rovaniemeä. Kuvituskuva.Petteri Bülow / Yle

Rovaniemellä huomiota herättäneen räjähdyksen alkuperä on selvinnyt.

– Kyseessä oli räjäytys kallionlouhinnassa Tapionvaarassa, kertoo Kaukomaa Oy:n yrittäjä Antti Kaukonen.

Paikka sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Mäntyvaaran raviradalta lounaaseen.

Kaukosen mukaan kalliota räjäytettiin murskeen tekemistä varten. Toiminnalle on maanottolupa ja asiasta oli tehty myös meluilmoitus etukäteen.

Kaukonen kertoo, että heidän yhtiönsä räjäyttää kalliota pari, kolme kertaa vuodessa. Seuraavat räjäytykset ovat luvassa mahdollisesti ensi keväänä ja kesänä.

Ylen Rovaniemen toimitukseen tuli tiistaina aamulla useita soittoja ja viestejä järinästä eri puolilta Rovaniemeä. Seismologi Jari Kortström Helsingin yliopiston seismologian laitokselta arvioi tiistaina iltapäivällä, että kyse oli todennäköisesti räjäytyksestä.

Lue lisää:

Järinä herätti kummastusta Rovaniemellä – Asiantuntija: Todennäköisesti syynä oli räjäytys

Lue seuraavaksi