1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. seurakunnat

Kotka-Kymin seurakunta myy Ristiniemen kurssikeskuksen – Höyterin kurssikeskusta kehitetään

Seurakunta myy kiinteistöjään käyttökulujensa pienentämiseksi.

seurakunnat
Laulukirja ja tyttö.
Ristiniemen kurssikeskuksessa on järjestetty esimerkiksi rippikouluja. Kuvituskuva.Toni Pitkänen / Yle

Kotka-Kymin seurakunta luopuu Ristiniemen kurssikeskuksesta.

Vuosi sitten kirkkovaltuusto päätti, että seurakunta luopuu toisesta kurssikeskuksestaan. Keskiviikkona asia sai sinetin, kun valtuusto linjasi että Kotkassa sijaitseva Ristiniemen kurssikeskus tullaan laittamaan myyntiin ja Höyterin kurssikeskus säilytetään.

Seurakunta päätti asiasta tekemänsä selvityksen perusteella. Siinä tarkasteltiin tietoja leirikeskusten käytöstä vuodelta 2019 ja vuoden 2021 varauksista, leirien ruokahuollon kustannuksia, ylläpidon kustannuksia, korjauskustannuksia, arvioita tulevista korjauksista sekä kiinteistöjen arvioituja hintoja.

Ristiniemessä isommat käyttökulut

Selvityksen mukaan Ristiniemen kurssikeskuksessa haasteena on kunnallistekniikan puuttuminen, ulkoseinärakenteen korjaaminen ja tuloilmakoneiden suuri määrä. Lisäksi majoitusrakennusten vesikatot vaatisivat uusimista, ja käyttökulut ovat isommat kuin Höyterissä.

Ristinimen kurssikeskuksen hyvinä puolina pidettiin sähkölämmitystä, peruskorjattua keittiötä, esteettömiä tiloja, päärakennuksen isoa salia ja hyvinvarusteltuja luokkatiloja.

Säilytettävässä Höyterin kurssikeskuksessa puolestaan on kunnallistekniikka ja vanhalla puolella maalämpö. Kurssikeskuksen vesikatot on uusittu. Kurssikeskuksen haasteina ovat vanhan puolen majoitustilojen kalustus ja märkätilojen, sähkö-, vesi- ja viemärijärjestelmien sekä vanhan puolen ulkoseinien hirsien kunto ja tilkkeiden uusiminen. Tilat eivät myöskään ole esteettömät.

Kirkkovaltuusto päätti nimetä ryhmän kehittämään Höyterin kurssikeskusta. Kurssikeskuksesta tehdään hankesuunnitelma, jossa selvitetään korjaamisen lisäksi uudisrakentamisen mahdollisuutta.

Lisäksi valtuusto päätti, että ruokailujen järjestämisen tarpeesta käydään periaatekeskustelu, jonka perusteella päätetään jatkotoimista.

Kotka-Kymin seurakunta myy kiinteistöjään käyttökulujensa pienentämiseksi. Viime vuosina seurakunta on myynyt esimerkiksi Ruonalan seurakuntatalon, Sunilan pappilan ja Lehtisensaaren kesäkodin.

Lue lisää:

Kotkan kirkko saamassa miljoonaremontin – samalla seurakunta luopuisi lukuisista kiinteistöistä

Lue seuraavaksi