1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. joulukalenterit

Jyväskylässä kokonainen kaupunginosa on joulukalenteri

Kypärämäki-Köhniön joulukalenteri on yli neliökilometrin kokoinen.

Joulukalenterin luukkuja on tehty ikkunoihin, pihoihin ja aitoihin. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Kypärämäki-Köhniön kaupunginosa Jyväskylässä on koristautunut tänäkin jouluna pihoille ja ikkunoihin ilmestyneisiin joulukalenteriluukkuihin.

Aumasen pariskunta on rakentanut kalenteriluukun viime vuosina jokaisena kotijouluna.

– Vaimo nämä kalenterit on ideoinut, minä olen ollut vain renkinä mukana, sanoo Eero Aumanen.

– Viikko siitä väännetään, että mitä tehdään, sanoo puolestaan Helena Aumanen.

Jutta Kettumäki ja Elias Ilmonen Aumasten kalenteriluukun äärellä. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Asukasyhdistyksen organisoiman joulukalenterin luukut ovat hajallaan ympäri aluetta näkyvillä paikoilla. Kalenterin kartta löytyy asukasyhdistyksen verkkosivuilta (siirryt toiseen palveluun).

Kalenterin 12. luukku on tyylitelty joulukuusi. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Yhteisötutkimuksen dosentti Kaisu Kumpulainen Jyväskylän yliopistosta sanoo, että kyläjoulukalenteri mahdollistaa turvalliset kohtaamiset.

– Yhteisöllinen tekeminen myös yhdistää ihmisiä ja kauneus tuo viihtyvyyttä. Tälläkin alueella on paljon yhteistä toimintaa ja sitä halutaan näyttää myös ulospäin, hän sanoo.

7. luukku on sijoitettu aitaan. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Myös Kypärämäki-Köhniön asukasyhdistyksen puheenjohtaja Juha Saltevo näkee, että kyläjoulukalenteri edustaa yhteisöllisyyttä.

– Täällä koetaan, että tämä on ollut meidän juttumme jo neljä vuotta. Luukkuja katsellessa tapaa myös muita ihmisiä, ja voi jutella heidän kanssaan, hän sanoo.

13. luukku on jouluasetelma valovirralla. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Joulukalenteri levittäytyy alueelle, jonka pinta-ala on pitkälle yli neliökilometrin.

– Täällä on tapana käydä katsomassa muittenkin luukut aina päivä kerrallaan. Siitä saa kivan lenkin, sanoo Helena Aumanen.

Lähempää katsoessa 7. luukusta paljastuu tonttuja ja lyhty. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Joulukalenterin viimeinen luukku on valoketju Köhniönjärven rannassa. Ketjun pituus määräytyy siitä, kuinka moni tuo aattona rantaan oman kynttilänsä ketjun osaksi.