1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronarokote

Rokotekuljetukset ovat valtava logistinen haaste – kylmäkuljetus 70 asteen pakkasessa haastaa koko ketjun lennoista maaliikenteeseen

Lääketehtaat, lentoyhtiöt ja kuljetusliikkeet varautuvat rokotekuljetusten alkamiseen EU:ssa tehostamalla kuljetusten valvontaa. 

koronarokote
Ett gul-rött flygplan med en öppen lucka på sidan. Inne i lastrummet kan man se några plåtcontainrar.
Koronarokotteita toimitetaan lentorahtina Israeliin. ABIR SULTAN/EPA/AOP

Ensimmäinen erä Pfizerin ja BioNTechin valmistamia koronavirusrokotteita saapuu Suomeen joulunpyhinä, mikäli Euroopan komissio päättää myyntiluvasta alkuviikosta.

Rokotteiden kuljetusreittiä tai kuljetustapaa ei kerrota ennakkoon. Syynä on kansainvälisen rikospoliisijärjestön Interpolin antama varoitus (siirryt toiseen palveluun). Radio Suomen Päivässä vieraillut Keskusrikospoliisin tiedusteluosaston rikosylikomisario Juha Tompuri piti rokotteiden anastamista suurempana uhkana väärennettyjen tuotteiden ujuttamista markkinoille.

– Interpol on varoittanut, että rikollisilla tahoilla saattaa olla kiinnostusta rokotteisiin, koska niitä on aluksi vähän tarjolla, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erityisasiantuntija Mia Kontio.

Kuljetuksia valvotaan poikkeuksellisen tarkasti koko EU:n alueella, koska suuremmat rokote-erät saadaan jakeluun vasta ensi vuoden alkupuolella. Lääkevalmistajat Pfizer ja BioNtech pystyvät toimittamaan tänä vuonna noin 50 miljoonaa rokotetta. Ensi vuonna yhtiö arvioi valmistavansa jo 1,3 miljardia rokotetta.

Koronarokotteen kuljetusta
Syväjäädytystä vaativien rokotteiden kuljetus on tapahtuu lentokoneissa aktiivikonteissa.Deutsche Post DHL Group

Kuivajään kuljettaminen lennoilla hallittu riski

Koronarokotteiden kuljetukset ovat alkaneet viime viikkoina esimerkiksi Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Israelissa. Lentoyhtiöille ja kuljetusliikkeille tehtävästä tekee haastavan Pfizerin rokotteen vaatima kylmäkuljetus 70 pakkasasteessa.

– Niiden pakkaaminen vaatii kuivajäätä, minkä takia lentokoneiden rahtikapasiteetti tulee käytettyä erittäin huonosti, sanoo DHL Global Forwarding Finlandin toimitusjohtaja Veli-Matti Qvintus.

Syynä on se, että nestemäisestä hiilidioksidista valmistettu kuivajää kuluttaa happea, ja kuivajäähän pakattuja rokoteaihioita ei voida ottaa yhdelle lennolle suuria määriä.

Esimerkiksi yhdessä Pfizerin rokotepakkauksessa on 5 000 rokotetta ja kuivajäätä 23 kilogrammaa. Japanilainen ANA Cargo sallii kuivajäätä lastattavan kaukolennoilla käytettävään Boeing 777-300 -koneeseen vain 800 kilogrammaa, ja lyhyemmillä lennoilla käytettävään Boeing 737-800 -koneeseen 250 kilogrammaa.

Pfizerin koronarokotteen kuljettamisessa käytettävää kuivajäätä
Kuivajäätä lisätään kuljetuksen aikana koronarokotteita sisältäviin pakkauksiin, jotta rokoteampullit säilyvät -70 asteen lämpötilassa.Deutsche Post DHL Group

Kuljetusliikkeille ja lentoyhtiöille vaativa tehtävä

Yksistään Euroopassa jaettavana on ensi vuoden loppuun mennessä 1,5–2 miljardia rokotetta, ja koko maailmassa jopa 16 miljardia. Kuljetuksista puolet tapahtuu lentorahtina, mikä tarkoittaa noin 11 000:ta lentoa.

– Vaarana on, että muut lentorahtilähetykset voivat viivästyä, koska rokotekuljetukset priorisoidaan muiden edelle, sanoo Qvintus.

Koronapandemian takia lentorahdin kapasiteetti on laskenut, koska valtaosa rahdista kulkee normaalisti matkustajakoneissa. Tällä hetkellä suuri osa matkustajalennoista on peruutettu.

Finnair neuvottelee mannerten välisistä rokotekuljetuksista

Koronarokotteita kuljetetaan myös mantereiden välillä. Esimerkiksi Turkish Airlinesin omistama Turkish Cargo on aloittanut rokotekuljetukset Kiinan ja Brasilian välillä. Myös Air France-KLM Cargo varautuu toimittamaan Yhdysvalloissa valmistettavia rokotteita Eurooppaan.

Finnair Cargon Pharma-tilassa käsitellään lääkkeet
Finnair Cargon rahtiterminaalissa voidaan käsitellä kylmäketjua vaativia lääkkeitä. Rami Moilanen / Yle

Finnair neuvottelee koronarokotteiden kuljetuksista Aasian ja Euroopan välillä.

– Suunnitelma on se, että rokotteet kuljetetaan alaruumassa matkustajakoneissa, samalla tavalla kuin lennetään muutakin rahtia, sanoo Finnair Cargo Oy:n operaatioista vastaava johtaja Tommi Voss.

Finnairilla on valmius myös pelkkiin rahtilentoihin. Yhtiö on lentänyt tänä vuonna jo 700 sellaista lentoa, joissa ei ole kuljetettu matkustajia.

Lue lisää: Finnair Cargo valmistautuu rokotekuljetuksiin maailmanlaajuisesti – liiketoimintajohtaja: "Keskusteluja on paljon, lähinnä valmiusasteella"

Modernan toimitilat ja kyltti rakennuksen edessä.
EU:n lääkevirasto käsittelee Modernan valmistaman rokotteen myyntilupaa ensi vuoden alussa.CJ Gunther / EPA

Suomeen enemmän rokotteita kevään aikana

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vastaa Suomessa koronarokotteiden jakelusta. Ensimmäiset erät tulevat olemaan pieniä, mutta toimitusten koko kasvaa alkuvuodesta.

– Rokotteet tulevat Suomeen erissä, ja meillä on valmiudet ottaa vastaan kaikki rokotteet, sillä syväjääpakastimia riittää, vakuuttaa THL:n erityisasiantuntija Mia Kontio.

Suurempi haaste tulee olemaan syväjäässä olevien rokotteiden toimittaminen sairaanhoitopiireihin.

– Kun rokotteet otetaan pakkasesta, on viisi päivää aikaa käyttää ne. Tärkeää on, että sairaanhoitopiirien sairaala-apteekkeihin tilataan juuri se määrä rokotteita, mikä siellä pystytään käyttämään.

Kaikilla suomalaisilla on mahdollisuus saada rokote ensi vuoden aikana.

– Malttia täytyy olla aluksi, rokotemäärät riippuvat siitä, mitkä valmisteet saavat myyntiluvan ja paljonko tehtaat pystyvät niitä valmistamaan. Rokotteita saadaan enemmän kevään kuluessa, vakuuttaa Kontio.

Toisena myyntiluvan saanee Modernan rokote. EU:n lääkevirasto käsittelee sen myyntilupaa heti ensi vuoden alussa.

Lue lisää: Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston asiantuntijapaneeli suosittelee Modernan koronarokotteelle käyttölupaa – Virallinen päätös luultavasti perjantaina

Lue seuraavaksi