1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ihmiset
Mielipide
ihmiset

Joonas Konstigin kolumni: Milloin saamme ihmiset takaisin älypuhelimilta?

Puhelimen kaivelu saisi olla yhtä yksityistä kuin nenän kaivelu, kirjoittaa Konstig.

Seison metroasemalla ja tutkailen nuorta miestä, joka on kumartunut tutkimaan älypuhelintaan. Kyllä – hänen kaulansa todella on 90 asteen kulmassa. Jos ihmisen kaula on 90 asteen kulmassa, kaula on vaakatasossa niin kuin lattia.

Mieleen nousee Sinuhen antiikkiset kuvaukset, jossa alamaiset kumartavat herransa edessä otsan lattiaan. Koska kehomme viestii, mikä on arvomme, mikähän on viesti, kun laskemme päämme vaakatasoon? Että olen Steve Jobsin alamainen?

Lapsella on oma puhelinruutu, se nojaa juomalasiin, ja lapsi tuijottaa sitä aavemaisen hypnotisoituna.

Kun katselee ympärilleen julkisella paikalla, ei vuosikausiin ole enää nähnyt ihmisiä. Näkee taskuherransa orjia. Istun ravintolassa ja viereisessä pöydässä istuu nuoripari, hapuilevasta hämmennyksestä päätellen ilmeisesti treffeillä. Kun he eivät keksi, mitä sanoa, toinen vetäisee puhelimen taskusta kuin lännen nopein cowboy ja alkaa pyyhkiä sitä. Toinen tekee saman perässä, ettei jäisi yksin. Viereisessä pöydässä perhe odottaa ruokaansa. Lapsella on oma puhelinruutu, se nojaa juomalasiin, ja lapsi tuijottaa sitä aavemaisen hypnotisoituna.

Kirjoitin joskus rakkausrunon, jossa oli rivi: Täytän tyhjät hetket sinulla. Viime vuodet ihmiskunta on elänyt rakkausrunoa älypuhelimelle.

Paluumatkalla metrossa kolme poikaa näyttää toisilleen videoita. Kaikki kumartuvat puhelimen puoleen, tuijottavat, hörähtävät. Sitten seuraava näyttää uuden videon. Pojat eivät osaa kertoa vitsejä, he näyttävät videoita amerikkalaisista koomikoista kertomassa vitsejä. (Toisaalta en ole varma, haluaisinko kuulla kundien vitsit…)

Puhelinkaivelijan olemus on syntisen käpristynyt olemus. Hän olisi voinut seistä suorassa kuin vapaa ihminen, mutta lankesi kyyryyn.

Älypuhelinaddiktiosta tulee mieleen vanha sanonta: ”Ei se nyt laitonta ole, mutta on se sentään kauhea synti.” Saahan sitä tietysti elää pää vaakatasossa, mutta jotenkin se tuo kielelle nämä arkaaiset sanat kuten sääli, synti ja häpeä.

En osannutkaan sanoittaa, mikä älypuhelimissa minua vaivaa, ennen kuin opin, että raamatullinen sana ’synti’ on kreikan kielellä ’hamartia’.Sana on tuttu dramaturgiasta, jossa se tarkoittaa näytelmän hahmon tekemää traagista virhettä.Mutta sanan merkitys on vielä laajempi. Hamartiaa ei ole vain väärän henkilön puukottaminen verhon läpi, kuten Hamletissa. ”Syntiä” on se, kun jää tavoitteesta, ampuu ohi maalista, ei yllä siihen, mihin pystyisi. ”Syntiä” on siis se, että ei ole niin hyvä kuin voisi olla. Toisin sanoen synti on kannustava sana, jonka takana on kaunis kuva ihmisestä, joka pystyisi kohoamaan omaan potentiaaliinsa.

Oikeastaan älypuhelinaddiktiota vastaan ei voi kamppailla ilman tällaisia käsitteitä kuin synti, sääli ja häpeä. Puhelinkaivelijan olemus on syntisen käpristynyt olemus. Hän olisi voinut seistä suorassa kuin vapaa ihminen, mutta lankesi kyyryyn. Hän kaivaa sormellaan kalifornialaisen koodarin dopamiiniansaa yhä uudestaan ja uudestaan kuin psykologin laboratoriopulu, joka on koulutettu painamaan vivusta saadakseen naksuja. Se on sääli. Ja häpeällistä puhelimen kaivelu on erityisesti seurassa: ”Anteeksi vain, et ole kovin hyvää seuraa, karkaan tänne ruudun taakse.”

Puhelimen kaivelu saisi olla yhtä yksityistä kuin nenän kaivelu.

Tietysti me teemme puhelimella töitäkin ja järjestelemme tärkeitä asioita. Ja se on hyvin kätevää. Mutta kuinka iso osa omasta pyyhinnästäsi on oikeasti tärkeää? Itsekin jymähdän välillä tarkastamaan meililaatikon neljättä kertaa tunnin sisällä vain täyttääkseni tyhjän hetken. Hetken, jolloin olisin voinut olla läsnä tässä ainutkertaisessa elämässä.

Kaipaan saada ihmiset takaisin taskuherroiltaan. Joskus mieleni tekee tarttua puhelimenkaivelijaa rinnuksista kuin jonkinlainen maanantaiversio tuomiopäivän profeetasta ja sanoa: Et ole zombi. Esi-isäsi ovat taistelleet sukupolvien ajan, että pääset tähän asemaan, ja nyt alennat itsesi laboratoriopuluksi. Olet parempi. Pystyt itse luomaan ja keksimään asioita, ja saat parhaat ideasi tyhjinä hetkinä. Olet ihmeellinen luomus, joka ymmärtää kuolevansa, ja pystyy saamaan toiset ihmiset nauramaan sitä ennen. Olet vapaa ihminen, mutta lukkiudut ruutusi taakse elämää ja ihmisiä pakoon; olet oma herrasi, mutta kumarrat otsasi lattiaan kalifornialaisen koodarin edessä.

Katkaise kahleesi, ihminen! Olisi ihana saada sinut takaisin.

Joonas Konstig

Kirjoittaja on espoolainen kirjailija, joka puhuu yhä ‘matkapuhelimista’.

Kolumnista voi keskustella 4.8. klo 23.00 saakka.