1. yle.fi
  2. Uutiset

Nikotiinituotteiden myynnin kasvu näkyy vähittäiskaupassa ja apteekkialalla – "Toivottavasti se kertoo siitä, että tupakointia tosissaan yritetään lopettaa", sanoo apteekkari

Koronan aiheuttama terveysuhka on lisännyt tupakoinnin lopettamishaluja, uskoo kansanterveysyhdistyksen toiminnanjohtaja.

tupakoinnin lopettaminen
Lähikuvassa silhuettina henkilö polttaa tupakkaa.
Matkustusrajoitukset ovat korona-aikana lisänneet tupakan myyntiä kotimaassa. Samaan aikaan yhä useampi on yrittänyt viime keväänä ja loppuvuodesta lopettaa tupakanpolton.Nella Nuora / Yle

Tupakointi on yksi vakavan koronataudin merkittävistä riskitekijöistä. Koko maailmaa koetellut terveysuhka on näkynyt Suomessakin tupakoinnin lopettamisyritysten lisääntymisenä.

Kansanterveysjärjestö Suomen ASH ry julkaisi syksyllä Taloustutkimuksella teetetyn internetpaneelikyselyn (siirryt toiseen palveluun), jonka mukaan noin 10 000 suomalaista on lopettanut tupakoinnin koronan vuoksi.

– Ihmiset ovat halukkaita lopettamaan tupakoinnin, kun terveysuhka on päällä, sanoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Mervi Hara.

Täysin tarkkaa tietoa tupakoitsijoiden määrästä tai tupakoinnin lopettajista ei Suomessa ole. THL seuraa tupakoijien määrää vuosittain, mutta luvut laahaavat jäljessä, joten esimerkiksi vuoden 2020 lukuja tupakoijien määrästä ei ole vielä saatavilla.

Tupakan myyntilukuja tarkastelemalla selviää, että tupakan myynti on korona-aikaan ollut jopa kasvussa. Selitys tähän löytyy Keskon osto- ja myyntijohtaja Aki Erkkilän mukaan matkustusrajoituksista.

– Alkuvuonna 2020 tupakan myynti kappaleissa mitattuna oli hivenen alhaisemmalla tasolla kuin 2019. Maaliskuussa ja koronan aikana on kuitenkin näkynyt matkustusrajoitukset ja matkustajatuonnin loppuminen kysynnän piikkinä; kotiin ostettiin toki tuolloin paljon muitakin tuotteita varalle.

Erkkilän mukaan loppuvuonna savukkeiden myynti oli tasaisempaa ja koko vuoden kappalemääräinen myynti kasvoi noin 5 prosenttia.

Nikotiinin korvaushoitovalmisteiden myynti kaupoissa ja apteekeissa on puolestaan lisääntynyt korona-aikana selvästi. Apteekeissa nikotiinipurukumien, -laastareiden, -suihkeiden ja -jauheiden myynti on kasvanut korona-aikana 5–10 prosenttia.

– Trendi ainakin nikotiinikorvaushoitolääkkeiden kohdalla oli, että myynneissä näkyi selvä kasvu huhti-toukokuussa ja syksyllä uuden aallon alussa. Toivottavasti tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset ovat yrittäneet lopettaa tupakan polttamisen, sanoo apteekkari Kirsi Pietilä.

Pietilän mukaan hänen oman apteekkinsa asiakkaat ovat käyneet viime vuoden kevään ja syksyn aikana selvästi enemmän keskusteluja tupakoinnin lopettamisesta kuin aikaisemmin.

– Tämä viittaa siihen, että myynnin kasvu nikotiinikorvauslääkkeissä johtuisi juuri lisääntyneistä tupakoinnin lopettamisyrityksistä, arvioi Pietilä.

Noin 90 prosenttia nikotiinin korvaushoitotuotteista myydään vähittäiskaupassa. Tuotteiden kysyntä on kasvanut tasaisesti viime vuosina. Esimerkiksi Keskon vähittäiskaupassa korvausvalmisteiden myynti on kasvanut vuoden aikana 25 prosenttia.

Keskon Erkkilä uskoo, että kyse on suurelta osin kuluttajakäyttäytymisen muutoksesta. Korvaustuotteiden kysyntä on pysynyt korkeana koko korona-ajan.

– Kaupassa-asiointi on lisääntynyt ja ehkä muissa jakelukanavissa myynti ja matkustajatuonti on vähentynyt ja myynti on keskittynyt vähittäiskauppoihin. Mutta varmasti myös kuluttajat ovat aikaisempaa enemmän miettineet tupakointiaan ja tehneet lopettamispäätöksiä, Erkkilä arvioi.

Nikotiinikorvaustuotteiden käyttötarkoitus on tupakoinnin lopettaminen, mutta asiantuntijoiden mukaan valmisteita käytetään toisinaan myös tupakan korvikkeena.

– Jos nikotiinipurukumia käyttää vuosia, niin sehän on merkki siitä, ettei nikotiiniriippuvuudesta ole täysin parantunut. Mutta siitäkin on mahdollista päästä eroon, jos haluaa, sanoo Pietilä.

Tupakoinnin lopettamista tulisi kansanterveysjärjestön mukaan tukea lainsäädännöllä verotuksella ja savuttomilla ympäristöillä. Nikotiinikorvausvalmisteet ovat tupakoinnin vähentämisen näkökulmasta yksi keino monien joukossa.

– Meidän täytyisi tukea ihmisiä, jotka haluavat lopettaa. Nikotiinikorvauslääkkeiden kelakorvattavuus voisi auttaa lopettamista.

Lue myös:

Täältä voit lukea kaikki tuoreimmat uutiset koronaviruksesta.

Koronan pelko on saanut yli miljoona ihmistä lopettamaan tupakoinnin Britanniassa pandemian aikana

Lue seuraavaksi