1. yle.fi
  2. Uutiset

LM: Suomi on tilannut noin 2,5 miljoonaa koronarokotetta, toimitusaikataulu yhä vahvistamatta

STM kertoi eilen, että ensimmäinen erä koronavirusrokotteita saapuu Suomeen joulunpyhinä.

Koronarokote
Pfizer COVID-19 rokotteita.
Alustavan tiedon mukaan ensimmäinen rokote-erä on noin 10 000 annosta, mikä riittää 5 000 ihmisen rokottamiseen.Win Mcnamee / AFP

Suomi on tilannut Pfizerin ja Biontechin valmistamaa koronarokotetta 2,59 miljoonaa annosta, kerrotaan sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM) Lännen Medialle (LM).

STM:n kansainvälisten asioiden johtajan Outi Kuivasniemen mukaan Suomi tulee saamaan kaikki tilaamansa rokoteannokset. Kuivasniemi kertoo LM:lle, että rokotteiden toimitusaikataulu on kuitenkin yhä vahvistamatta.

STM kertoi eilen, että ensimmäinen erä koronavirusrokotteita saapuu Suomeen joulunpyhinä ja rokottaminen pyritään aloittamaan yhdessä EU-maiden kanssa 27. joulukuuta. Alustavan tiedon mukaan ensimmäinen rokote-erä on noin 10 000 annosta, mikä riittää 5 000 ihmisen rokottamiseen.

Kuivasniemen mukaan ensimmäisen erän lisäksi Suomeen saadaan viikoittaiset erät, joiden määrä vahvistuu ensi viikolla. Rokotteiden kokonaismäärästä suuri osa on suunniteltu toimitettavaksi ensi vuoden kesään mennessä, Kuivasniemi kertoo LM:lle.

STM:n osastopäällikkö Tuija Kumpulainen kertoi aiemmin Ilta-Sanomille, että ensimmäisenä rokotetaan koronapotilaita hoitava henkilöstö. Kumpulaisen mukaan ensimmäiset rokoteannokset kuljetetaan eri puolille maata "alueellisen tasa-arvon nimissä" joulunpyhinä.

Rokottamisen aloittaminen edellyttää, että rokotteet ovat saaneet myyntiluvan Euroopan komissiolta. Komissio tekee myyntilupaa koskevan päätöksen Euroopan lääkeviraston EMA:n suosituksen jälkeen. EMA:n päätöstä asiasta odotetaan maanantaina.

Lue lisää:

Modernan koronavirusrokote sai käyttöluvan Yhdysvalloissa – rokotteen jakelun odotetaan alkavan viikonloppuna

Koronarokotteiden ryöstöriski on niin iso, ettei kuljetuksista ja varastoinnista tiedä juuri kukaan – THL: Erityisesti pitkäaikaiset varastointipaikat salattava

Balkanilla salaliittoteoriat leviävät ja rokotteiden vastustajat valmistautuvat taisteluun koronarokotteita vastaan

Lue seuraavaksi