1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. museot

Uusi erä- ja luontokulttuurimuseo kiinnostaa Pyhtäätä ja Kouvolaa – ehdokkaiden kesken on edessä kova kisa

Suomeen on perusteilla uusi museo, jolle etsitään parhaillaan parasta mahdollista sijoituspaikkaa.

museot
Havumetsää
Suunnitteilla olevan uuden museon aihepiirejä ovat esimerkiksi metsästys, kalastus, luonnontuotteiden keräily ja retkeily. Kuvituskuva.Kare Lehtonen/Yle

Suomeen suunniteltava uusi erä- ja luontokulttuurimuseo herättää kiinnostusta Kymenlaaksossa.

Suomeen aiotaan perustaa valtakunnallinen museo, joka esittelee esimerkiksi metsästystä, kalastusta, luonnontuotteiden keräilyä ja retkeilyä.

Museon sijaintia ei ole vielä päätetty. Kymenlaaksosta Pyhtää ja Kouvola aikovat ilmoittautua ehdolle museon sijaintipaikkakunnaksi.

Lähes 50 kuntaa eri puolilla Suomea on ollut kiinnostunut uudesta museosta. Kiinnostuksensa ovat ilmaisseet esimerkiksi Imatra, Lahti, Tampere, Rovaniemi, Joensuu ja Riihimäki.

Ilmoittautumisaikaa kisaan on tammikuun loppuun asti. Helmikuussa hakemuksensa jättäneiden kuntien joukosta valitaan neljä parasta ehdokasta jatkoon. Museon tulevan sijainnin on tarkoitus selvitä toukokuussa.

Uusi museo tavoittelee sataa tuhatta kävijää vuodessa.

Kotka ja Hamina seisovat Pyhtään takana

Pyhtään kunnanjohtaja Jouni Eho pitää Pyhtäätä hyvänä paikkana uudelle museolle esimerkiksi ympäröivän luonnon monimuotoisen virkistyskäytön vuoksi.

– Meillä on kaksi kansallispuistoa, Valkmusa ja Itäinen Suomenlahti, sekä erittäin uniikki saaristo, johon liittyy Kymijoki haaroineen. Luonnossamme on valtava määrä toiminnallisia harrastemahdollisuuksia, Jouni Eho sanoo.

Ehon mukaan Kotkan ja Haminan kaupungit tukevat Pyhtäätä museon sijaintipaikaksi. Kunnanjohtaja pitääkin vahvuuksina myös seudun muita kohteita, kuten Kotkassa sijaitsevia Akvaariotalo Maretariumia ja Merikeskus Vellamoa, Haminan kulttuurikohteita sekä Virolahden bunkkerimuseota, Green Belt -luontokeskusta ja lintubongauksen Arktika-päiviä.

– Listaa voisi jatkaa aika pitkään. Erä- ja luontokulttuurimuseon toiminta voitaisiin kytkeä muihin kohteisiin. Toiminnallinen ja elämyksellinen museokokemus on konseptimme ytimessä, Jouni Eho sanoo.

Valkmusan kansallispuisto
Suomaisema hallitsee Valkmusan kansallispuistoa. Arkistokuva.Petri Lassheikki / Yle

Ehon mielestä museosta kiinnostuneiden kuntien iso määrä kertoo siitä, että kyseessä on kansallisesti merkittävä hanke.

– Mikä voisi olla suomalaisempaa kuin suomalaisen suhde luontoon. Korona-aikana kotimaan matkailun suosio on kasvanut räjähdysmäisesti, ja ihmiset ovat liikkuneet luonnossa ja retkeilleet. Kyllä tällainen hanke toisi varmaan mille tahansa paikkakunnalle sitä kaivattua elinvoimaa. Kilpailu on varmasti kovaa. Olemme käärineet hihat, Eho sanoo.

merikeskus vellamo Kotkassa
Merikeskus Vellamo sijaitsee Kotkan Kantasatamassa. Arkistokuva.Antti-Jussi Korhonen / Yle

Jouni Eho pitää hienona asiana, että Kymenlaaksosta myös Kouvola suunnittelee museokisaan lähtemistä.

– Katsotaan, pääseekö meistä jompikumpi tai jopa molemmat kärkinelikkoon. Uskon, että voimme sopivassa vaiheessa yhdistää voimia myös maakunnallisesti. Uskon, että museo toisi upean piristysruiskeen maakunnan matkailuun.

Kouvola etsii kumppaneita museokisaan

Myös Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka pitää paikkakunnan vahvuuksina sijaintia ja jo olemassa olevia luontomatkailukohteita.

– Kouvolalla on erinomainen sijainti ja paljon luontomatkailupalveluita, joihin kytkeytyä, kuten esimerkiksi Repovesi, Verla, Tykkimäki ja Arboretum Mustila. Museo toisi meille entistä tasaisempaa matkailijoiden virtaa ympäri vuoden ja lisää kansainvälisiä matkailijoita. Sekä museo että sen ympärille rakentuvat palvelut luovat mahdollisuuksia kouvolalaisille yrityksille, Toikka sanoo kaupungin tiedotteessa.

Toteutuessaan museo vahvistaisi kaupungin tiedotteen mukaan entisestään Kouvolan matkailubrändiä. Myös Kouvolassa etuna pidetään luontomatkailubuumia, jonka vaikutukset näkyvät esimerkiksi Repovedellä. Kansallispuistossa odotetaan uutta kävijäennätystä tälle vuodelle.

Murjanvuorelta maisemia.
Repoveden kansallispuisto sijaitsee osin Kouvolan, osin Mäntyharjun alueella. Arkistokuva.Antro Valo / Yle

VisitKouvolan luontomatkailun asiantuntija Petri Kulha uskoo, että haku museopaikkakunnaksi voi vauhdittaa alueen matkailuinvestointeja. Yksittäisiä alueen luontomatkailua palvelevia julkisia investointeja voidaan odottaa ensi vuodelle Repoveden kansallispuiston Lapinsalmen paikoitusalueen laajennuksen myötä.

– Olemme Kouvolassa aina eläneet metsästä ja vesistöstä. Meillä on paljon luontomatkailupalveluita ja jokaisella kouvolalaisella on suhde luontoon. Museo on meille upea mahdollisuus menestyä metsästä jälleen uudella tavalla, Kulha sanoo tiedotteessa.

Kouvola etsii parhaillaan yrityskumppaneita hakemuksensa tueksi. Kaupungin tavoitteena on rakentaa museosta vahvasti verkottunut toimija.

– Tarjoamme kumppanuuksia yrityksille, oppilaitoksille, yhteisöille ja yksittäisille toimijoille. Etsimme muun muassa kohteen paikallisia ja valtakunnallisia rahoittajia, museon palveluiden tuotantokumppanuuksia, sponsoriluonteisia yrityskumppanuuksia sekä oppilaitosten harjoittelukumppanuuksia, Petri Kulha kertoo tiedotteessa.

Alppiruusupensas männyn juurella.
Elimäellä sijaitseva Arboretum Mustila tunnetaan metsän keskellä kasvavista alppiruusuista. Arkistokuva.Juulia Tillaeus / Yle

Hyvä sijainti on tärkeä

Museohankkeen projektipäällikkö Timo Kukko kertoo, että isäntäpaikkakunnan valinnassa onnistuminen on museohankkeen kannalta kaikkein merkittävin asia. Valittavan paikkakunnan on pidettävä museota tärkeänä.

– Jos sijoitumme jollekin paikkakunnalle, odotuksemme on, että meillä on asema kunnan strategiassa. Kuntien on mietittävä, onko strategian keskiössä esimerkiksi hyvinvointi, luonnon ja ihmisen vuorovaikutukseen liittyviä asioita sekä ekologisuutta. Jos on, uskomme, että sellainen isäntäkaupunki haluaa panostaa meihin, Kukko sanoo.

Timo Kukon mukaan tärkeää paikkakunnan valinnassa on myös keskeinen sijainti, johon paikallisten ihmisten ja matkailijoiden helppo tulla. Lisäksi paikallisen kuluttajakunnan on oltava sellainen, että se kestää myös hiljaisemmat ajat matkailun suhteen.

Kiinnostus museota kohtaan on ylittänyt Timo Kukon mukaan kaikki odotukset. Oletuksena oli, että museosta kiinnostuu korkeintaan puolen kymmentä paikkakuntaa. Kukko uskoo, että lopulta hakemuksensa tulee jättämään parikymmentä kuntaa.

Kukko pitää Pyhtäätä ja Kouvolaa vahvoina ehdokkaina museokisassa.

– Kymenlaakson vahvuutena on Venäjän läheisyys, se on aika iso valttikortti. Venäläiset ovat tosi kiinnostuneita metsästyksestä ja kalastuksesta, ja heidän matkailunsa tulee lisääntymään tulevina vuosina. Siinä on paljon potentiaalia, Kukko sanoo.

Uuden erä- ja luontokulttuurimuseon rakentaminen maksaa arviolta 20–25 miljoonaa euroa riippuen siitä, minne museo tulee ja tehdäänkö sitä varten uudisrakennus vai hyödynnetäänkö olemassa olevaa rakennusta. Valtio tulee todennäköisesti kattamaan ainakin 30 prosenttia rakennuskustannuksista.

Lopullisen päätöksen museon sijainnista tekevät Maa- ja metsätalousministeriö, Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Museovirasto yhdessä Metsästysmuseoyhdistyksen ja Kalastusmuseoyhdistyksen kanssa.

Lue lisää:

Historialliset kalastusvälineet ovat odottaneet varastossa jo 100 vuotta – Suomeen suunnitellaan uutta Erämuseota

Lue seuraavaksi