1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Helsinki-Vantaan lentoasema

Kaikki viimeisen Lontoon lennon matkustajat testattu – tulokset saadaan illan ja huomisen aikana

Viime päivinä Britanniasta saapuneilta matkustajilta on löytynyt joitain koronatartuntoja.

Helsinki-Vantaan lentoasema
Kuvassa on Finnairin lentokone 27. lokakuuta 2020 Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Myös Finnair on pakotettu perumaan toistaiseksi Britanniasta Suomeen lennettävät lennot. Kuvituskuva.Silja Viitala / Yle

Kaikki viimeisen Lontoosta saapuneen koneen matkustajat testattiin, jotta estettäisiin Britanniassa löydetyn ärhäkkäämmän ja helpommin tarttuvan virustyypin leviäminen Suomeen.

– Testasimme viime yönä koko koneen yhtä matkustajaa lukuunottamatta. Hänet testataan tänään kotipaikkakunnalla, kertoo lentokentän koronatestauksesta vastaava Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö.

Puolilta öin Lontoosta Helsinki-Vantaalle saapuneessa koneessa oli kaikkiaan noin 170 matkustajaa.

– Lento ei ollut alun perin testattavien lentojen listalla, mutta saatuamme asiasta tiedon, järjestimme lentokentälle ylimääräistä näytteenottohenkilökuntaa. Britanniasta tulleiden testit saatiin tehtyä noin parissa tunnissa ilman häiriötä muulle testitoiminnalle, kertoo lääkintäpäällikkö Eero Hirvensalo HUSin tiedotteessa.

– Annoimme matkustajille tarkat ohjeet omaehtoiseen karanteeniin ja olemme yhteydessä sen jälkeen kun saamme testien tulokset. Niitä alkaa tulla illalla ja huomenna, kertoo Aronkytö.

Positiivisen koronavirustuloksen mahdollisesti saavat asetetaan viranomaiskaranteeniin.

– Myös altistuneet kartoitetaan, koska he ovat voineet altistaa vuorokauden sisällä joitain ihmisiä, Aronkytö sanoo.

HUS kertoo, että kaikki kyseisen lennon matkustajat, joiden näytevastaus on negatiivinen, ohjataan uuteen testiin kolmen vuorokauden kuluttua.

Britanniasta saapuneiden tiukennettu omaehtoinen karanteeni jatkuu, kunnes toisen näytteen tulos on saatu ja se on osoittautunut negatiiviseksi. Mikäli matkustaja kieltäytyy toisesta näytteestä, häneen ollaan yhteydessä ja hänen tulee jatkaa omaehtoista karanteenia 10 vuorokauden ajan.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ilmoitti myöhään eilen, että matkustajaliikenne Britanniasta Suomeen keskeytetään kahdeksi viikoksi. THL arvioi eilen, että lentoliikenteen keskeyttäminen Britanniasta Suomeen on välttämätöntä helposti tarttuvan virustyypin leviämisen estämiseksi.

Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Aronkydön mukaan viime päivinä Britanniasta saapuneilta aikaisemmin testatuilta lentomatkustajilta on löytynyt joitain positiivisia koronavirustartuntoja.

Juttuun lisätty 21.12. klo 12.51 lause: HUS kertoo, että kaikki kyseisen lennon matkustajat, joiden näytevastaus on negatiivinen, ohjataan uuteen testiin kolmen vuorokauden kuluttua.

Lue lisää:

Finnair peruu kaikki lennot Suomen ja Britannian väliltä kahdeksi viikoksi – ensimmäisenä peruuntui tämän aamun lento Lontooseen

Virologian professori Olli Vapalahti: Britanniassa löydetty muunnos on täysin uusi linja koronaviruksen sukupuussa, arvioi rokotteiden silti tepsivän

Lue seuraavaksi