1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. teatteritaide

Korona painoi Imatran ja Lappeenrannan teatterien katsojamäärät alas – "Olen erittäin pettynyt tähän vuoteen"

Kuluneen vuoden aikana peruttiin useita näytöksiä ja syksyllä katsomoihin sai ottaa puolet normaalista katsojamäärästä.

teatteritaide
Teatteri Imatran Viidakkokirja-musikaalissa Mowglin roolissa näyttelijä Antti Laine.
Teatteri Imatran ohjelmistossa keväällä olleen Viidakkokirja-musikaalin alkukauden esitykset olivat lähes loppuunmyytyjä.Mikko Savolainen / Yle

Koronavuosi oli Lappeenrannan ja Imatran teattereille vaikea. Vuoden aikana peruttiin useita näytöksiä ja syksyllä katsomoihin sai ottaa puolet normaalista katsojamäärästä.

Imatralla näytöksissä vieraili koko vuonna reilut 4 900 henkilöä. Määrä on lähihistorian pienin.

– Olen erittäin pettynyt tähän vuoteen ja järkyttynyt koronan aiheuttamasta suuresta vahingosta, teatterinjohtaja Timo Rissanen kertoo tiedotteessa.

Rissanen on kuitenkin iloinen opetus- ja kulttuuriministeriön antamasta tuesta. Ministeriö on tukenut valtionosuusteattereita kahdella eri avustuksella.

Lappeenrannassa taas teatteriesityksissä on käynyt yhteensä reilut 7 000 ihmistä. Salien keskimääräinen täyttöaste oli syksyllä reilut 60 prosenttia.

Lue seuraavaksi