Hyppää sisältöön

Mistä sait tiedon Olkiluodon kakkosreaktorin häiriöstä? Tiedonkulun sujumista selvitetään väestökyselyllä

Tiedottamista OL2:n vakavasta häiriötilanteesta on arvosteltu hitaudesta.

Teollisuuden Voima OYj:n (TV0) Olkiluodon kolme ydinvoimalaitosyksikköä OL 1 (kesk.) , OL 2 (oik.) ja OL 3 Eurajoella 17. elokuuta 2017. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Säteilyturvakeskus ja Suomen Pelastusalan keskusjärjestö keräävät kansalaisilta tietoa Olkiluodon ydinvoimalaitoksen äskettäisen häiriötilanteen viestinnästä.

Viestinnän sujumista selvittävässä verkkokyselyssä halutaan muun muassa tietää, mistä kansalaiset saivat ensimmäiseksi tiedon häiriötilanteesta ja oliko tieto riittävää.

Muun muassa Eurajoen kunnan johto on arvostellut hidasta tiedottamista tapahtuneesta. Kunta sai vasta tuntien viiveen jälkeen virallisen tiedon Olkiluodon ydinvoimalassa sattuneesta vakavasta häiriöstä.

Olkiluodon ydinvoimalan kakkosyksikkö ajettiin alas 10. joulukuuta, kun yksikön sisällä havaittiin säteilypiikki. Häiriö oli poikkeuksellinen laitoksen historiassa, mutta siitä ei aiheutunut säteilyä tai muuta vaaraa ympäristölle.

Väestökyselyyn (siirryt toiseen palveluun) voi vastata 31. joulukuuta saakka.

Lue lisää: