1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ilmarinen

Ilmarisen yt-neuvottelut päätökseen – enintään 29 työpaikkaa vähenee

Osa neuvottelujen piirissä olleista siirtyy uusiin työtehtäviin ja suurelle osalle tulee muita tehtävänmuutoksia.

Ilmarinen
Muun muassa Business Finlandin kyltti on kuvattu Helsingin Porkkalankadulla joulukuussa 2020,
Ilmarisen pääkonttori Helsingin Ruoholahdessa.Silja Viitala / Yle

Työeläkeyhtiö Ilmarinen vähentää enintään 29 työpaikkaa yt-neuvottelujen päätteeksi. Yt-neuvottelujen piirissä oli reilut 200 ihmistä vakuutus- ja eläkepalveluissa sekä kuntoutuspalveluissa.

Osa neuvottelujen piirissä olleista siirtyy uusiin työtehtäviin ja suurelle osalle tulee muita tehtävänmuutoksia. Ilmarinen sanoo tavoitelleensa uudelleenjärjestelyillä sujuvampia ja tehokkaampia palveluprosesseja ja parempaa asiakaskokemusta.

Toimintaa tehostetaan ja henkilöstön määrä sopeutetaan vastaamaan toiminnan digitalisoitumista ja asiakaskäyttäytymisen muutosta.

– Käydyt neuvottelut ja niiden jälkeen tehdyt päätökset ovat olleet raskaita koko Ilmariselle, ja monen hyvän työntekijän työsuhde on päättymässä. Toimintaympäristömme kuitenkin muuttuu nopeasti, palvelut digitalisoituvat ja asiointi keskittyy sähköisiin kanaviin, mikä näkyy tehtävien vähentymisenä, pahoitteli Ilmarisen vakuutus- ja eläkejohtaja Tiina Nurmi tiedotteessa.

Nurmen mukaan Ilmarinen haluaa toimia kustannustehokkaasti ja parantaa toimintaansa jatkuvasti. Ilmarinen hoitaa lähes 1,2 miljoonan ihmisen eläketurvaa ja sillä on eläkevastuiden katteena yli 50 miljardin euron sijoitusvarallisuus. Viime vuoden lopulla Ilmarisella oli palkkalistoillaan 616 ihmistä.

Lue seuraavaksi