Hyppää sisältöön

Otkes: Viking Gracen karilleajon jäljiltä ei tarvetta päivittää turvallisuussuosituksia

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan olosuhteet taoahtumapaikalla olivat tavallista vaativammat.

Viking Grace karilleajon jälkeisenä aamuna Maarianhaminassa. Kuva: Markku Sandell / Yle

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) ei anna uusia turvallisuussuosituksia Viking Gracen marraskuisen karilleajon vuoksi.

Otkes kertoi jo aiemmin, ettei tapauksessa ole tarvetta varsinaiselle tutkinnalle, ja alustavassa tutkinnassa uusia suosituksia ei anneta.

Keskuksen mukaan olosuhteet satamaan saavuttaessa olivat ennakoitua vaativammat. Kova tuuli ja myrskyiset tuulenpuuskat painoivat laituripaikalle peruuttaneen aluksen rantaan.

Otkes nostaa alustavan tutkintansa raportissa esille aiemmissa tutkinnoissa annetut turvallisuussuositukset. Vuonna 2006 tutkijat suosittelivat varustamoja määrittelemään satamassa ohjailua koskevat toimintamallit. Toissa vuonna Otkes suositteli, että Ilmatieteen laitos kehittäisi satamien kanssa järjestelmän satamakohtaisten säätietojen tuottamiseksi.

Otkes kertoo Ilmatieteen laitoksen selvittävän, voiko Maarianhaminan sataman sääaseman paikkaa vaihtaa.

Lue myös:

.
.