1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. henkirikokset

Miehelle 10 vuoden vankeustuomio naisystävän kuristamisesta Vantaan Hämeenkylässä – syyllistynyt aiemminkin vastaavaan tekoon

Oikeuden mukaan miehen teot osoittavat piittaamattomuutta naisystäviensä terveyttä ja henkeä kohtaan.

Oikeuden mukaan naisella oli olemattomat mahdollisuudet päästä syyskuisessa henkirikoksessa tilanteesta pois. Kuva: Pekka Tynell / YLE

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut Vantaan Hämeenkylässä naisystävänsä hengiltä kuristaneen miehen taposta. 49-vuotias mies sai kymmenen vuotta vankeutta.

Henkirikos tapahtui syyskuussa. Nainen oli maannut sängyllä, ja tuomittu oli mennyt hänen päälleen ja alkanut kuristaa kahdella kädellä. Oikeus totesi, että naisella oli olemattomat mahdollisuudet päästä tilanteesta pois.

Uhri oli poliisin aiemmin kertoman mukaan noin 40-vuotias.

Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, että mies on syyllistynyt aiemminkin vastaavanlaiseen tekoon. Mies tappoi helmikuussa 2005 silloisen naisystävänsä niin ikään kuristamalla. Oikeuden mukaan tämä osoittaa tuomitussa piittaamattomuutta naisystäviensä terveyttä ja henkeä kohtaan.

Tuomiosta voi valittaa hovioikeuteen. Käräjätuomiossa määräsi miehen pidettäväksi edelleen vangittuna.