1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. historia

Dorrit Krook oli vasta pikkutyttö, kun perhe evakuoitiin Neuvostoliiton laivastotukikohdan alta – Porkkalan vuokra-ajan päättymisestä pian 65 vuotta

Porkkalan vuokra-alueen historiaa esittelevä museo on houkutellut tänä vuonna entistä nuorempaa yleisöä.

historia
Dorrit Krook palasi kotiseudulleen ensimmäisten joukossa.
Dorrit Krook palasi kotiseudulleen ensimmäisten joukossa. Paula Tiainen / Yle

"Syyskuun 19 päivänä vuonna 1944 järkytti Suomen kansan tieto siitä, että Moskovan aseleponeuvotteluissa oli sitouduttu vuokraamaan Porkkalan alue 50 vuodeksi Neuvostoliitolle sinne perustettavaa laivastotukikohtaa varten ...."

Näillä sanoilla alkaa vuonna 1955 julkaistu filmi Porkkalan evakuoimisesta. Vuokra-alueeseen kuului yli puolet Kirkkonummesta, koko silloinen Degerbyn kunta ja osa Siuntiosta, yhteensä 1 000 neliökilometriä.

Porkkala tyhjennettiin asukkaista ja heidän omaisuudestaan kymmenessä päivässä.

Dorrit Krook on yksi alueelta poistuneista yli 7 000 ihmisestä. Krookin perhe joutui luopumaan sekä kodistaan Päivölän asemalla että kesäasunnostaan, pienestä punaisesta mökistä, Inkoon Degerbyssä.

Alkuperäinen vuokra-aika, 50 vuotta, tuntui lohduttoman pitkältä tuolloin 8-vuotiaan pikku-Dorritin mielestä.

– Laskin, että olen 58-vuotias, kun alue saadaan takaisin, eli ikäloppu! Krook naurahtaa.

Perhe muutti ensin Lohjan Virkkalaan ja sitten Tammisaareen. Vuokra-ajan muisteleminen nostaa edelleen tunteet pintaan.

– En enää itke, mutta se oli surullista aikaa, joka ei poistu muistoista koskaan.

Miehet pakkaavat tavaroita.
Porkkalan vuokra-alue piti tyhjentää kymmenessä päivässä. Filmi on kuvattu syyskuussa 1944 ennen kuin alue luovutettiin Neuvostoliitolle.

Porkkalasta tuli muulta Suomelta suljettu Neuvostoliiton osa, joka eristettiin kilometrin levyisellä suojavyöhykkeellä ja puomeilla. Alueelle siirrettiin sekä siviilejä että neuvostosotilaita lähinnä Leningradista.

Sotilastukikohtaan rakennettiin muun muassa isoja kasarmeja, lentokenttä, sairaala, kouluja ja päiväkoteja.

Tukikohta sijaitsi niin lähellä Helsinkiä, että pääkaupungin keskeiset osat olisi ollut mahdollista tuhota yhdellä tykinlaukauksella.

Museo kiinnostaa uutta yleisöä

Degerbyn kyläyhdistys vaalii ja esittelee Porkkalan vuokra-alueen historiaa Igor-museossa. Museo on nimetty jo ennen vuokra-aikaa alueella sotavankina pidetyn miehen mukaan.

– Hän oli leikkinyt talon tyttären kanssa ja veisti tälle puu-ukkelin leluksi. Ylipäätään sotavangit halusivat olla ystävällisiä talonväelle ja tekivät perheille pieniä muistolahjoja, kuten pajukoreja, museon opas Berndt Gottberg kuvailee

Vuokra-aikana alueella oli Gottbergin mukaan itävaltalaisia ja saksalaisia vankeja. Sotavankien tarkkaa määrää tietää tuskin kukaan, mutta siviilejä alueella oli arviolta 10 000 ja neuvostosotilaita 20 000.

Nikolai Bulganinia esittävä muotokuva löytyi Porkkalassa sijaitsevan talon eristeistä vuokra-ajan päättymisen jälkeen.
Nikolai Bulganinia esittävä muotokuva löytyi Porkkalassa sijaitsevan talon eristeistä vuokra-ajan päättymisen jälkeen.Paula Tiainen / Yle

Korona on laskenut museon kuluvan vuoden kävijämäärän noin kolmannekseen tavanomaisesta ja yleisöprofiili on muuttunut täysin – ei kuitenkaan huonoon suuntaan.

– Ennen tuli pitkillä busseilla marttoja ja työmaaporukoita, nyt lähinnä nuorehkoja perheitä, eli juuri se asiakasryhmä, joka meiltä on aikaisemmin puuttunut kokonaan, Gottberg luonnehtii.

Vuonna 1997 perustettuun museoon kertyy edelleen uutta tietoa muun muassa yleisön avulla.

Museorakennus on ollut aikanaan Degerbyn kylän paloasema. Opas Berndt Gottbergin suvulla on maatila entisellä Porkkalan vuokra-alueella.
Museorakennus on ollut aikanaan Degerbyn kylän paloasema. Opas Berndt Gottbergin suvulla on maatila entisellä Porkkalan vuokra-alueella.Paula Tiainen / Yle

– Esimerkiksi viime syksynä kävi virolainen mies täällä syntyneen äitinsä kanssa. He olivat skannanneet perhealbumin kuvat ja toivat ne muistitikulla meille, Gottberg kiittelee.

Alueella syntyneiden passeissa lukee edelleen syntymäpaikkana Porkkala-Udd Leningradin piirissä. Lisäksi Porkkalan alueelle on rakennettu vuokra-aikana satoja bunkkereita, joista osa on ilmeisesti edelleen löytämättä.

Krookin perhe palasi ensimmäisten joukossa

Vuokra-alueen rajat aukesivat etuajassa 26.1.1956 ja Dorrit Krookin perhe palasi Degerbyhyn välittömästi vuokra-ajan päättymisen jälkeen. Esimerkiksi alueelle aikaisemmin pystytetyt suomalaisten hautakivet olivat kadonneet.

Ensi kesänä 85 vuotta täyttävä Dorrit Krook kirjoitti nimensä Igor-museon vieraskirjaan.
Ensi kesänä 85 vuotta täyttävä Dorrit Krook kirjoitti nimensä Igor-museon vieraskirjaan.Paula Tiainen / Yle

– Ihmiset olisivat halunneet viedä kukkia haudoille, mutta kiviä ei enää ollut. Silloin oli talvi ja lunta, kukat laitettiin niille paikoille hankeen, missä kivien muisteltiin olleen. Se oli surullista. Vaikka iloitsimme paluusta, tämä oli paha juttu.

Krookien kesämökki oli edelleen sijoillaan, ja sen ikkunanpokat oli maalattu sinisiksi. Väri tuli tutuksi monelle paluumuuttajalle.

– Heillä oli varmasti iso varasto sitä maalia, talojen ovia oli maalattu siniseksi ja jotkut asunnot jopa kokonaan samalla värillä, Krook hymähtää.

Ensi kesänä 85 vuotta täyttävä Porkkalan evakko asuu edelleen Inkoossa ja viihtyy hyvin.

– Itse asiassa poikani asuu myös täällä. Juuri siinä meidän entisessä kesämökissä, pienessä punaisessa mökissä.

KIrkkonummen asema jäi Porkkalan vuokra-alueelle
26. tammikuuta 1956 Neuvostoliitto purki yllättäen Suomen maaperällä olevan sotilastukikohtansa ja päätti palauttaa Porkkalan vuokra-alueen.

Juttua muokattu 31.12.2020 klo 10:15. Korjattu virhe kuvatekstissä. Kuva esittää Nikolai Bulganinia, ei Nikita Hruštšovia. Tarkennettu sotavanki-kohtaa. Alueella oli venäläisiä sotavankeja ennen vuokra-aikaa ja vuokra-aikana itävaltalaisia ja saksalaisia vankeja.

Juttua muokattu 30.12.2020 klo 9:36 ja klo 15:15. Korjattu virhe ja tarkennettu kuvatekstiä. Nikita Hruštšov oli Neuvostoliiton johtaja, ei presidentti. Arvio kuvan kohteesta on peräisin museosta.

Voit keskustella aiheesta 31. joulukuuta kello 23:een saakka.

Lue myös:

Porkkalan bunkkerit ja sotajäänteet kootaan kartalle

Purjeveneellä puna-armeijan vangiksi Porkkalassa 1948

Lue seuraavaksi