Lähteet: EU on valmis neuvottelemaan brexit-kauppasopimuksesta vuodenvaihteen yli

Neuvottelut ovat lähteiden mukaan edenneet, mutta etenkin kiista kalastusoikeuksista on yhä vaikea.

EU:n pääneuvottelija Michel Barnier saapui tänään tapaamiseen Brysselissä. Barnier on Reutersin lähteen mukaan kertonut, että osapuolet ovat lähentyneet mutta erimielisyyksiä on yhä. Kuva: Olivier Hoslet / EPA

EU:n pääneuvottelija Michel Barnier on valmis jatkamaan Britannian kanssa käytäviä kauppaneuvotteluja vuodenvaihteen yli, EU-diplomaattilähteet kertovat uutistoimisto Reutersille ja uutistoimisto AFP:lle.

Barnier on kertonut neuvottelutilanteesta EU:n jäsenmaiden edustajille suljettujen ovien takana. Barnier on Reutersin lähteen mukaan kertonut, että osapuolet ovat lähentyneet mutta erimielisyyksiä on yhä.

Reutersin lähteiden mukaan vaikein kiistakysymys koskee EU-maiden kalastusoikeuksia Britannian vesillä.

Tullimuurit uhkaavat nousta vuodenvaihteessa

Britannian EU-eron jälkeinen siirtymäaika päättyy 1. tammikuuta. Siirtymäajan jälkeen Britannia menettää pääsynsä EU:n sisämarkkinoille.

Osapuolet ovat neuvotelleet pitkään mutta tuloksetta uudesta kauppasopimuksesta. Jos sopimusta ei synny, se tarkoittaa korkeita tullimaksuja, raskasta byrokratiaa ja muita kaupan esteitä Britannian ja EU:n välisessä kaupassa siirtymäajan jälkeen.

Britannia on toistuvasti sulkenut pois ajatuksen, että siirtymäaikaa jatkettaisiin vuodenvaihteen jälkeen.

Vaikeimpia kysymyksiä ovat olleet kalastusoikeudet Britannian aluevesillä, yritysten tasapuolinen kohtelu eli esimerkiksi valtiontukien ehdot sekä se, miten mahdolliset sopimuskiistat ratkaistaan.

Euroopan parlamentin on määrä kertoa oma arvionsa neuvottelujen onnistumisen mahdollisuudesta tänään illalla, kun Barnier on kertonut neuvottelutilanteesta.

Edistystä kalastusoikeuksissa, ei silti kelpaa EU:lle

Vaikka kiista kalastuksesta on yhä vaikea, Britannia on uutistoimistojen mukaan tehnyt tuntuvan myönnytyksen neuvotteluissa.

Uutissivusto Bloombergin mukaan (siirryt toiseen palveluun) Britannia sallisi EU-maiden jatkaa kalastamista sen aluevesillä myös jatkossa. EU-maiden saamaan kalansaaliin arvon pitäisi kuitenkin tippua nykytasosta 30 prosentilla, Britannia esittää.

Aiemmin maa on vaatinut saaliiden arvon pienentämistä 60 prosentilla.

EU puolestaan pitää edelleen kiinni kannastaan, että sen jäsenmaiden Britannian vesiltä kalastaman saaliin arvo saa laskea korkeintaan 25 prosenttia.

EU:n jäsenmaille pitämässään tiedonannossa neuvottelija Michel Barnier kuitenkin sanoi lähteiden mukaan, ettei Britannian tarjousta voi missään nimessä hyväksyä.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on vedonnut erityisesti Ranskaan ja Tanskaan, jotta nämä joustaisivat kalastuskysymyksessä, The Guardian -sanomalehti kertoo (siirryt toiseen palveluun).

Britannia on Guardianin mukaan tullut neuvotteluissa vastaan myös kalastuskiintiöihin liittyvässä siirtymäajassa. Aiemmin maa vaati, että siirtymäaika, jonka aikana EU-maat saavat kalastaa nykymallin mukaisesti, kestäisi enintään kolme vuotta.

Nyt pääministeri Boris Johnson on kuitenkin ilmoittanut Britannian olevan valmis hyväksymään viiden vuoden siirtymäajan.

Lisää aiheesta: